26.6.2015

New in

toppi Banana Republic, hame ja huivi By Malene Birger
kengät Guess
Ihastelin tätä By Malene Birgerin nahkahametta heti vuoden alussa, kun se ilmestyi mallistoon, mutta hinta oli sen verran suolainen, että ajattelin sen jäävän ikuiseksi haaveeksi. Lisäksi mulla on noita nahkahamosia kaapissa jo muutama (no, kolme) ennestäänkin, joten ei se tuntunut ihan urgenteimmalta hankinnalta.

-40% ale oli kuitenkin riittävän suuri täky houkuttelemaan ostoksille, ja hetken vielä mietittyäni (ei se edelleenkään ollut ihan ilmainen...) päätin, että nyt minusta tulee sellainen ihminen, joka ostaa tosi harkiten ja vähän, mutta aina laadukasta, ja nappasin tämän itselleni.

Nettikuvan vaikutelma ei pettänyt, sillä hame on tosiaan mitä pehmeintä nahkaa, aivan ihana! Käytön myötä nuo terävähköt laskokset pehmenevät varmasti vielä, sillä sen ei ole tarkoitus olla mikään vekkihame, vaan sellainen pehmeästi aaltoileva.

Hameessa on myös hauska vyötäröratkaisu (näet sen täältä), mutta koska mun kropalla ei kertakaikkiaan voi pitää puseroa hameen tai housujen sisällä, en myöskään voinut ottaa siitä kuvia :-) Ehkä vähän synkkä tuo koko musta asu, mutta tuovathan valkoiset paljaat sääret siihen kuitenkin vähän keveyttä.

Kädessä roikotan uutta huivia, kun sen päälle pukeminen olisi tuntunut jo vähän liioittelulta näin kesähelteillä. Pakkaan sen silti mukaan venereissulle, sillä mikään ei ole ihanampaa kuin istua iltamyöhään ulkona hyvässä seurassa viiniä rauhassa siemaillen - kunhan on tarpeeksi lämmintä päällä! Veikkaan, että viime kesänä hankittu Samujin paksu neule pääsee huivin kaveriksi useampankin iltana - jollei nyt tosiaan tapahtuisi sellainen ihme, että sääennusteet pitäisivät kerrankin paikkansa ja keli lämpenisi viikonlopusta lähtien....

Ja hei, kuka äkkäsi, että postailen aivan poikkeuksellisesti keskellä päivää? No se johtuu siitä, että tänään on mun eka lomapäivä! Woohoo, olen ihan irti !(pesen pyykkiä, pakkailen,  lusmuilen...)

25.6.2015

New in ja kuulumisia saaristosta

Kuva-arkistoista löytyi vielä yksi kuva alehankinnoistani - ja sattumoisin keli täällä Maarianhaminassa on kallistumassa sen verran synkkään suuntaan, ettei tunnu yhtään väärältä kirjoittaa ylistystekstiä villapaidalle.

By Malene Birgerin paketissa oli siis monta täysosumaa, tämä neulekin tuntui heti ihan omalta. Olen tosin vannonut monta kertaa, etten ostaisi noita pörröneuleita, koska ne ovat varsin epäkäytännöllisiä esim villakankaisten housujen, takkien tai vaikka tuolien kanssa, mutta jotenkin se päätös pääsi unohtumaan... No, sitä vartenhan mulla on töissä sähköpöytä, ettei ole pakko istua :-D

Farkut ovat J. Crew'n, mutta ne taitavat lähteä takaisin, sillä ovat varsin kapoisat - mulla on ainakin kahdet toisetkin jamekset samaa Toothpick-mallia, mutta nuo ovat mielestäni selkeästi slimmimmät kuin ne muut, ja rajansa kaikella!

Kuvan neule ei ole täällä reissussa mukana, mutta muita pitkähihaisia tuli onneksi pakattua mukaan, sillä muutaman ihanan, aurinkoisen päivän jälkeen valmistaudumme taas vastaanottamaan kunnon kesämyrskyn - johan niistä helteistä jo ehdittiinkin kärsiä (ja minä poltin amatöörimäisesti niskani 30 SPF:stä huolimatta). Nyt yritämme miettiä, mihin vetäytyisimme pariksi yöksi sadetta pitämään, ja oma saari, joka on tässä parin tunnin merimatkan päässä, alkaa tuntumaan ihan hyvältä vaihtoehdolta: mökissä on kuitenkin tilaa olla ja oleilla, pelata Unoa, paistaa lettuja ja lukea ihan oikeaa paperikirjaa. Ja takkatulen lämmössä saa märät vaatteet kuivatettua paljon paremmin kuin veneen ahtaissa tiloissa. Loppuviikolla suuntaamme sitten kohti Naantalin puutaloidylliä - ja uusia ravintoloita, *burp*.

Eka veneilyviikkomme on siis sujunut oikein hienosti, eikä kukaan ole vielä halunnut kotiin :-) Hyvä niin, sillä pari viikkoa pitäisi vielä jaksaa näissä rajatuissa neliöissä - ihmeesti sitä kuitenkin aina virkistyy uuteen satamaan saavuttaessa, ja tuntuu siltä, että tekemistä ja näkemistä riittää. Ja jotten antaisi ihan väärää mielikuvaa, myönnettäköön vielä, ettei tämä meidän veneemme ole edes sieltä askeettisimmasta päästä, eli kyllä tässä ihan hyvin pärjätään - ja todella nostan hattua niille sisseille, jotka viettävät vielä pidempiäkin aikoja merellä esim. ilman kunnon vessaa tai lämmintä vettä! 

Naisen kädenjälki saisi kyllä näkyä vähän paremmin veneiden tilasuunnittelussa, sillä esim. kaappitilaa on oikeastaan kaikissa [moottori]veneissä aivan hävyttömän vähän, eikä sitä näytä edes tulevan kamalasti lisää, vaikka siirryttäisiin vielä tästä kokoluokasta (meidän vene on 28-jalkainen, eli reilu 8-metrinen) isompaankin. Tässä oppii siis navigoinnin lisäksi mestaripakkaajaksi ja tilankäytön optimoijaksi, ja nyt jo suuri rakkauteni erilaisia säilytyskoreja ja -pussukoita kohtaan on osoittautunut todella hyödylliseksi :-) 

Sellaista tällä kertaa, nyt otamme tuosta miehen kanssa pari potkulautaa alle ja rullailemme ruokaostoksille - aika romanttista, vai mitä?


P.S. Tämä postaus näkyy hassusti päiväyksellä 25.6., koska olin tallentanut kuvan jo aikoja sitten tekstiluonnoksiin. Älkää antako sen hämätä, kyllä oikea pvm on 5.7.!

23.6.2015

Toistantoistantoistan

Aika ammattimainen poseeraus... not.
Parissa edellisessä asukuvassa esiintyneet mustat J. Crew'n housut ovat olleet niin mieluisat, että ostin alesta samanlaiset siniharmaat, kun kerran halvalla sain. Toistan siis itseäni, kun en löydää enää mitään uutta :-D Niiden väri on muuten aika vänskä, sillä se vaihtelee valon mukaan ihan puhtaan harmaasta siniviolettiin.

toppi Repeat
housut J. Crew
kengät Zinda

Olin eilen työkavereiden kanssa Gaijinissa syömässä - ja vähän juomassa - mutta ruoka oli niin hyvää ja seura hauskaa, etten tullut napanneeksi yhden yhtä kuvaa. Söimme ykkösmenun Kobe-härällä terästettynä, ja voi herranisä, miten täynnä sitä voikaan ihminen olla moisen ihanan ja ylenpalttisen mässäilyn jälkeen!

Gaijin ja Farang ovat edelleen mielestäni Björckin ravintoloista ne ylivoimaiset ykköset; Bronda on ihan ok, mutta Boulevard Social ei vain ole kolahtanut, vaikka sielläkin on tullut käytyä muutama kerta - ehkä en vain osaa löytää listalta niitä helmiä?!

Ilta jatkui vielä muutaman stopin kautta karaokebaariin (!), ja siellä viihdyimmekin sitten pilkkuun asti. Se oli täysin yllättävä, mutta juuri siksi niin riemastuttava käänne, että vaikka aamulla oli kieltämättä hieman hutera olo, ei harmittanut yhtään - voisin kyllä pikkuhiljaa opetella juomaan niitä välivesiä kaikkien drinksujen lomassa...

Nukuin työpäivän jälkeen pikkupäikkärit, ja olin aivan iskussa illan estetunnilla. Heppani oli myös kummallisen innostunut sadekelista, ja meillä meni tosi hienosti - olen vieläkin tosi fiiliksissä illan suorituksista!

Olen myös kovin helpottunut, sillä olen saanut  kaikki tilaamani paketit etananvauhtia toimitettavaa henkkamaukkaa lukuun ottamatta. Ja vaikka kaikki valintani eivät menneet ihan nappiin, sain paljon kivaa uutta: mm. Malene Birgeriltä neule ja midimittainen nahkahame, jota himoitsin jo keväällä - miten niin pehmeää nahkaa voi ollakaan! Vielä kun saisin sen ruotsalaisenkin paketin tämän viikon aikana, olisi veneilygarderoobi ihan valmis! (Venereissuhan on tietysti taas heppoinen tekosyy, jolla yritän perustella aleshoppailujani, mutta onhan se nyt aika hyvä tarina!). Kuvia tulossa, älkää olko yhtään huolissanne!

Nyt kiiruhdan kuitenkin iltapesulle ja nukkumaan, hyvää yötä!

21.6.2015

Tuttu valinta

Samainen housut & kengät -yhdistelmä nähtiin asukuvissa aivan hetkinen sitten, mutta se tuntuu niin toimivalta, että se oli helppo valinta kiireisenä aamuna (kuka hullu buukkaa kasin palavereita?!) jälleen viime viikolla.

toppi Zara
housut J. Crew
kengät Sofie Schnoor

Nuo kengät ovat muuten yllättävän mukavat jalassa: niillä tepastelee ihan kevyesti kokonaisen työpäivän ilman, että päkiöitä polttelee pari vikaa tuntia  (mulla aika yleinen vaiva, jos on yhtään huonolestiset tai ohutpohjaiset kengät). Ja mielestäni ne ovat naisellisuudessaan, jopa tyttömäisyydessään perustyylistäni sopivan poikkeavat ja tuovat siksi sopivasti erilaisuutta muuten niin suoraviivaisiin vaatteisiini.

No mutta hei, miten teidän juhannusviikonloppunne sujui? Me päätimme jäädä viettämään jussia tänne lähimestoille, ja kolmen päivän minilomalla ehti hienosti niin golfaamaan, mökkeilemään, puunaamaan venettä (vesillä emme käyneet), löhöilemään kotona sekä hoitamaan vähän kotihommiakin - vaikka ne ikkunat ovat edelleen pesemättä... Tänään ajattelin pakottaa itseni uikkariostoksille; kolme päivää onkin juuri se minimiloma, jonka voimin sitä pystyy riisutumaan ahtaassa sovituskopissa ja katselemaan itseään niiden kelmeiden lamppujen valossa. Mutta vaikka melkein kaikkea muuta ostankin suvereenesti nettikaupoista, uikkarit on kyllä pakko kokeilla ihan livenä, jotta olisi minkäänlaiset onnistumismahdollisuudet - ja livenäkin sopivan, kivan ja edes omaa silmää miellyttävän uikkarin löytäminen on todellinen haaste.

Nyt olisi enää kolme työpäivää edessä, mikä tuntuu jokseenkin käsittämättömältä: nytkö se loma muka ihan tosissaan alkaa? Ensi viikon iltakiireistä pitää huolen esteratsastuskurssi, mitä odotan jo innolla! Raaskin muuten vihdoinkin ostaa itselleni uuden turvaliivin, ja Tipperaryn liivi on suorastaan unelmankevyt ja mukava päällä sen edellisen, ikiaikaisen yksipalaisen haarniskan jälkeen - olisi kannattanut tehdä satsaus jo pari vuotta sitten, mutta jostakin kumman syystä juuri sen kohdalla pihtailin ja yritin odotella sopivaa alennusmyyntiä vaikka kuinka kauan. Onneksi taannoiset seurakisat olivat sitten vihdoinkin tarpeeksi hyvä syy uuden liivin ostoon (ja liiviä koeteltiinkin heti tositoimissa, koska melkein mentiin nurin hevosen kanssa!!).

Ja ratsatuksesta puheenollen sellainen väliaikatieto, että lopetin sen ponin vuokraamisen toukokuussa, ja olen nyt käynyt vain vakkariviikkotunnillani sekä joillakin ylimääräisillä estetunneilla. Kevään 3x viikossa -tahtiin verrattuna se on kyllä tuntunut aika kevyeltä, ja kyllä sitä vähän useampia kertoja kaipaisi... Mietin syksymmällä uudestaan, minkälainen kuvio olisi paras, koska kieltämättä arkielämäni on sen verran kiireistä, että joillakin viikolla oli todella haastavaa sovittaa "riittävä" (eli omistajan kanssa sovittu) määrä ratsastuskertoja kaikkien muiden menojen sekaan - ja sitten taas se kerta viikossa on liian vähän. Joku ratkaisu täytyy kuitenkin löytyä, sillä kyllä tässä on nälkä kasvanut syödessä, ja tuntuu siltä, että pääsin koko harrastuksen kanssa ihan uuteen alkuun.

Sitä pohdin kuitenkin vasta syksyllä, kesä - tai siis heinäkuu -menee muunlaisten hevosvoimien parissa. Loppuun vielä kuva Bodomjärvestä juhannusyönä - Suomineito kauneimmillaan!


17.6.2015

Jemma-asu[kuva]

takki by Malene Birger, toppi H&M,
farkut Gap, kengät Cole Haan
Voi ystävät, kun tietäisitte, miten monta kertaa olen jo aloittanut tämän postauksen kirjoittamisen pääsemättä kertaakaan alkua pidemmälle. Kärsin taas olen korvaamaton ja maailma pitää saada valmiiksi -syndroomasta, ja töissä kaikki tuntuu olevan aivan vaiheessa. Ilmassa on myös selvää kisaväsymystä, mikä ilmenee ajoittaisena kireytenä - mutta myös hillittöminä hysteriakohtauksina, etenkin loppuviikosta. Kuulostaako yhtään tutulta?

Meillä kotona vallitsee myös aivan tajuton kaaos; jos lastensuojeluviranomaiset tulisivat nyt kotikäynnille, olisi poikamme varmaan vaarassa joutua huostaanotetuksi, sillä täällä näyttää siltä, että meidän perheeltä on elämänhallinta täysin hukassa (ja nytkin kirjoitan tätä sen sijaan, että siivoaisin :-O)!

Osin sekasotku johtuu siitä, että olen jo valmistellut kesäloman pidempää venematkaamme varten ja erilaisia kasseja ja nyssyköitä on joka nurkka täynnä: peitot ja tyynyt, hamam-pyyhkeet, kumisaappaat, pipot ja hanskat, tämä Fiskarin mainio kokoontaittuva siivilä, uudet paukkuliivit ja paljon, paljon muuta on jo pakattu valmiiksi. Reilun viikon päästä saankin sitten kunnian irroittaa köydet ja tuupata veneen irti laiturista - maistan jo nyt sen vapauden tunteen ja riemun, joka minut valtaa siinä vaiheessa, kun kotisatama jää taakse ja pääsemme ekalle taipaleelle! Reittisuunnitelmaa ei ole vielä tehty, mutta ensimmäinen pysähdys voisi olla vaikka Tammisaari, joka on aivan ihana kesäkaupunki ja jossa on myös oikein mukava vierasvenesatama.

Mutta sitä ennen lupaan siivota (no, siivousfirman ystävällisellä avustuksella) tämän kämpän taas sellaiseen kuntoon, että uskallan päästää yllätysvieraatkin peremmälle :-) On sitten kivempi palata reissusta joskus kotiinkin (heinäkuussa, ajatelkaa!), kun ei tarvitse alkaa heti ensitöikseen puunamaan paikkoja kuntoon.

Asukuva on jostakin viime viikolta; olen auttamattomasti myöhässä näiden kanssa. Tosin tämä olisi kelien puolesta voinut hyvinkin olla tänäänkin päällä, joten eihän tässä olla mitään hävitty.

Kaikista kiireistäni huolimatta - ja osin niistä johtuen - olen onnistunut olemaan hyvinkin aktiivinen alennusmyyntien suhteen: tilauksia on tullut/ tulossa mm. Pomp de Luxilta, Booztilta, J.Crew'lta ja Malene Birgerilta. Unohdinkohan jonkun? Nyt vain jännitän, tulevatko kaikki paketit ajoissa... Ensi viikolla ajattelin ehtiä ihan liveshoppailemaankin, sillä vietän torstaina Helsinki-päivää: käyskentelen ihan omassa seurassani pitkin kaupunkia, shoppailen, käyn lounaalla ja myöhemmin kahvilla, ja päivän päätteeksi myös kampaajalla. Oi, oi, olen nyt jo innoissani :-)

Vietetään nyt ensin juhannusta, ja toivottelen teille kaikille mitä kauneinta yötöntä yötä ja kaikin puolin hienoa viikonloppua! Palataan ensi viikolla viimeistään linjoille, heippa!

10.6.2015

Hiipivä sininen

Blogiani edes hetken pidempään seuranneet tietävät, että vielä vuosi sitten sininen ei kuulunut oikeastaan millään muotoa värivalikoimaani - paitsi farkkujen muodossa. Tänään yllätyin itsekin, kun garderoobiin oli vaivihkaan hiipinyt niin paljon sineä, että pystyin pukeutumaan siihen päästä varpaisiin - varo vain, Kaarina Suonperä, täältä tullaan!

takki Esprit
farkut Gap
kengät French Connection 
laukku Coccinelle

Lindexin alerekistä ostettu pitsitoppi näkyy tokassa kuvassa; ostin sen veneilykesää ajatellen, sillä pitsihän ei oikeastaan mene ryppyyn, joten sen pitäisi kestää vähän kovakouraisempikin säilytys kassin uumenissa.

Ja kun tosifashionista työkaveri heti aamulla huikkasi, että nyt on tyyli kohdallaan, ei tietenkään voi olla kuin tyytyväinen :-D

******

Tulin juuri tyhjään kotiin - tunne, jota en vieläkään lakkaa kummastelemasta. Eihän tässä mitään hätää ole, sillä mies on vielä töissä ja poika futistreeneissä, mutta kyllä tämä hiljaisuus (ja siisteys) tuntuu vähän epäkotoisalta ja valjulta. Toisaalta on sellainen olo, että pitäisi heti nostaa jalat ylös ja napata lasi viiniä käteen, kun kerrankin on siihen mahdollisuus... mutta ehei, minähän laitan nyt ensin ruokaa ja lähden sitten kaverin kanssa iltakävelylle maailma parantamaan ihan raittiissa merkeissä - jollemme nyt sattuisi eksymään johonkin lähipubiin, sillä kerta se on ensimmäinenkin!.

Olin muuten oikeastaan säälittävän iloinen, kun kuulin että lapsukaiset lähtivät fillareilla treeneihinsä. Kyllä vaan silloin, kun minä olin pieni, pyöräiltiin ihan joka paikkaan, mutta nämä espoolaislapset ovat tottuneet vähän liian hyvään, kun sellainen vaihtoehto ei käy mielessäkään, jollei sitä oikein erikseen myy heille hauskana liikkumismuotona ja tukitreeninä. Täytyy vähän tsempata enemmän!

Sen sijaan siitä olen iloinen, että viidenneltä päässyt poikamme on nyt parin viikon lomailun jälkeen silminnähden rennompi ja hyväntuulisempi - loma on selvästi tullut tarpeeseen hänellekin: kotityöt sujuvat vastalauseitta (no, suurimmaksi osaksi ainakin), koira on tullut ulkoilutettua lähes pyytämättä, oma huone on suhteellisen siisti, ja eilen hän jaksoi jopa sovitella vaatekaappinsa sisältöä, kun halusin siirtää pieneksi jääneet housut sivuun tekemään tilaa uusille. Niitä oli muuten todella monta paria...

Alennusmyynneistä saa onneksi uutta tilalle vaikka koko perheelle; tänään napsuttelin ostoskoriin itselleni uutta Booztin alesta, ja eilen tuli pojalle Pomp de Luxista parit housut - kaikissa se -40% ale, joten säästin siis ihan hurjia summia! Stockan aleen olisi myös kiva päästä ihan heti ekana päivänä kuorimaan kermat päältä, joten jos joku osaisi vinkata koska se alkaa, olisin todella kiitollinen!

7.6.2015

Sinisen sävyjä

Auvoisaa sunnuntai-iltaa! Asukuva on perjantailta, mutta ehdin nyt vasta taas blogihommien pariin, kuten jo etukäteen uumoilinkin... Ja ei, en todellakaan pessyt ikkunoita - tai tehnyt oikeastaan mitään muitakaan kotihommia; viikonlopun eka ja ainoa pyykkikoneellinen pyörii vielä ohjelmaa loppuun, enkä edes järjestänyt normaalia parin tunnin vaatteiden silitys-/viikkaussessiotakaan tänään. Kohta alkaa onneksi viikko uusi, ehtiihän sitä!

Muistan miettineeni tuota kuvan neuletta tilatessani, josko oli ihan tyhmää tilata vielä villavaatetta "tässä vaiheessa kesää". No kappas vaan, villa ei edelleenkään tunnu yhtään väärältä valinnalta, joten hyvä ettei jäänyt tilaus tekemättä virheellisen optimismin vuoksi!

neule COS
housut Gap
kengät French Connection
laukku Coccinelle

Sain sinisävyisestä asusta myös mitä ihanimmat kehut, kun työkaveri maalaili minun näyttävän aivan italialaiselta kiirehtiessäni perjantaina kotimatkalle - teidän pitää vielä kuvitella tähän asuun oliivinvihreä polvimittainen trenssi ja isot aurinkolasit, ja kenties näette saman, mitä hänkin? Olin tietysti aivan mielettömän imarreltu :-D Voi, kun osaisi valita huomisetkin työvaatteet siten, että näyttäisin edelleen tyylikkäältä donna d'affarilta...

Nyt täytyy tehdä vielä vähän töitä; eilen tuli pomolta tehtävänanto, joka vaatii aika isoakin pohdintaa - ja joka pitäisi vuorostaan huomenna pystyä kiteyttämään järkeväksi toimintasuunnitelmaksi. Ajatuksia olen toki pyöritellyt päässäni vaikka miten paljon, mutta mitään kovin selkeää en ole vielä saanut jäsenneltyä. Konserni siis tarvitsee minua juuri nyt (huomaatteko, miten pienen ihmisen saa suorastaan surullisen helposti motivoitua tekemään töitä vapaa-ajallakin: isoa egobuustausta vain peliin!), joten heippa ja hyvää yötä!

4.6.2015

Mikäs tässä möllötellessä

Hyvää iltaa, ystävät! Kello lyö jo kymmentä, mutta ilta on mitä kaunein, eikä väsytä vielä yhtään - sitä paitsi kaadoin juuri itselleni pienen lasin valkkaria, ja Herolta tuleva Precious-leffakin on vasta puolivälissä, joten eihän tästä sohvalta voi vielä mihinkään lähteä.

Kuvan asu on muistaakseni toissapäivältä; pari päivää olen taas painellut farkut ja tennarit -linjalla, niistä ei koskaan tule mitään kuvauskelpoista dokumentoitavaa...

toppi Oui
housut J. Crew
kengät Sofie Schnoor

Tämä viikko tarjoaa paljon ohjelmaa, eikä yhtään vapaailtaa; tähän mennessä olen ehtinyt ratsastamaan pari kertaa, siivoamaan veneen "katosta lattiaan" ja eilen olin Alkon samppanjatastingissa - erittäin hauskaa, opettavaista ja hieman juovuttavaakin (kukaan ei malttanut sylkeä arvokasta ja ihanaa kuplivaa...). Lisäksi olen kuullut mitä hienoimman raskausuutisen ja ikävöinyt kovasti poikaani, joka on viettänyt koko viikon kavereidensa isovanhempien luona maalla. Emme ole jaksaneet laittaa ruokaa yhtenäkään iltana tällä viikolla, kun ei ole ollut pakko - onneksi saamme lapsukaisemme huomenna kotiin ja palaamme taas ruotuun :-)

Viikonloppuna on vielä luvassa veneilyä ja Lintsi-keikka, ja jonkun pitäisi kyllä pestä meidän ikkunat: katsoin pari päivää sitten ulos ja sadattelin vesisadetta, kunnes tajusin, että ikkunoissa olikin vain likaa! Tai ehkä pitäisi ottaa siivousfirma hoitamaan homma, sillä muuten voi hyvinkin olla, että olen vielä vuoden päästäkin ihan samassa tilanteessa...mitäköhän se maksaa?

No, se on aika pieni murhe verrattuna tuon Precious -leffan ongelmiin (katsokaa leffa jossakin vaiheessa!), joten katson sen nyt loppuun suurta kiitollisuutta tuntien. Huh, huh, mitä ihmiskohtaloita! Hyvää yötä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...