13.10.2015

Aamuhämärissä

Hyvää iltaa, hyvät ystävät! Pahoittelen onnettoman hidasta postaustahtiani - ja kiitän kovasti siitä, että olette uskollisesti pysyneet matkassa mukana kaikesta huolimatta! Kiitos ja pus!

Aamulla oli jo vähän hintsusti luonnonvaloa, minkä huomaa asukuvasta - tästä se nyt alkaa, se suomalaisen bloggaajan hämäräkausi. Päivän asu palveli kuitenkin oikein hyvin pitkän ja päänsäryntäyteisen työpäivän; paljon sitä ehti taas reilussa kahdeksassa tunnissa työstämään: oli yhteiskuntavastuuviestinnän (onko toi edes sana?!) suunnittelua, johtamisjärjestelmän kehittämistä, brändipohdintaa ja myynnin tilannekatsausta. Ei mikään ihme, että vanne vähän kiristää ohimoilla - ja siksi pitäisi nyt pikimmiten päästä koiran kanssa raittiiseen ilmaan luonnon omaan mindfulness-hoitoon.

college Cos
hame By Malene Birger
kengät Pretty Ballerinas

Hain tänään töiden jälkeen myös Cosin painavan paketin, ja vaikka ihan kaikki valintani eivät oikein istuneet päälle, oli joukossa onneksi myös monta kaappiin kelpuutettavaa vaatetta, joten uutuuksia on luvassa! Tilasin myös uusia hellevaatteita, sillä suuntaamme taas jouluksi Thaimaahan, ja kaikki kesäkolttuni olivat jo aivan tylsiä ja kulahtaneita, you know :-D

Pilalle hemmoteltu lapsemme ei oikein innostunut Thaimaasta, ja yritän nyt päättää pitäisikö häntä sääliä vai syyllistää. Toisaalta kyllä ymmärrän, että kaksi viikkoa voi tuntua pitkältä ajalta, kun sen viettää vanhempiensa seurassa: hän on niin ujo, ettei ole oikein koskaan ystävystynyt muiden lasten kanssa matkoillamme, etenkin kun hotelleissamme ei juurikaan ole ollut muita suomalaisia. Mutta siis oikeasti, miten kamala rangaistus on viiden tähden hotelli, hyvät ruoat ja meikäläisen loistavat jutut? On golfia, snorklausta ja pingistä, ja tennistä ja vaikka joogaa, jos sitä haluaa kokeilla! Täytyy vain muistaa ottaa mukaan tarpeeksi kirjoja - meille molemmille - ja vaikka joku hyvä matkakokoinen lautapeli, jota voimme yhdessä opetella pelaamaan (Happy Hour on perinteisesti myös Game Hour meidän perheessä). Vielä kun saisi jostakin rasvaimun ruiskurusketuksen lisäksi...

Koira vinkuu jo ovella, joten nyt on ihan pakko mennä. Nähdään taas pian!

5 kommenttia:

  1. Samanmoiset joulusuunnitelmat täälläkin :) Ihanaa, kun on aurinkoa ja lämmintä odotettavissa.
    Lapset katsoo asioita niin eri vinkkelistä. Ymmärtäähän sen, kaksi viikkoa erossa kavereista...Sama juttu päiväunien kanssa. Miksi lapset aina vastustelee niitä? Päiväunethan on niin mahtava asia.
    Kivan simppeli asu, tykkään.
    Tiina
    PS. Mistä onnistuit löytämään hellevaatteita aikuiselle naiselle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onnea teillekin kivoista joulusuunnitelmista :-)

      Mäkin olen ihmetellyt, mikä niissä päikkäreissä on niin kamalan vaikeaa?! Nyt tosin olen silloin tällöin saanut houkuteltua pojan 20 min torkuille, ja hän on itsekin todennut niiden olevan "ihan ok"- ehkä hän vielä löytää vanhempiensa tavoin päiväunien Suuren Taian :-D

      Tilasin hellevaatteita Gapilta (mekon), Bodenilta (mekon) ja Cosilta (tunikan ja topin), eli yhden sieltä ja toisen täältä - ei näin sesongin ulkopuolella ole oikein missään kovin hyviä valikoimia...

      Poista
  2. Onpas kiva asu! Oiiih, te lähdette Thaimaahan jouluksi... Olen niin iloinen puolestasi (ja samalla hieman kateellinen ;) Mihin koira menee reissun ajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira menee Miracle-kenneliin Veikkolaan, se on meidän luottohoitola oikeastaan melkein pentuajoista lähtien. Alkuun se söi siellä pari sänkyä säpäleiksi (varmaan vähän ikävissään, snif), mutta nyt on mennyt ihan hyvin :-) Tykkään siitä, että koirat pääsevät siellä ulkoilemaan toisten koirien kanssa - omistajien luvalla tietysti - mikä tuntuu parin viikon pituisella reissulla aika tärkeältä koiran hyvinvoinnin kannalta.

      Poista
  3. Hyvältä kuulostaa joulu Thaimaassa! Joku vuosi mekin vielä karataan jouluksi lämpöön :)

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...