12.10.2014

Perjantain asua ja kevyempää läppää

Sekuntia ennen kuin piti perjantaiaamulla rynnätä ovesta ulos, nappasin tämän kuvan, jotta saisin ikuistettua edes yhteen kuvaan tuon Lindexin uuden, rennon jakun, josta tykkään tosi paljon. Matsku on kuin ohutta huopaa, eikä siinä ole minkäänlaista kiinnitystä, joten se on mielestäni juuri sopivan rento - mutta kuitenkin Jakku.

Myönnän vielä, että oli pakko vaihtaa nuo kengät toisiin, koska noissa Edelmanin korkkareissa ei yksinkertaisesti pysty kävelemään sukkikset jalassa - ne jäävät siis vain paljasjalkakäyttöön, mikä on tosi sääli :-(

jakku Lindex
farkut Nudie
kengät Sam Edelman
laukku Reed Krakoff

Olimme viikonlopun taas äitini täyshoidossa, joten olen viihtynyt verkkareissa ja villasukissa aamusta iltaan, ja sain jopa pikkusiskolta ihan vastatehdyt (itse asiassa paikan päällä päätellyt) villasukat - tulevan talven illat on siis turvattu! En ole itse koskenutkaan kutimiin kouluvuosien jälkeen, joten onneksi lähipiiristä löytyy taitavia ja ahkeria käsityöihmiä - toki niitä villasukkia saisi joka kylän torilta, mutta onhan niissä aivan eri tunnearvo, kun tietää että oma sisko on ne omin kätösin tehnyt ja juuri minua varten <3.

Kotimatkalla ajoa hankaloitti kova sumu, joka vähän hälvetessään sai maaseudun sänkipellot ja jo vähän vinoon asettuneet ladot näyttämään taianomaisen kauniilta. Yritin saada lapsen ottamaan maisemakuvia, mutta olihan se vähän paljon vaadittu 100 km/h nopeudessa :-) Pari peuraakin osui kohdalle, mutta onneksi ne eivät uskaltaneet tien yli, vaan kääntyivät takaisin metsän kätköihin; loppumatkan kyllä sitten tarkkailin pientareita ja metsänreunaa vähän tavallista intensiivisemmin...

Kotona meitä odotti golfreissultaan aamutuimaan palannut hyvin väsynyt mies, täysin tyhjät jääkapit ja yli äyräiden valuvat pyykkikopat... Eipä ole tekemisestä pulaa loppuillan ajan, ja tuleehan sieltä sentään Vino Show, jottei mene homma liian vakavaksi!

6 kommenttia:

  1. Ihana asu ja toi laukku on kyllä upea !!!

    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
  2. Kaunis kokonaisuus ja ihana tuo jakku. Täydellinen harmaa omaan makuuni.

    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, ja samoin sinulle iloa uuteen viikkoon!

      Poista
  3. Aivan ihana jakku, tykkään!

    Itse neulotut villasukat ovat kyllä ihan parhaita. Aiemmin sain aina jouluna mummoltani villasukat, mutta hänen kuoltuaan reilu vuosi sitten on täytynyt tyytyä kaupan antimiin. Onneksi varastossa on vielä jokunen pari rakkaan mummovainaan tuotoksia, joita en ole ihan kuluttanut puhki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, miten raaskit käyttää niitä mummon omin kätösin tekemiä aarteita? (Vaikka tottakai pitää, niin mummo olisi varmasti halunnut sen sijaan, että mätänevät kaapissa) Oma mummoni kutoi aikoinaan tosi hienoja ja koristeellisia sukkia, mutta oli valitettavasti yllättävän rohkea värien yhdistelijä, minkä takia sukat olivat aina niin kirkuvia, ettei niitä voinut käyttää kuin ihan oman perheen edessä :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...