31.5.2014

Perusmustaa

Satuin kerrankin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, sillä Forumin Espritissä oli joku mega-ale, ja nämä housut olivat siellä selväti ihan minua varten; hintaa jäi kolmisenkymppiä. Nyt mulla on jo syyshousut odottamassa!

toppi Marella
housut Esprit 
kengät Sam Edelman

Lapsen kesäloma alkoi tänään, ja kyllä itsellekin tuli ihan eri lailla kesäfiilis jo pelkästä luokassa pidetystä todistustenjakotilaisuudesta ja lasten onnellisen riemukkaista hymyistä. Muistan vielä itsekin sen mahtavan fiiliksen, kun kouluvuosi oli ohi ja tiesi, että pitkä toimeton vapaa on edessä - ja tuntuuhan se oman lomankin alkaminen edelleen melkein yhtä mahtavalta :-)

Poikani (11-vuotias, siis) lähti hetki sitten viemään kaverinsa isosiskolle yo-ruusua - ei selvästikään sieltä helpoimmasta päästä oleva homma päätellen kaikista "mitä mä sitten teen, jos..."-kysymyksistä. Mutta kun tuo meidän lapsi tuntuu joskus lähes asuvan heidän luonaan, oli pieni onnittelu mielestäni ihan paikallaan, vaikka lapsi vähän joutuukin venymään omalle epämukavuusalueelleen :-)

Muistuttelisin vielä Vichy-arvonnasta, jossa arvotaan ihan kokonainen ihonhoitosetti - ja itse asiassa kaksikin. Nyt jo osallistuneilla kolmella lukijalla on kyllä huimat voittomahdollisuudet, joten jos heiltä kysyttäisiin, ei muiden kannatakaan enää osallistua :-) Saadakseen oman diagnoosin pitää tosiaan ladata oma kuva palveluun, mutta se voi olla ihan mikä tahansa kasvokuva, eikä se tule mihinkään julkiseen esittelyyn, joten sitä ei tarvitse arkailla. Lisäksi saat varmasti uutta tietoa sinulle sopivista tuotteista ja siitä, mitä ihosi voisi tarvita, joten nyt viikonlopun puhteiksi kannattaa käydä tekemässä oma ihodiagnoosi - eikä sen tekemisestä tietenkään seuraa mitään ostopakkoa, ei todellakaan!

Monessa perheessä varmaan juhlitaan tänään valmistuneita ja ylioppilaita, joten erityispaljon onnea teille!

4 kommenttia:

  1. Todella kiva tuo sinun paitasi. Minä en ymmärrä, miten voi olla niin vaikeata ostaa kivoja paitoja töihin. Blogeissa ja netissä törmää tosi kivoihin, mutta sitten kun lähden ostamaan, niin ei varmasti löydy tai sitten näyttää päällä aivan karsealta. Mulla on oikeasti varmaan 50 t-paitaa, mutta niitä siistimpiä ei vaan löydy.
    Barcelonan reissu häämöttää 3 viikon päässä, joten toivottavasti sieltä tarttuu jotain mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kyllä samaa vikaa - ja olen vielä kaiken lisäksi erittäin rajoittunut toppien/ yläosien suhteen, sillä en osaa käyttää napitettavia paitapuseroita ollenkaan. Mutta kyllä jos jostakin, niin Barcelonasta varmasti löytyy!

      Poista
  2. Kaunis musta asu ! Rento mutta samalla tyylikäs. Oltiin siis molemmat mustissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Musta toimii aina, kuulemma myös korostaa rusketusta (luin jostakin eilen) - vaikka mitäs minä sellaisesta tietäisin...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...