30.5.2013

Peruspäivän perusasu ja pientä askartelua


Hitsit, kerrankin olisi kuvan resoluutio ja vakaus riittänyt vähän isompaankin kokoon, mutta tuo taskussa möllöttävä käteni näyttää niin dorkalta, ettei yksinkertaisesti pysty suurentamaan isompaan kokoon sitten kuitenkaan. Nukuin aamulla pommiin ja taivas näytti edelleen harmaalta ja pilviseltä. Iltapäivään mennessä olin jo taas sitä mieltä, että olen maailman huonoin valitsemaan vaatteita: +22C ja meitsi hikoilee neuleessa ja farkuissa, vaikka kaapeissa olisi jos jonkinmoista kolttua odottamassa, että pääsisivät edes kerran käyttöön!

Eipä silti, en nyt kamalan montaa mekkoa (ilman sukkiksia, kesämoodissa siis) ole vielä bongannut, joten kenties en olekaan ihan ainoa, jonka on vaikea luottaa sääennustuksiin, kun siitä on kuitenkin vain ihan muutama viikko, kun vielä potkin lumikasoja tuossa lähimetsässä?!

Neule Boden
Huivi Massimo Dutti
Farkut MiH
tohvelitossut &Other Stories

Huomennakin jatkan farkkulinjalla, sillä ohjelmassa on töiden jälkeen rento dinneri ystävättäreni kanssa ja Haloo Helsingin Vip-keikka Musikkitalossa. Jee!




Tämä huivi on yksi eniten käyttämiäni ja siitä kätsä, että se sopii oikeastaan ihan minkä kanssa tahansa. Tänä aamuna se korvasi takin, jota en sentään kehdannut vetää päälle; sen verran kävin koiran kanssa metsän puolella kääntymässä, että huomasin takin olevan liioittelua.

Nukuin päivällä töissä (!) puoli tuntia migreeniäni pois ja kotiin tultuani vielä toisen mokoman lisää. Nyt ei sitten kamalasti väsytä, ja kun lääke onneksi teki tehtävänsä ja vei säryn ja kuvotuksen pois, veikkaan valvovani taas aivan liian myöhään - ja katuvani sitten aamulla hurvitteluani! Luin juuri Meidän Perhe -lehdestä, että uneliaisuuden tunne kestää yleensä 20 min. ja sen jälkeen taas piristyy, joten pitäisi todellakin mennä silloin nukkumaan, kun väsyttää (mulla yleensä siinä kympin pintaan), eikä tehdä vielä paria pikkujuttua ennen unia. 


Tajuatteko sanaleikin: yo! ja yo niin kuin ylioppilas?!
Mun mies ei tajunnut...
Me juhlimme lauantaina kummityttömme lakkiaisia, ja piipahdamme myös onnittelemassa taloyhtiömme peräti kolmea ylioppilasta. Askartelinpaskartelin taas kortit sankareille siinä toivossa, että joku arvostaisi itse tehtyä ja omaa designia.  Jos perustaisin korttifirman (joo, ei ole ihan solidi exit plan, tiedän!), voisin ostaa kaikki valtakuntamme vanhat tietosanakirjat muiden nurkista kuleksimasta - enkä koskaan kärsisi raaka-ainepulasta, sillä niitä riittää..

Nyt täytyy patistaa ainakin tuo lapsi nukkumaan; olemme "vähän" lipsuneet nukkumaanmenojen kanssa näin viimeisen kouluviikon kunniaksi.


2 kommenttia:

  1. Mä olen suorastaan kateellinen sulle tuosta Haloo Helsingin VIP-keikasta. Tykkään tosi paljon bändistä.

    Mä en viitsi sanoa mitään tästä omasta valvomisesta, klo 02 ja just lopetin työt... tosin mä laitan kello soimaan vasta 8:30

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi huh - luinkin blogistasi tulevasta härdellistä ja hulinasta, mutten päässyt iPadilla kommentoimaan (tai lähinnä vain tarjoamaan sympatiaani). Yritä kestää!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...