19.6.2014

Päivän Reed Krakoff, eikun asu

 Puseron ryppyisyydestä huomaa taas, että kuva on otettu vasta työpäivän jälkeen - mutta nehän ovat vain niitä elämisen jälkiä :-)

toppi Cos
farkut Gap
kengät Ganni

Päivän asu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein mieluisa ja mukava: mistään ei puristanut, kengissä oli kävelyyn ja seisomiseenkin sopiva korko ja farkuissa voi istua ihan miten päin tahansa - kaikki toimivan työasun tunnusmerkkejä!

Käsivarrella keikkuu viime viikon arvokkain matkatuliaiseni, Reed Krakoffin Atlantique, jota olen ihastellut jo aika pitkään  - ei siis ollut mikään ihan hetken mielijohteesta tehty ostos, vaikka sen heti ekana päivänä hankinkin! Lopulliselle shortille pääsi myös pari Pradaa ja McQueen, mutta tämä vain tuntui omimmalta ja päätin mennä sydämen mukaan, vaikka muilla ehkä olisikin ollut parempi jälleenmyyntiarvo, jos joskus satun kyllästymään...

Halusin suuren laukun, sillä roudaan aina mukanani ihan kamalasti tavaraa ja silloin joskus, kun vaivaudun ottamaan töihin vaihtokengät mukaan, olisi kiva saada nekin mahtumaan samaan veskaan - nyt sekin onnistuu. Laukkua olisi ollut muissakin väreissä (esim. harmaa oli tosi nätti), mutta valitsin kuitenkin tylsän turvallisen mustan.



Kuten kuvista näkyy, laukku on tosi simppeli. Ainoa erottuvampi yksityiskohta on tuo sivutaskusta kurkkaava erillinen pikkulaukku, joka on helppo napata tarvittaessa mukaan - minä kun niin usein siirryn töistä suoraan erilaisiin glamörööseihin iltatilaisuuksiin...

No mutta hauska ja käytännöllinen yksityiskohta joka tapauksessa! Pikkuclutcheja erilaisissa väreissä ja kuoseissa olisi ollut tarjolla 300 dollarin pikkusatsauksella vaikka minkälaisia, ja ihan kivoja olivatkin, mutta käytin nyt kuitenkin tällä kertaa rahat muihin vielä tärkeämpiin kohteisiin.

***
Kiitos muuten kaikille tämän järkyttävän iho-ongelman takia sympatiaa tarjonneille! Tilanne on nyt rauhoittunut sen verran, että lapset eivät purskahda itkuun tai mummot heittele kivillä minut nähdessään, näytän vain siltä kuin minulla olisi tosi paha akne. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, ettemme ole menossa mihinkään ihmisten ilmoille juhannukseksi!




Sen verran rankkaa tämän ebolan (perheen miesten mielestä äärimmäisen hauska läppä) kanssa on kuitenkin ollut, että lohduttauduin tilaamalle itselleni uudet kengät theoutnet.comista. En ole aikaisemmin kokeillut Sigerson Morrisonin kenkiä livenä, katsellut vain kuvista :-) Toivotaan, että koko meni oikein, sillä tilasin ohjeen mukaisesti yhtä kokoa normaalia pienemmät kengät, mutta vähän hurjalta se tuntui...

Mulla on selvästi joku elämpää suurempi ihastus tuollaisiin kroko/liskokärkiin, sillä nuo tulevat olemaan jo kolmannet saman konseptin mukaiset kenkäni. Ehkä voin tehdä siitä itselleni jonkinlaisen tyylillisen trademarkin, josta minut tunnetaan: "ai, se on se frouva, jolla on aina niitä liskokärkisikä kenkiä, kyllä mä sen tiedän!".

Perustelin kenkien hankintaa myös sillä, että meillä ei ole mitään ihmeempiä juhannussuunnitelmia, mikä merkitsee suoraan montaa säästynyttä euroa, sillä eihän se vieraiden kanssa riekkuminen mitään halpaa lystiä ole! Lähdemme sen sijaan huomenna saaristoon mökkeilemään ihan vain perheen kesken, eikä siellä saa rahaa kulumaan vaikka oikein yrittäisikin (olen yrittänyt) :-D

Oikein hauskaa juhannusta kaikille, toivattavasti aurinko edes vierailisi ilonamme huomenna!

15 kommenttia:

  1. Hyvä lohdutus :) Kyllä uudet kengät aina piristää kummasti!

    LadyBlue is in the House

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin - ja vielä enemmän piristyn siinä vaiheessa, kun saan respasta viestin, että pakettini on saapunut :-)

      Poista
  2. Tuo Atlantic on kyllä hyvä valinta :)

    VastaaPoista
  3. Asu näyttää juuri sellaiselta , että se on varmasti tosi mukava päällä. Itsekin pukeudun miellelläni välillä just noin. Kaunis laukku ja erillinen sivulaukku hieno yksityiskohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Belladonna! Toi farkut + toppi + korkkarit on varmaan kaikkein helpoin asu kautta aikojen :-D

      Poista
  4. Upea laukku! Mulla olisi myös mustan laukun tarve, mutta katsotaan milloin sellainen eteen tupsahtaa. En ole nyt aktiivisesti etsinyt. Ja kengät ovat myös hienot. Toivottavasti ovat sopivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä niitä hyviä mustia laukkuja on maailma pullollaan, joten varmasti tupsahtaa.

      Poista
  5. Kaunis paita ja hauska laukku :)

    VastaaPoista
  6. Upea laukku ! Hyvä valinta ehdottomasti, sopii tyyliisi ja musta nyt vaan on musta ;)

    VastaaPoista
  7. Oih, laukku on upea! Klassinen ja aikaa kestävä väri, ei ollenkaan tylsä :)

    Kengät näyttävät myös oikein kauniilta, toivotaan että ovat passelit!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...