13.2.2016

Sisälläkin paistaa

Asukuva on torstailta, jolloin tuntui siltä että aurinko paistaa sisälläkin :-) Olin alkuviikon Amsterdamissa työmatkalla, ja vaikka matka oli kaikin puolin onnistunut, oli myös ihana tulla kotiin. En sentään pitänyt aurinkolaseja töissä - eikä näköni ole yhtäkkiä romahtanut - mutta halusin ne tähän kuvaan mukaan, sillä oli varsin riemukas tunne päästä lentokentällä valitsemaan aurinkolasit ihan koko kaupan valikoiman laajuudesta: aikaisemmin tarjolla oli vain muutamia malleja, sillä läheskään kaikkiin malleihin ei pysty vaihtamaan vahvuuksilla varustettuja linssejä. Ja kun ne sitten tietysti myös maksoivat saman verran kuin silmälasit, ei niitä ihan joka kuukausi osteltukaan.

No, nuo nenällä keikkuvat Michael Korsit kustansivat myös melkein pari sataa, joten joku maltti pitää olla jatkossakin, mutta parit halvemmat ja ehkä vähän ärtsymmät arskat voisin kyllä vielä hankkia ennen kesää. Eiköhän niitä ala pikkuhiljaa ilmestymään kevätmuodin kyljessä, ja mulla on vielä parissa käsilaukussa tilaa!

mekko Marc by Marc Jacobs
kengät Billi Bi
laukku Coccinelle

Uusvanhaa on tuo mekko, joka on vain odottanut sen pariksi sopivia kenkiä jo viime talvesta. Mustatkin nilkkurit olivat toki ihan ok, mutta näyttäähän tuo kokonaisuus linjakkaammalta, kun tummansininen jatkuu "from head to toe". Mekko on aika lämmin, joten täytyy nyt muistaa käyttää sitä ahkerasti ennen lämpimämpiä kelejä (joo, ei ihan ole vielä ovella...).


Eilen pyörähdimme venemessuilla ihastelemassa ja arvioimassa erityisesti moottoriveneitä: kolmen ahkeran veneilykesän jälkeen olemme ehkä vaihtamassa vielä astetta suurempaan veneeseen nykyisestä 29-jalkaisesta jahdistamme. Hyvin on silläkin pärjätty, mutta ennakoin jo sitä, että tulevaisuudessa lienee entistä vaikeampaa saada poika viettämään (ainakaan suosiolla) kanssamme monta viikkoa merillä, ja voisin kuvitella, että kaverin mukaan ottaminen edes muutamaksi päiväksi vähän helpottaisi tilannetta. Ja sitä varten taas olisi kiva, jos edes toinen kajuutoista olisi erillinen, eli ovella varustettu, jotta kaikilla (lue: minulla) olisi mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan. Katselimme jo viime vuonna käytettyjä veneitä, mutta ihan täydellistä ei osunut kohdalle - se olisi tietysti huomattavasti järkevämpää kuin upouuden ostaminen, sillä hinnanalennus uudesta vähän käytettyyn on aivan samaa luokkaa kuin autojenkin kanssa. Silti esim. 43-jalkaisia Azimuteja on kuulemma tilattu Suomeen jo kolme kappaletta - reippaaseen yli 450 000€ hintaan! Me emme siis ole ihan niin suurta (tai hintavaa) venhosta hankkimassa, mutta onnea vain teille, jotka nyt odotatte jo alkavaa veneilykautta Azimut Owner's Manualia selaillen :-) Itse odotan kesää merillä todella innokkaasti, tapahtui se sitten nykyisen, rakkaan veneen kanssa tai sitten uuteen menopeliin tutustuen.

Ensi viikolla ajatukset kääntyvät ennemminkin kohti laskettelua, sillä vaikka kotimaan laskut ovat - säälittävästi - jääneet yhteen ainoaan kertaan, pääsen hiihtolomalla Dolomiiteille nautiskelemaan. Muistin onneksi viedä skimbat huoltoon, joten pääsemme suhaamaan mahdollisimman pitävillä kanteilla - ja se onkin tarpeen, kun yritän pysyä miesten ja lasten kannoilla... Ruokapuolen suhteen on myös kovat odotukset, sillä kylästämme löytyy jopa useampi Michelin-ravintola! Ai niin, pitäisi varmaan tehdä pöytävarauksiakin - vain onkohan jo liian myöhäistä?! Olisi kamala tragedia syödä joka ilta pizzaa, vaikka naapurissa olisi ihan huippuluokan rafloja tarjolla....

Tämän illan ateria ei ole gourmet'ta nähnytkään, sillä kaapit ammottavat tyhjyyttään, enkä todellakaan ole niitä tyyppejä, jotka osaavat loihtia vaatimattomista aineksista upeita ja kekseliäitä annoksia. Onneksi lapsi on jo tottunut osaansa :-D

Huippuhienoa lauantai-iltaa sinne ruutujen toisellekin puolelle, moi!

2 kommenttia:

  1. Hauskaa, sillä myös täällä on haaveet isommasta veneestä menossa. Laitettiin jopa vanha myyntiin. Luulen kyllä että sen kanssa vielä ensi kausi mennään, mutta aina voi haaveilla. Kävimme kanssa katselemassa isompia veneitä ja fiilistelemässä koko luokkaa =D. Ihanaa ystävänpäivää blogiystäväni ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvää ystävänpäivää sinullekin! Veneistä on aina kiva haaveilla, tuli niistä haaveista joskus totta tai ei - mutta toivotaan, että meidän molempien suunnitelmat toteutuvat, ehdottomasti!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...