12.8.2015

Raidat rokkaa

toppi Gap │ housut J.Crew
kengät Sofie Schnoor
Kylläpäs tuntuu kivalta, kun voi käyttää vajaamittaisia housuja, mekkoja ja hameita - kaikkia niitä kesähepeneitä, joita toivoin jo toukokuussa päälle! Nyt tulee vain paineita siitä, että ehtisi pitämään niistä mahdollisimman monta ennen kuin syystuulet taas kohta puhaltavat...

Työt ovat taas alkaneet rullaamaan entiseen tahtiin, ja sama haipakka on jo päällä kuin ennen lomiakin. Silti mieli ja sielu tuntuvat levänneiltä, ja olo [henkisesti] kevyeltä; toivottavasti tämä jatkuu mahdollisimman pitkään, vaikka edessä onkin kaikennäköistä projektia ja haastetta. Syksy sinällään on mielestäni ihan kivaa aikaa, ja sainkin siitä pientä esimakua viime viikonloppuna veneillessä, kun söimme miehen kanssa illallistamme kynttilänvalossa - kaiken lisäksi kerrankin ihan kahdestaan :-)

Ja huomenna vien neljä tupaten täyteen pakattua ikeakassia vaatteita kirppikselle, ja toivon että viimeinenkin vaate löytäisi itselleen uuden omistajan. Tarjolla on hyvälaatuisia ja -kuntoisia vaatteita, joten kandee poiketa Espoon Akselissa (pöytänro 101), jos sattuu liikkumaan lähistöllä!


5 kommenttia:

  1. Niinpä - ensi kertaa tänä kesänä on saanut kesävaatteissa tallustella - ja tietenkin työt alkoivat samaan aikaan kuin säätkin muuttuivat. Vaan ei haittaa - onhan noita iltoja;)
    Ja todellakin - kirppisfiilistä näyttää olevan ilmassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla riittäisi kaappien kätköissä kamaa vielä useampaankin kirppiskeikkaan, joten siitä taitaa tulla tän syksyn kestosuosikki :-)

      Poista
  2. Löysin pöydästäsi tänään ihanan lilan mekon.vietkö lisää mekkoja lähipäivinä ja onko sinulla pöytä viikon vai kaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että se löysi uuden kodin, se on tosiaan täysin käyttämätön! En ehdi enää viemään uutta, pöy on ke-iltaan asti

      Poista
    2. Sori, Blogger jämähti. Pöytä on siis vain viikon, joten täytynee ottaa uusi varaus vielä myöhemmin syksyllä - kunhan saan tehtyä vielä isompaa raivausta...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...