29.12.2013

Lämmöntuojat

Olemme miehen kanssa molemmat sellaisissa töissä, että saamme yhteistyökumppaneiltamme kasakaupalla hienoja joululahjoja; viinit ja suklaa sekä erilaiset herkkukorit ovat kaikkein yleisimpiä lahjoja - ja aina yhtä mieluisia. Tänä vuonna iloitsin myös siitä, että punkkujen lisäksi tuli monta pulloa samppanjaa - en nimittäin voi enää juoda kuin oikeastaan lasillisen punkkua ilman 90% todennäköisyydellä seuraavaa seuraavan aamun migreeniä :-(

Kaiken tuon yllämainitun lisäksi nämä kaksi hyvällä maulla valittua lahjaa ilahduttivat erityisesti: Iittalan Fire-lyhty sekä mahtavan muhkea villahuopa, jotka molemmat olisin voinut ostaa ihan omalla rahalla tänne kotiin. Molemmat pääsivät heti hyvään käyttöön.


Sitten taas pieni pakkomielle, jota olen viimeisen viikon aikana toteuttanut aika aktiivisesti - ja vähän jälkijunassa, kuten niin usein ennenkin*: mun on siis ihan pakko nyt heti tosi pian löytää itselleni täydellinen bomber-jakku. Ja jotenkin tässä pääsi käymään niin, että ostin niitä kolme erilaista. Hups!

*näin äkkiseltään tulee mieleen esim. coated jeansit ja kuviolliset farkut

Selected Femme | Lindex | Whistles
Nuo kaksi ekaa ostin tänään, ja oikeanpuolimmaisen tilasin pari päivää sitten Whistlesin alesta - ja se, montako loppujen lopuksi pidän, riippuu nyt oikeastaan tuosta Whistlesin jakusta, jota en siis ole vielä saanut sovitettavaksi. Lindexin vähän keväisempi jakku jää varmaan joka tapauksessa, näen sen jo vaaleiden farkkujen kanssa kevätauringon paistaessa (riivittyäni nuo vetskarinauhat ensin irti!).

Olen myös ihastellut ja sovitellutkin erilaisia biker-jakkuja, mutta koska ne eivät sovi keskivartalopaksulle ollenkaan, olen jättänyt ne suosiolla kauppoihin - vaikka sellainen olisi just se, mitä kevätgarderoobini huutaisi. No, aina ei voi onnistua!

Tänään taitaa olla sunnuntai, mutta on ihan lauantaifiilis, koska huomennakaan ei ole töitä. Woohoo! Käyn päivällä kampaajalla ja illalla ratsastamassa, paljon hauskempaa ohjelmaa ei yhteen päivään edes saa mahtumaan :-D Olen ihan supertyytyväinen siihen, että tajusin/rohkenin ottaa nämä pari yksittäistä välipäivää lomana, sillä yleensä olen se yksinäinen hölmö, joka istuu toimistolla kaikki mahdolliset vastaavat päivät sillä aikaa, kun kaikki muut ovat karanneet viettämään pitkää viikonloppua vaikka Nizzaan. En ehkä ole Ranskan Rivieralla, mutta juuri nyt oma kotikin tuntuu oikein hyvältä vaihtoehdolta!

4 kommenttia:

  1. Mä yllätin itseni myös ihailemalla noita bomber-jakkuja. Todellakin jälkijunassa, mutta saahan niitä vieläkin. Tuo Lindexinkään jakku ei ole hassumpi. Mutta katsellaan nyt :)

    VastaaPoista
  2. Olen minäkin varovasti katsellut noita jakkuja, joten et ole ainut jälkijunainen. Saa nähdä toteutanko, eivät oikein tuppaa vartalomallini kanssa toimimaan tuollaiset.

    Täällä yksi sellainen välipäivien ahertaja. Valitettavasti mahdollisuudet ottaa vapaata olivat todella ohuet tänä vuonna joten töissä pakerretaan. Toisaalta vastahan sitä olin lomalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa jakuissa on vähän lyhyempiä vyötärömalleja ja sitten tuollaisia vähän pidempiä, joita itse ostin - ja jotka ovat mielestäni aavistuksen verran armollisempia (mistä syystä uskalsin ostaa ne ylipäätänsä).

      Tsemppiä töihin!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...