18.10.2014

Perjantaipäivän asu

Perjantaina annoin talvelle periksi (ja aamulla olikin -4C!) ja otin taas lempinilkkurini käyttöön. Kasmirneuleen pukeminen tuntuu aina yhtä ihanalta: miten joku voikin olla samaan aikaan niin lämmin ja aivan unelmankevyt? Samalta tuntuvat ne kaikkein hienoimmat (ja tietysti kalleimmat...) kevytuntsikat, jotka tuntuvat siltä, kuin olisi pukeutunut kevätpilveen :-)

neule Repeat
hame Ellos
kengät Clarks

Kädessä on KeepCup ihan rekvisiittana, mutta myös siksi, että olin juuri keittänyt työmatkalle aamukahvit, kuten teen ihan joka aamu, jos suinkin on aikaa. Toimme pari viikkoa sitten veneestä Nespresso-keittimen kotiin, ja se on kyllä ehdottomasti kätevin tapa saada nopsaan hyvää kahvia; joka-aamuinen ajomatka lähtee ihan eri fiiliksillä käyntiin, kun voi Dynastiaa kuunnellessa juoda vielä kunnon lattén.

Mennyt työviikko oli taas tapansa mukaan vaihteleva, hauska ja kiireinen. Rutiinihommien lisäksi sain ihan henkilökohtaista esiintymiscouchausta, ja ajattelin jakaa oppimiani viisauksia teidänkin kanssanne;  aloitin jo eilen naputtelemaan julkisiin esiintymisiin liittyvää postausta, mutta sen jäsentely vie näköjään sen verran aikaa, että se taitaa valmistua vasta huomenna. Siihen asti näkemiin!


4 kommenttia:

  1. Tulin vain huikkaamaan, että ostin sitten työmatkalta Maarianhaminasta sen SibinLinnebjergin neuletakin, josta postasit. Sun pitäis saada provikat. :) Siitä tuli suosikki ihan kertaheitolla! Kaupan nimi on muuten Me and Mimmi, tsekkasin kassista. :)
    Leppoisaa sunnuntaipäivää, esiintymispostausta odotellessa! -Hanna Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just se liike, mäkin löysin venettä tyhjentäessä saman kassin :-)

      Ja kiva, että oli sullekin sopiva ja mieleinen - mun mielestä blogimaailman parasta antia on saada vinkkejä sekä kivoista tuotteista että liikkeistä!

      Poista
  2. Kiva asu ja sopii sinulle hyvin! Tuo Repeatin pusero on ihana.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...