14.12.2014

Nyt jo?!


Uumoilin aikaisemmassa postauksessani, ettei meidän kodissa näkyisi joulu kovin isosti tänä vuonna, ja niinhän siinä kävi: rappusiin viritetyn joulukalenterin lisäksi joulufiilistä toivat vain nämä kuusenoksat, jotka kävin napsimassa (pimeän turvin, vähän salaa...) lähimetsästä. Ne olivat itse asiassa kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein nätit, täytyy pitää mielessä tulevia vuosia ajatellen!

Nyt on kuulkaa sellainen tilanne, että mulla on enää yksi työpäivä jäljellä ennen tiistaiaamun aikaista lähtöämme. Tämä päivä sujuu pyykkäämisen, pakkaamisen ja parin viime hetken askareen toimittamisessa (palautan yhden paketin, käyn ostamassa äidilleni ja suvun pienimmille lahjoja ja lähetän nekin), ja huomenna illalla käyn viemässä koiran hoitoon ja vuoden vikalla ratsastustunnilla. Sen ratsastuksen olisi kyllä voinut jättää väliinkin- ahnehdin taas aikaoptimistina* aivan liikaa kaikkea tekemistä itselleni.

*aikaoptimisti - henkilö, joka kuvittelee ehtivänsä tekemään paljon enemmän, kuin muut ihmiset ja yleensä vielä paljon lyhyemmässä ajassa. Ei ota aikatauluihinsa minkäänlaista pelivaraa esim. yllättävän tietyön tai muun ruuhkan varalta, vaan laskee matka-ajan puhtaimman optimisuorituksen mukaan, vaikka ei ajakaan autoa 0% ilmanvastuksella suljetulla yksityisradalla.. 

Blogikin jää nyt joulutauolle, koska mulla ei ole yhtäkään uutta asukuvaa enää jemmassa. Jos mahdollista, teen pari postausta Miamista (lue: päivänvalosta riehaantuneena postailen loma-asujani harva se päivä) - tai sitten nähdään ja kuullaan seuraavaksi tammikuun puolella.

Nyt on siis hyvä hetki toivottaa teille kaikille mitä hienointa, rauhallisinta, kauneinta joulua läheistenne kanssa! Pus pus!

10 kommenttia:

  1. Nautinnollista lomaa teille. Mutta pieni,vieno toivomus olisi,että kuvaisit ostoksesi ja teet ostospostauksen tänne jossain vaiheessa,jookos?
    -kirsi-

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Kepposka!

      (hassua, että tunnen aina pakottavaa tarvetta kutsua sinua Kepposkaksi, toivottavasti se ei kalskahda korvaasi ikävästi!)

      Poista
  3. Löysin blogisi Sara S:n blogista, tulin viihdyin ja jäin. <3 Ihanaa viikkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että löysit - lämpimästi tervetuloa!

      Poista
  4. Aurinkoisia lomapäiviä ja ostospostausta odotellessa!

    VastaaPoista
  5. Rentouttavaa lomaa ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
  6. Byääh, meillä ei ole vieläkään yhtään joulua laitettu kotona :(
    Huomiseksi kyllä suunnittelin joulusiivousta, ja samalla sitten laittaa edes jotain pientä. Glögin ja 60-luvun rokin siivittämänä :)

    Hurjan ihanaa reissua, nauttikaa!

    VastaaPoista
  7. Meilläkään ei ole joulua laitettuna muuta kuin punaisen joululiinan verran. Joulun jälkeen reissaamaan ja joulu on ainakin minulle yksi arkipäivä muiden joukossa. Ihanan turvallista matkaa :)

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...