7.8.2016

Pehmeä lasku ja vähän veneilyjuttuja

Hyvää iltaa! Tuntuu hassulta, mutta ehdottoman kivalta olla taas kirjoittelemassa kuulumisia pitkän blogitauon jälkeen. Lomat on nyt pidetty, ja olen jo viikon verran totutellut arkielämään - tosin olemme vielä aika lailla välimoodissa, sillä illat venyt aivan liian myöhäisiksi (tuleva seiskaluokkalainen on pahin meistä valvomaan!), mutta kun toisaalta koulut eivät ole vielä alkaneet, on minulla vielä hetken ajan vapautus koiran aamupissatuksista ja siten puolisen tuntia löyhempi aikataulu. Siitä huolimatta en ole vielä päässyt ihan ysiksi töihin, vaan olen sallinut itselleni (ja ennen kaikkea kalenteri on antanut myöten) pehmeän laskun syksyyn.

Ensi viikko on vielä samanlaista höttöilyä, ja ihan hyvä niin, sillä ehtiihän sitten koko pitkän syksyn tekemään töitä ja töitä, eikä paljon muuta.... aktivoiduinkin tänään sekä joulu- että hiihtolomamatkan suunnittelun suhteen, sillä on aina tosi kiva, kun on jotakin mitä odottaa - sen tiedon voimalla jaksaa tsempata pikkuisen enemmän.

Viikko meni myös siihen, että sain purettua laukut ja pestyä kuukauden lomareissun jäljiltä kaikki vaatteet ja lakanat. Vielä pitäisi jaksaa urakoida kaikki puhtaat pyykit kaappeihin, mutta siihen taitaa mennä vähän enemmän kuin viikko, sillä se on ihan inhokkipuuhaani (toisin kuin pyykinpesu, josta tykkään). Yläkerran kaiteet toimivat oivana välisäilytystilana, enkä edes näe pyykkikasoja tänne alakertaan, joten eihän niillä niin kiirus ole :-)

Mutta sen verran vielä paluuta lomatunnelmiin, että kaikki meni hienosti! Olimme koko heinäkuun merillä, ja siitä reilut kaksi viikkoa Ruotsin puolella. Jokainen satama oli meille uusi, ja löysimmekin monta suosikkia, joihin varmasti palaamme tulevina vuosina. Näyttäisi siltä, että Katinka (blogista Haaveena hyvä kuva) kiersi juuri meitä ennen lähes kaikki samat satamat, ja tekee niistä ansiokkaita postauksia hienoine kuvineen, joten jätän sen puolen suosiolla hänelle :-)

Mulla ei ollut kunnon kameraa mukana, joten nämä ovat kaikki kännykkäräpsyjä....

Maarianhaminan Itäsataman ilta

Stressasin etukäteen sitä, että meillä olisi ongelmia löytää satamapaikkoja uudelle, isommalle veneellemme (47 jalkaa, entinen oli 28...), mutta se oli täysin turha huoli! Navishamn Tukholmassa oli ainoa paikka, jossa odottelimme sopivaa mestaa muutaman tunnin (senkin ajan olimme kuitenkin kiinnittyneenä laiturissa väylän puolella), ja muuten melkein joka paikassa olikin ystävällistä satamahenkilökuntaa opastamassa sopivaan poijuun tai laituriin. Mitä isompi vene, sen enemmän yleisöä rantautuessa, on näemmä universaali totuus, mutta onneksi meillä oli tänä kesänä vain kiitettäviä tai vähintäänkin hyviä suorituksia - ja onneksi ystävällisiä avustajiakin löytyi, ja saimme apua köysien kanssa aina tarvittaessa. Mieheni mukaan isompaa venettä oli jopa helpompi hallita ja manööveerata rantaan kuin aikaisempaa paattia, joka oli huomattavasti kevyempi, ja jota tuuli pääsi siksi viemään paljon helpommin. Lisäksi siinä oli varsin tehoton keulapotkuri, kun taas nykyisessä veneessä kaksi konetta ja väkevä keulapotkuri osoittautuivat toimivaksi yhdistelmäksi, eikä kovempikaan tuuli päässyt häiritsemään oikeastaan ollenkaan.


Tukholmassa tuli vietettyä viisi yötä, ja koska Navishman on niin kätevästi Djurgårdenilla, tuntui tämä osuus ihan kaupunkilomalta - ratikka vei suoraan sataman portilta kaupungin keskustaan. Aika vähän tuli kuitenkin shoppailtua, vaikka olisin ihan luvan kanssa (siis ihan itseltäni vain) saanut käyttää kesän lomarahoja omaan hyvinvointiin. Ehdin jo vähän huolestumaankin, kun koko päivä Mall of Scandinaviassa päätyi Clas Ohlsonin kassalle, mutta onneksi Östermalm oli onnistuneempi kohde, ja Zadig & Voltairen ja By Malene Birgerin alennusmyynnit tarjosivat parastaan (näistä löydöistä kuvia ja juttua myöhemmin, kunhan saan haettua jakun ompelijalta). Ja kävinpä ripsihuollossakin, kun sain ajan varattua käteävästi netin kautta - kyllä nykyään on monen asian hoitaminen tullut tosi helpoksi: eipä olisi tullut mentyä, jos olisi pitänyt kaivaa puhelinluettelosta sopiva kauneushoitola ja sitten puhelimessa varailla en tid för fransförlängning!


No mutta sellaista, täällä siis ollaan taas, ja kaikki on pitkästä hiljaisuudesta huolimatta hyvin. Mitä teille kuuluu? 

8 kommenttia:

  1. Täällä totutellaan vielä arkeen kesäloman jäljiltä, eiköhän se ala tästä sujumaan ja viimeistään ensi viikon lopussa kesäloma on vain kaukainen muisto. Tällä viikolla ehkä pystyy ottamaan vielä hiukan rennommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, loman hehku katoaa valitettavan nopeasti...

      Poista
  2. Niin tutun kuuloista, ennen kaikkea tuo pyykkivuori =D. Me oltiin kanssa Tukholmassa viisi päivä, mutta olimme Wasahamnissa. Teillä onkin todella iso vene kätössä. Ihana kesäkoti =). Meillä on vene myynnissä sillä isompaa tekee kovasti mieli ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän niitä pyykkivuoria löydy aika monesta perheestä tässä vaiheessa vuotta :-D Toivotaan, että vene menee kaupaksi, sillä kyllä niistä lisäjaloista on iloa!

      Poista
  3. Onpas teillä ollut upea seikkailu merillä ja tunnelmalliset kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli upeaa, eivätkä nuo kuvat millään tee saariston kauneudelle oikeutta (varsinkaan, kun ovat satamista kaikki)!

      Poista
  4. Hih, me päästiin Öröhön asti ja sekin oli meitsille jo piiiittkäää matka. Ihan reippaan kokoinen paatti teillä, huikeaa. Paluu arkeen on ollut tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Örö on tosi kiva kohde - ja tänä kesänä kuulemma aivan yhtä täynnä kuin viime kesänäkin. Jännä nähdä, miten kauan supersuosio kestää!

      Ja joo, nyt tuota veneen kokoa osaa arvostaa, kun tuli muutama vuosi matkattua niin paljon pienemmällä...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...