28.10.2014

Perussettiä

Päivän asun rakentaminen lähti laiskuudesta ja mukavuudenhalusta: aamulla oli poikani terveystarkastus ja koska asumme ihan koulun vieressä, oli pakko kävellä tuo ainakin sadan metrin matka. Siksi farkut, ja kaikki muu tuli sitten ikään kuin annettuna - tennarit vaihdoin toimistosaappaisiin, jotta sain sekä ryhtiä että pituutta vähän enemmän :-)

neule Tibi
raitapaita Cos
farkut Gap
saappaat Billi Bi

Kuulustelin juuri pojalta historiaa, ja on pakko myöntää, etten pärjäisi itsekään kamalan hyvin, jos pitäisi nyt ulkoa luetella kivi- ja muut kaudet, tai kertoa miksi luolamaalauksia aikoinaan tehtiin. Onkin siis ihan sivistävää kerrata tuollaisia perusasioita, jotka kuitenkin kuvitteli osaavansa! Kielet ja matikka mulla on paljon paremmin hallussa (ja toivottavasti vielä monta vuotta eteenpäin!), mutta reaaliaineet eivät kouluaikoinakaan olleet suosikkejani - minkä taakseen jättää, sen edestään löytää pätee näköjään tässäkin.

*****

Mulla piti olla tällä viikolla kirppispöytä Akselissa, mutta jouduin perumaan sen, koska en ehtinyt/jaksanut edes kasata myytävää tavaraa, hinnoitteluhässäkästä puhumattakaan. Akseli siirtyi uuteen kassajärjestelmään, jonka myötä hintalaput pitäisi kirjoittaa netissä etukäteen, käydä hakemassa tarra-arkit paikan päältä ja sitten vielä lätkiä ne paikoilleen. Jotenkin se käsin kirjoittelu tuntui kuitenkin sujuvammalta tavalta, vaikka tuossa uudessa systeemissa on se etu, että näkee tuotekohtaisesti, mitä on myyty (ja mitä varastettu...). Uutta [hyvää] myyntipaikkaa joutuu jonottamaan taas aika pitkään, joten menee varmaan ensi vuoden puolelle ennen kuin pääsen laittamaan ylimääräistä tavaraa kiertoon. Harmi!

Ja niin se ilta sitten vierähtikin kauppareissun ja historian merkeissä; nyt taas lapsi yöunille, hetki telkkaria ja itsekin perässä pehkuihin. Hyvää yötä!

4 kommenttia:

  1. Minulla muuten ihan sama Akselin kanssa. Kun en saanut aikaan ja tuntui haasteelliselta se uusi hinnoittelusysteemikin. Pitänee katsella jossain vaiheessa uudelleen pöytää, nyt on tavaraa laatikoissa aika tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei voi ikuisuuksiin pantata, tai hukun taas vaate- ja tavarakasojen alle - ihan ensin täyttyy vierashuone, joka nyt jo alkaa ratkeamaan liitoksistaan!

      Poista
  2. Tosi kiva ja rennon tyylikäs look, tykkään!
    Minä varasin kirppispöydän Kaivarin Kanuunaan, tosin sain sen vasta joulukuun 18. päivä. Noh, on ainakin aikaa valita hartaasti mistä kaikesta raaskin luopuoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se 18.12. tulee kuule nopeammin kuin uskotkaan! Ei kannata jättää viime tinkaan, kertoo täältä kokemuksen syvä rintaääni :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...