30.9.2016

Ota, anna palautetta

Yksi hankalimpia asioita esimiehenä toimimisessa on rakentavan palautteen antaminen, joka ainakin monelle naisjohtajalle tuntuu olevan aika hankala paikka. Me naiset olemme (minäkin) luonteeltamme usein konflikteja välttäviä, ja siksi tuntuu ikävältä joutua käymään hankalia keskusteluja niiden samojen tyyppien kanssa, joiden kanssa tehdään töitä, syödään lounasta ja välillä istutaan drinksuillakin. Tämä on ollut esimiesurallani selkeä oppimisen paikka ja epämukavuusalueelle pakottautuminen, ja viime viikolla jouduin taas kohtamaan näitä tilanteita - eikä se tuntunut ollenkaan kivalta...

Pidin kaksi eri aiheisiin liittynyttä palautekeskustelua, joista toinen sujui loistavasti ja toinen meni niin huonosti kuin ikinä voi. Sen tarkemmin yksityiskohtia avaamatta voin todeta, että rakentavaa palautetta on myös todella vaikea ottaa vastaan (tämäkin toteutuu omalla kohdallani!), ja jos saa alaisekseen tyypin, jolla tämä taito on hallussaan, saa olla todella kiitollinen.

Ensireaktio on helposti tunnemyrsky ja vahva puolustautuminen, mikä on erittäin inhimillistä. Siitä pitäisi kuitenkin vastaanottavana osapuolena päästä yli ja malttaa kuunnella, mistä on kysymys - ja hyvä esimies taas osaa kertoa asiat tarpeeksi suoraan ja faktoihin pohjautuen, mutta kuitenkin myös lempeästi ja kunnioittavasti. On muuten helpommin sanottu kuin tehty!

Olen itse sortunut aikaisemmin ensinnäkin hankalien keskustelujen välttelyyn, mikä vain johtaa siihen, että tilanteet eskaloituvat ja kärjistyvät entistä pahemmiksi ja sitten itse keskustelussa en olekaan uskaltanut sanoa tarpeeksi suoraan, mistä on kyse, vaan olen pehmennellyt asioita liikaa. Lopputulos on ollut puolivillainen keskustelu, josta ei oikein voikaan syntyä mitään konkreettista muutosta, kun asiat on esitetty niin ympäripyöreästi!


Olin valmistautunut molempiin keskusteluihin miettimällä lähinnä avaussanoja, siitä eteenpäin ei voi etukäteen nuotittaa kaikkea, vaan pitää yrittää olla kuulolla ja mennä keskustelukumppanin fiiliksen mukaan. No, toisessa casessa kaikki tosiaan sujui oikein hyvin, ja vaikka olin mielestäni molemmissa aika lailla samalla tavalla virittäytynyt, meni se toinen aivan mäkeen, mikä jäi tietysti harmittamaan tosi paljon :-(

Olen itse yrittänyt ajatella niin, että kaikenlainen palaute on lahja: siinä saa mahdollisuuden nähdä itsestään puolen, jota ei välttämättä ole tiedostanut tai virheen, jota ei ole tajunnut, ja koska itse ainakin toivon kehittyväni jatkuvasti, on palautteen saaminen ikään kuin pieni oikopolku siinä kehityksen matkalla. Tietysti paljon riippuu siitä, miten palaute annetaan: tuleeko se syytöksenä vai onko siinä mahdollisuus keskusteluun ja pohdiskeluun siitä, miten asioita voisi tehdä paremmin. Ja vaikka uskon siihen, että jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa, eikä minkäänlainen muutos voi toimia pelkästään ulkoa ohjattuna, voi esimies kuitenkin auttaa kyselemällä ja tukemalla alaistaan - ymmärryksen kautta eteenpäin!

No mutta sitten on sitä toisenlaista palautetta, eli positiivista ja ylistävää - sitä ei voi koskaan olla liikaa (tai ainakin väitän, ettei sitä ole tarpeeksi)! Meidän organisaatiomme valmistautuu parhaillaan kehityskeskusteluihin, ja pyysin sitä varten toimitusjohtajaltamme palautetta, sillä vaikka hän ei ole lähiesimieheni, olen taas tehnyt hänenkin kanssaan enemmän yhteistyötä tämän vuoden aikana. No, ensinnäkin hän vastasi kaiken kiireensä keskellä saman päivän aikana ja pitkällä, hyvin jäsennellyllä maililla ja toisekseen se oli niin ihanan positiivinen viesti, että meinasi ihan oikeasti tulla itku! Olen työskennellyt uudessa roolissani nyt puolisen vuotta, eikä kaikki ole ihan aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista - etenkin viimeiset pari viikkoa ovat olleet varsin rankkoja: kehut eivät siis olisi voineet tulla parempaan saumaan!

Havahduin samalla siihen, että moni omista alaisistani kokee varmaan juuri nyt samalla tavalla: syksy on ollut tosi kiireinen ja haastava, ja vaikka olemmekin "vain" tehneet omaa työtämme, tuntuu hyvältä, kun se noteerataaan ja sinua arvostetaan. Yritän siis jo ennen kehityskeskusteluita muistaa antaa kaikille positiviista palautetta vaikka jostakin pienestäkin asiasta, sillä kehuttavaa kyllä löytyy!

Ja samaa pitäisi tietysti soveltaa kotonakin: kehuja ja kiitosta pitäisi olla moninkertaisesti nalkutukseen moitteisiin verrattuna. Pätee kaikkiin perheenjäseniin, mutta erityisesti näin kolmetoistavuotiaan herkän pojan äitinä pitäisi muistaa aina viedä asioita eteenpäin pääsääntöisesti positiivisen kautta - siinäpä minulle kehittymisen paikka!

Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitänne, kun nyt kerrankin eksyin puhumaan työasioista: saatko itse tarpeeksi palautetta ja koetko sen antamisen ja/tai vastaanottamisen luontevaksi? Jos koet, jaa ihmeessä vinkkisi!

P.s. Huomasitko, että vein blogin myös Facebookiin? Jos se on luonteva tapa seurata postauksia, käythän klikkaamassa itsesi seuraajaksi!

28.9.2016

Deluxe-verkkarit

Olin reilu viikko sitten pienellä ex-tempore-shoppailukierroksella; Granin Halissa nämä Oúin housut osuivat sekä silmään (kaunis harmaan sävy) että käteen (ihanan pehmeät). Sovitin normaalikokoani 40, mutta ne olivat valtavan suuret, eikä pienempää löytynyt varastosta, joten kaupat jäivät tekemättä. Lauantaina sitten löysin samat housut Nectarinesta, ja oikea koko olikin peräti 36 - ihan hyvä siis, etten lähtenyt arpomaan ja tilamaan tällä kertaa nettikaupasta, vaikka sitäkin vaihtoehtoa tietysti harkitsin [ensimmäisenä]! Ystävänikin osti samat housut itselleen, joten näistä tuli meidän yhteinen suosikkimalli :-)

neule Michael Kors
housut Oúi
kengät Boden

Mies kuvaili housuja aamulla luksusluokan verkkareiksi (!), mutta päätin silti laittaa ne töihin - ja korkkareiden kanssa pöksyt ovat mielestäni ihan toimistokelpoiset, vai mitäs tykkäätte?

Matsku oli kyllä sen verran pehmeää ja joustavaa, että polvipussit ilmestyivät jo heti päivän käytön jälkeen - eikä näitä nyt ihan joka käyttökerran jälkeen voi pestä, joten kastelin housut kevyesti sumutepullolla, ja toivon, että lahkeet oikenisivat sillä.

Kenkiä vaihtamalla asun ilmekin vaihtuu paljon rennommaksi, ja Jenkkeihin lähtevä ystäväni jopa pohti, josko nämä olisivat hyvä matkustusasu, ja todellakin: siisti, mutta mukava toimii aina lentokoneen ahtaissa tiloissa!

Olen muuten vältellyt sukkien tai sukkisten käyttöä viimeiseen asti, mutta nyt on kieltämättä ollut parina aamuna vähän hoopo olo, kun itse liikun "paljasjaloin" ja osalla jengistä on jo hanskat kädessä ja talvinilkkurit jalassa... Kohta on siis pakko antaa syksylle periksi - viimeistään siinä vaiheessa, kun aamulla on pakkasta! Ja voi hyvänen aika, miten syksyinen keli nyt illalla olikaan: olin koiran kanssa lenkillä (paljon muita ei sitten ulkona näkynytkään...) ja oli pimeää, satoi ja tuuli tuntui menevän vaatteista läpi. Huh huh, sieltä se kaamos tulee, eikä meillä ole vieläkään perinteistä joulumatkaa varattuna :-(

Syksyn tulon huomaa myös siitä, miten väsymys alkaa painamaan työpäivän jälkeen: tänään(kin) nukuin pitkät päikkärit ennen kuin jaksoin lähteä koiran kanssa ulos, ja silti nyt väsyttää uudestaan, vaikkei kello käy vielä edes puolta yötä! Rautakuuri voisi olla paikallaan, siitä on ollut usein apua pieneen väsymykseen (kun ei siis ole kyse minkäänlaisesta uupumuksesta).

No mutta, nyt vetäydyn yöpuulle; teen taas aamulla kotoa käsin töitä, eli saan ihan rauhassa juoda hyvää kahvia ja nauttia oman kodin hiljaisuudesta ennen kuin suhaan iltapäiväksi toimiston hulinaan. Hyvää yötä!

24.9.2016

Liehulahje

Olen ollut myöhässä monen trendin suhteen (mm. farkkushortsit, pistokaskorkkarit, printtihousut ihan vain muutamia mainitakseni), mutta vajaamittaiset culottes-housut ovat kiinnostaneet jo pidempään - en vain ole löytänyt sopivia millään. Suurin hankaluus on se, että olen niin lyhyt, minkä takia housut eivät oikein ole olleet mittasuhteiltaan sopivia. Mutta sitten tärppäsi: olin reilu kuukausi sitten Stockan muoti-illassa, ja siellä mallilla oli päällään Marimekon kreppikankaiset culottesit, ja päätin että jossakin vaiheessa haluan edes sovittaa niitä itselleni.

No, monta viikkoa tässä meni, ja olin tietysti ihan varma, ettei näitä enää ole, mutta niin vain kävi tuuri ja löysin eilen Tapiolasta oman kokoni - ja tadaa! ne istuivat!

Seuraava haaste olikin sitten kuvan ottaminen, sillä nämä housut eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa, jos vain seistä pönöttää - pitää varmaan töissäkin olla jatkuvassa pienessä liikkeessä, jotta olisin mahdollisimman edustava :-)

Toppi J. Crew
housut Marimekko
kengät Banana Republic

Culottesit ovat sopivan erilaiset kuin mitkään muut pöksyt, ja oikeastaan yhtä paljon hame kuin housutkin. Kaiken lisäksi kuulin, että kovin tyylitietoinen ystäväni oli juuri ostanut nämä samaiset housut muutama päivä sitten  - näiden on siis pakko olla nyt kuuminta hottia! Täytyy vielä vähän mallailla erilaisia yläosia, jotta löydän sopivia - en yhtään tiedä, käykö bleiseri tai muu pidempi yläosa, vai onko tuollainen lyhyempi collari tai toppi se ainoa oikea.

Jalassa on myös uudet kengät, joiden kohdalla kävi vanhanaikaisesti: ne ovat niin kauniit, että huijasin itseni uskomaan, että saan ne venymään sopiviksi, vaikka ovat hieman liian naftit. Niinpä pidän niitä urheilusukkien kanssa kotona ja toivon parasta...tyhmää, niin tyhmää! Jos siis törmätään joskus, ja hoipertelen hieman, tsekkaa ensin, sattuisiko jalassani olemaan juuri nämä samaiset korkkarit, ennen kuin mietit muita selityksiä hankalalle kävelylleni.

Olin tänäänkin shoppailemassa, onnellisen sattuman avustamana: satuttiin eilen illalla myöhään juttelemaan hyvän ystäväni kanssa ja tajuttiin, että mehän itse asiassa ehtisimme tapaamaan ihan livenäkin pitkästä aikaa; niinpä suuntasimme aamupäivällä Helsinkiin ja kuljeskelimme putiikista toiseen kunnes oli iimein pakko päättää viiden tunnin pyörähdys Brondaan. Voi että, miten hyvää tekikään vaihtaa kuulumisia vaatteita hypistellen (ja välillä sovitellen) kaikessa rauhassa, ihan parasta terapiaa! Enkä tietenkään palannut ihan tyhjin käsin, vaan löysin mm. etsimäni housut, joita en uskaltanut tilata netistä - niistä lisää myöhemmin.

Lauantai-ilta huipentuu taas kotisohvalla roséviiniä lipitellen, toivottavasti sinullakin on jotakin mukavaa ohjelmaa!

22.9.2016

Mukavuusalueella

Olen opetellut bleiserielämää, ja hyvinhän se on alkanut sujumaan! En ehkä ole ihan vielä löytänyt sitä ranskalaisnaisten rennontyylikästä stailia, mutta sinne päin tähtään näissä jakkuasuissani.

bleiseri By Malene Birger
toppi Cos
farkut J. Crew
kengät Just Ballerinas

Kuten kuvasta näkyy, on pari vuotta sitten hankkimani Reed Krakoffin laukku ollut todella ahkerassa (itse asiassa lähes päivittäisessä) käytössä, ja alkaa vähän venymään liitoksissaan... Pikkkuhiljaa voisin jo alkaa etsimään uutta työlaukkua, mutta ihan helpolla ei kyllä löydy parempaa!

Olen kyllä muuten ollut laukkuostoksilla viime päivinä, tai ainakin hyvin lähellä ostopäätöstä; stressikerroin on käynyt sen verran korkealla, että ostoskorissa oli (ja on edelleen...) Guccin Marmont matelassé -olkalaukku, jota en tietenkään millään muotoa tarvitse, mutta jonka ostaminen tuntuisi [jollakin todella perverssillä logiikalla] sopivalta korvaukselta tämän viikon henkisistä koettelemuksista. Muita hankintoja jo teinkin, mm. &OtherStories -paketti on matkalla Suomeen, ja jos kelit tästä nyt kohta viilenevät, onkin kohta sopiva hetki siirtyä neuletakkien ja nilkkureiden käyttöön. Toistaiseksi olen pitäytynyt paljaissa jaloissa, mutta mekkoja en sentään pysty enää paljain säärin pukemaan - *hrrrrrrrrr*

Nyt lähden hyysäämään kuumeista teiniäni; taidan jäädä huomenna ainakin aamupäiväksi kotitoimistolle, sillä vaikka en virallisesti enää saa jäädä kotiin hoitamaan lasta, en missään nimessä halua jättää häntä kovassa kuumeessa  yksin kotiin! Onneksi juuri huominen kalenteri joustaa, ja kotona pystyy itse asiassa keskittymään tosi hyvin, joten kaikki voittavat.

Hyvää yötä, ja jo etukäteen kivaa viikonloppua (Nelosen mukaanhan se alkoi jo tänään)!

17.9.2016

Gloria Fashion Show 2016

Eilen oli taas Suomen muotiscenen suuri ilta, kun Glorian Fashion Show järjestettiin - tällä kertaa Kaapelitehtaalla, joka tarjosikin tilaisuudelle hienot puitteet. Olin pelkän kännykän varassa, joten kuvakavalkadia ei ole - mutta lehden seuraavassa numerossa on varmasti kuvia yllin kyllin, joten nyt viimeistään kannattaa ostaa uudistunut Gloria :-)

kengät Boden | laukku Saint Laurent
Oma asuni oli totutusti mustanpuhuva, vaikka muut vieraat olivat toteuttaneet elämäniloista pukeutumiskoodia ja löytäneet ylleen mitä hienompia, värikkäitä asuja.

Blogikin todistaa, että mulla oli viime vuonna samat korkkarit jalassa - ja vaikken olisi muuten ollut asiasta ihan varma, oli päkiöiden tuskainen poltekin loppuillasta aivan liian tutun tuntuista... Kuka kehittäisi oikeasti tyylikkäät stilettokorkoiset kengät, joissa voi seistä monta tuntia?! Etenkin betonilattia on aivan murhaa jaloille (vaikka olisi tennaritkin jalassa).

Mekko on uusi, tein taas löytöjä By Malene Birgeriltä ja ompelija taikoi siitä oikean pituisen (taas lämmin suositus ja puoltoääni ompelijan palveluiden käyttämiselle!). Se on malliltaan ehkä maailman anteeksiantavin ja mukavin: materiaali on rypistymätöntä ja hyvin laskeutuvaa, ja lantion solmurypytys piilottaa vielä mahdolliset muhkuratkin sopivasti :-D

No mutta sitten itse iltaan, joka oli vallan hieno! Tuttuja oli joka käänteessä, ja kävi jopa sellainen työtapaturma, etten ehtinyt edes syömään, vaikka tarjolla olisi ollut Savoyn herkkuja (enkä muuten ehtinyt kuvaukseenkaan, koska siihen oli tullessani niin älytön jono, etten halunnut käyttää arvokasta minglailuaikaa siinä seisomiseen)! Muotinäytös noudatteli tuttua kaavaa, välinumeroina nähtiin mm. Ronyan ja Waltteri Torikan biisit - muistiinpainuvin oli silti Oona Kivelän ja miespuolisen kollegan akrobatia(?)esitys, joka olisi kiva nähdä vielä uudestaan - toivottavasti video on jossakin nähtävillä myöhemmin, vaikka Glorian saitilla.

Loppuillasta lyöttäydyin Maijan Maailman kirjoittajan Maijan ja hänen miehensä Peterin mukavaan seuraan - ja taisin notkua heidän kyljessään vähän pidempään, kuin sosiaalinen koodi olisi antanut myödenkään. Kiitos ja anteeksi - ja ensi vuonna jatkot siellä meidän venellä, kuten sovittiin!

korvikset J. Crew | rannekoru Kenneth Jay Lane
P.S. Instan Stories näyttää enemmän fiiliskuvia, jos kiinnostaa.
P.p.S. Hues of Black on nykyään myös Facessa - joillekin se on varmaan kätevämpi tapa seurata postausten ilmestymistä, ja ainakin itse olen valinnut muutamia lemppariblogeja seurattavaksi sitä kautta.

7.9.2016

Teinipojan toivehuone

Poika asuu kotimme suurimassa makuuhuoneessa, ja hänen huoneensa sisustus on pysynyt lähes koskemattomana koko sen ajan, mitä olemme nykyosoitteessa asuneet, eli noin kahdeksan vuotta. Viisivuotiaalle ei aikoinaan tehty liian lapsellista sisustusta (sänkykin oli siinä vaiheessa jo Muuramen Jolla); yksi seinä maalattiin sen ajan trendien mukaisesti Tikkurilan Taika Helmiäislasyyrillä, joka antoi alla olevalle siniselle maalille ihan kivasti hohtavan pinnan, ja sitäkin jaksoi katsella kaikki nämä vuodet ihan helposti.

Huoneen suuruudessa piili myös sen heikkous, sillä sinne mahtui aivan uskomattoman paljon tavaraa, jota sinne sitten tietysti vuosien varrella kertyikin, eikä missään vaiheessa tullut sellainen fiilis, että megaraivaukselle olisi aivan akuutti tarve. Lelut asuivat rottinkoreissa näteissä pinoisssa ikkunan alla, ja pehmoleluille oli suuri säilytyskori, joka niinikään sopi silmään vallan mainiosti - ja saahan ala-asteikäisellä vielä ollakin leluja ja pehmokavereita!

Keväällä poika oli kuitenkin [tyttö]kaverinsa kanssa laatinut listaa siitä, miten hän haluaisi huonettaan muuttaa ja mitä siellä pitäisi olla:

- vanha kuvaputkitelkkari pois
- vanhat lelut pois
- kiva sohva
- iso viherkasvi
- uusia tauluja (vanhat lapselliset pois)

Ei mitenkään kohtuuttomia toiveita!

Muutama viikko sitten päätin, että nyt on pakko aloittaa huoneen muodonmuutos, jos aion saada valmista aikaiseksi ennen joulua - ja huh huh, miten sitä hommaa onkin riittänyt! Kuvaputkitelkkari lähti Sortti-asemalle ja vanha matto roskikseen (kaikki pojan kaverit olivat kuulemma aina kommentoineet sen kummallista hajua!?), ne olivat se helpoin osuus. Työläintä oli niiden kaikkien lelujen läpikäynti ja sortteeraus: risat ja huonot menivät roskiin (miten paljon krääsää meillä olikaan, ai kamala!), mutta ehjiä en jotenkin raaski heittää kaatopaikalle, vaan toivon että niillä olisi vielä jotakin käyttöarvoa. Niinpä purimme, lajittelimme, yhdistelimme ja rakensimme lukemattomia Bionicleja, Legoja ja muita ukkeleita ja rakennussarjoja. Mieheni oli niin fiksu, että hän keksi aikoinaan säilyttää ko. lelujen alkuperäiset laatikot, ja niitä löytyikin yllättävän monille - jopa rakennusohjeita oli kiitettävästi tallella! Se oli välillä ihan hauskaakin hommaa, ja monta kertaa palasimme lapsuusmuistoihin ja mm. jo edesmenneiltä isoisovanhemmilta saadun auton myötä juttelimme heistä pitkään, mikä lämmitti eritysesti omaa mieltäni. Lapsi koki joidenkin tavaoiden kohdalla selvästi luopumisen tuskaa, mutta hetken aikaa niitä pyöriteltyään totesi kuitenkin, että parempi antaa tämä jollekin lapselle, joka vielä haluaa leikkiä .

Pehmoleluista säästin joitakin [itselleni] rakkaimpia, samoin ne luetuimmat vauvakirjat ja ajetuimmat pikkuautot päätyivät samaan laatikkoon. Kaikki muu on nyt odottamassa Akselin kirpparia, mistä varasin pöydän ensi viikolle. Tämä viikko onkin sitten mennyt hinnoitteluhommissa, *huoh*

No mutta sitten siihen sisustuspuoleen: aloitin suunnittelun mittaamalla huoneen jokaisen nurkan mahdollisimman tarkkaan, minkä jälkeen tein ruutupaperille mittakaavassa olevan pohjapiirustuksen, jonka päälle mallailin erilaisia huonekalu- ja järjestysvaihtoehtoja. Tein siis myös kaikista huonekaluista saman mittakaavan mukaan irtolaput, joita sijoitellessa oli helppo hahmottaa minkälainen järjestys olisi toimivin - ja toden totta kävikin niin, että alunperin suunnittelemani kalustus tukki huoneen, ja jouduin karsimaan mm. sohvapöydän alkuperäiseltä listalta. Onneksi en ollut ehtinyt tilaamaan alkuinnostuksissani kaikkea heti, kuten joskus on saattanut olla tapana :-)

En tajunnut ottaa vanhasta huoneesta juurikaan kuvia, joten kunnon ennen ja jälkeen -kavalkadia tästä ei saada. Tässä kuvassa näkyy kuitenkin se hohtoseinä :-)


Ensitöikseni maalasin samaisen seinän: mittavan valintaprosessin jälkeen (muistin ohi kävellessäni työkaveri maininneen, että Clas Ohlsonilla on nykyään sisustusmaaleja) päädyin CO:n kauniinsävyiseen harmaaseen, ja kahden maalikerroksen jälkeen huone oli jo aivan erinäköinen!


Tilasin maton, seinälampun ja a-julisteen Ellokselta nekin aika sattumalta, sillä sieltä tullut newsletter tarjouksineen yhdistettynä erinäisten bloggaajien suositteluihin riitti helposti kääntämään vaa'ankielen heidän puoleensa, vaikken olekaan aikaisemmin ollut asiakas. Miinusta tulee todella pitkistä toimitusajoista - olen niin tottunut siihen, ettei uusia hankintoja tarvitse odottaa viikkoa kauempaa, mutta näiden kanssa meni reilusti yli kaksikin. Juliste oli vähän taittunut kuljetuksessa, mutten jaksanut reklamoida asiasta, vaan toivon sen suoristuvan kehysten puristuksissa. Matto näyttää kivalta, mutta on paljon ohuempi kuin olin ajatellut; sen hinta jäi kuitenkin reilusti alle satasen, mikä tuntuu teinipojan huoneeseen ihan fiksulta valinnalta, joten sekin sai jäädä. Valaisimeen olin ja olen oikeinkin tyytyväinen.

AARRGGHH noita johtoja!!


 
Tässä näkyy vielä vanha taulu - joka ehkä palaakin tuohon, jolloin mustakehyksiset taulut siirtyisivät harmaalle seinälle.

Ihan kaikkea en halunnut laittaa vaihtoon, ja niinpä huoneeseen jäi isoisovanhemmilta perittyinä pöytälevy (uudet jalat Ikeasta) sekä sängyn vieressä yöpöpöydän virkaa toimittavat Muuramen laatikostot; niissä näkyy jo eletty elämä, mutta tykkään niistä juuri siksi (vierashuoneessa olisi ollut tarjolla myös uudenkarheat Ikean Malm-laatikostot). Lisäksi alle vuosi sitten hankittu runkopatja sai vain uuden, mustan päällisen - se muuten muutti sängyn ilmettä todella paljon!

Telkkaria tai pleikkaa huoneessa ei toistaiseksi ole, mutta tietokoneen näyttöä voi käyttää siihenkin tarkoitukseen, jos niin haluaa - toistaiseksi sen perään ei ole kyselty, eikä sitä ole siksi aktivoitu. Eivätpä nuo juuri pleikkaa pelaakaan, vaan joko kännykkä- tai tietokonepelejä...

Ai niin, sohva vielä: olin ajatellut ostaa vuodesohvan, mutta en tähän hätään ja budjettiin löytänyt sopivaa: halvat näyttivät...no, halvoilta ja kalliimpia en taas raaskinut riskeerata teinin valtakuntaan. Päädyin siis ihan tavalliseen sohvaan, Ikeasta tietysti. Tunnin sadattelun kokoamisen jälkeen sohva oli koossa ja olen siihen varsin tyytyväinen!

Hmm....ehkä pari sisustustyynyä mahtuisi vielä sohvalle?!


Nyt lukaali on siis viittä vaille valmis! Olen itse kovin iloinen aikaansaannoksestani (ja ylpeä sitkeydestäni), ja poika näyttää myös viihtyvän siellä mainiosti kavereiden kanssa.


Taulut eivät ole vielä lopullisilla paikoillaan, ja kattolamppu pitäisi vaihtaa, sillä vaikka tuo Normann Copenhagenin Norm -valaisin olisi edelleen erittäin käypä muotokielensä puolesta, on se kellastunut ikävästi, eikä sitä taida saada valkaistua enää millään :-( Lisäksi sohvan vieressä näkyvä jalkalamppukin on vain placeholder, sillä tuo on ikivanha ja vähän risa, eli sekin pitää korvata - vaan mikäpäs sen mukavampaa, tykkään lampuista tosi paljon! Palaan siis valaisinprojektiin vielä erikseen, se on enää pieni detsku tässä kaikessa.


Ai niin, parasta koko uudistuksessa oli pojan mielestä se, että koira saa luvan kanssa olla uudella sohvalla, ja siitä heidät löytääkin usein iltapäivisin köllöttelemästä.

2.9.2016

Blue basics

Kun aamulla on tosi kiire (eli oikeastaan joka aamu), ei asuvalinnoissa kertakaikkiaan pysty olemaan kovin luova. Silloin turvaudun usein farkut & korkkarit -yhdistelmään, ja yläosaksi valikoituu joko siistimpi neuletakki tai jakku, kuten tässä tapauksessa.

Tämä Sandin jakku oli kevään heräteostos, ja podin sen ostettuani hetken pientä morkkista, koska se oli aika kallis ja pelotti, etten tulisi käyttäneeksi sitä tarpeeksi usein voidakseni perustella investoinnin. Kävi kuitenkin toisin, sillä se on osoittautunut todella helpoksi vaatteeksi, joka pelastaa ja ryhdistää asun kuin asun.

Näette kuvassa myös uudet korkkarini, By Malene Birgerin popot, jotka istuvat kuin hanska hieman korkeammista (7.5 cm) koroista huolimatta. Satuin vielä löytämään ne ihan oikein kivijalkaliikkeestä -50% alennuksella, kun poikkesin pitkästä aikaa MI.NO Shoesin liikkeessä siitä ohi kulkiessani. (Lainasin MI.NOn sivuilta kengistä vielä isomman kuvan tuonne alle.)

Olen lipsunut täysmustasta garderoobista niin paljon tummansinisen puolelle, että siniset korkkarit tulivat jo ihan tosi tarpeeseen. Toki mustatkin ovat tosi usein oikein passelit, mutta vaikka sinisen mekon JA sukkisten yhdistelmä vähän hajoaa, jos kengät eivät ole samaa sävyä. 



Pax Mid heel By Malene Birger

Saatoin samalla silmäillä syksynkin kenkätarjontaa, ja vaikken vielä ostanut mitään, jäi pari mallia kutkuttelemaan ja huutamaan pikaista sovitusta. Esim. viime vuoden mokkanilkkurit pääsivät kulahtamaan kovassa käytössä, ja bongasin jo melkein identtisen parin korvaamaan ne - malli oli siis erittäin hyväksi havaittu!

Tuntuu taas vähän uskomattomalta, että on viikonloppu; nukuin tapani mukaan pitkät perjantaipäikkärit ja kävin koiran kanssa kävelyllä, ja nyt on tosi kiva juoda skumppaa ja katsoa telkkaria miehen kanssa. Kiva oli kyllä viikkokin: eilen olin muutaman muun bloggaajan kanssa tutustumassa Positiven putiikkiin ja opiskelemassa valokuvauksen perusteita - siis ihan aakkosia. Ilta oli todella mukava, ja palaan siihen vielä uudemman kerran myöhemmin!

Nyt toivottelen kivat viikonloput kaikille, tulkoon aurinko ja lämpö!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...