11.9.2015

Perjantain pikaiset (kuulumiset)

Aloitetaanko asun ruotimisella? Tai oikeastaan kehumisella, sillä näissä vaatteissa viihdyin mainiosti, ja takki (vai jakku?!) toi kuitenkin sopivan ripauksen särmää päivän virallisempiin palavereihin.

jakku By Malene Birger
toppi H&M 
farkut J. Crew
kengät Just Ballerinas

Hektinen työviikko loppui juuri sopivasti, ja tuntuu ihanalta aloittaa varsin täyteen ohjelmoidun viikonlopun vietto hyvillä mielin. Koira trimattiin eilen, ja koti on siivottu tänään, joten voin ihan rauhassa pakata kassin ja lähteä pojan kanssa ajelemaan kohti Turkua äitini luokse. Huomenna olisi tarkoitus ehtiä merelle ja sukuun syntynyttä ihanaa uutta vauvaa katsomaan; sunnuntain ohjelmassa on lapsen futismatsi ja kaverin lapsen synttärikemut - kaikkea ihanaa, siis!

Nyt kurvaan Stockan kautta kotiin: ryhdyin edellispostauksen jälkeen reipaasti tuumasta toimeen ja kävin sovittamassa sen Tigerin harmaan mekon, jota ihastelin. Harmikseni olin vain unohtanut Brooklyn-kampanjan ale-kupongin kotiin, ja koska -20% on 200€:sta sen verran tuntuva summa, jätin mekon varaukseen tälle päivälle.

Toivottelen siis oikein kivaa viikonloppua kaikille - syökää, juokaa ja ulkoilkaa hyvin :-)

4 kommenttia:

  1. Vaadimme kuvia uudesta mekosta! Ihastelin sitä samaa kuvastossa.
    Hauskaa viikonloppua!

    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You know me, tottakai on kuvia tulossa ;-)

      Poista
  2. Jakkutakki näyttää hurjan hyvältä! Mekosta odotellaan kuvia täälläkin :)

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...