8.6.2013

Nyt sitä uutta ruutua!

Eilen jo lupailin, mutta sitten unohdin kuvat kuitenkin. Tässä "vihdoinkin".

Kuvassa ensin uudet pöksyt, jotka kävivät ostoskorissani monta kertaa, ennen kuin sitten vihdoinkin joku ilta rohkaistuin tekemään lopullisen ostopäätöksen. Seuraavana päivänä Gapilla alkoikin heti -30% ale...

Mitä mieltä olette housuista, ovatko liian ärtsyt?! Ovat ihan oman mukavuusalueeni rajoilla, mutta silti tykkään niistä ja pakotan siis itseni hulluttelemaan vähäsen.

Svetari on myös uusi, maailman pehmeintä (ihan oikeasti!!) puuvillaa. Harkitsen jopa, että ostaisin vielä toisenkin eri värisenä.

Samassa paketissa oli tosiaan vielä lähes neonpinkit boyfriend-shortsit; hulluttelin ne päälläni golfkentällä ja pelikin taisi mennä liian kirkkaasta väristä aivan raiteiltaan, sillä pelasin törkeän huonosti. Onneksi olimme miehen kanssa kahdestaan, sillä vieraiden edessä olisi hävettänyt aika paljon. Eikä tässä muuten olisi mitään kamalaa paniikkia, mutta kun lupasin lähteä ensi viikolla (leikkimielisiin, mutta kuitenkin!) golfkisoihin ja tämän päivän pelillä en kyllä ole kovin suosittu joukkuetoveri...

Täytyy lähteä huomennakin harkkakierrokselle tai vähintäänkin käydä rangella ja lähipelialueella hakemassa lisätuntumaa. On tämä kilpaurheilijan elämä kyllä rankkaa :-)








Sitten Pomp De Luxin aleostoksiin, jotka olivat siis kaikki pojalle - valikoimissa on kyllä niin ihania tyttöjen vaatteita, että kelpaisivat mullekin! Koko tämä satsi satasella, mun mielestä aika taitavasti valkattu (ja näissä on ihan kelpo hinta-laatu-suhde muutenkin). Suureksi hämmästyksekseni -miten mun lapsi voi olla jo niin iso! - koko 146-152 cm ei ollut edes kamalan suuri, joten nämä pääsevät ihan kohta käyttöön, jolloin riski siitä, että unohtaisin ne kokonaan johonkin kaapin perälle jää paljon pienemmäksi. Eikä siis minulle itselleni ole niin käynyt juuri koskaan, mutta olen vain kuullut, että jollekin muulle on joskus saattanut joku vaatekappale unohtuakin.




Tämä on ollut huikean hieno päivä, johon on mahtunut golfin lisäksi jo veneilyä ja jäätelön syöntiäkin - kaikkia mahtavia kesäjuttuja :-) Ja alkaa taas enemmän ja enemmän näyttämään siltä, että meille tulee kohta vene; mies on potenut venekuumettaan jo useamman vuoden, mutta on tähän asti järkeillyt, ettei saa aikaansa riittämään ihan kaikkeen, koska etenkin hän pelaa golfia aika tosissaan ja aktiivisesti. Niinpä hankintaa on aina lykätty vuodella eteenpäin, mutta nyt polte on selvästi niin kova, ettei paluuta enää ole. Sen verran suunnitelmat (onneksi) järkeistyivät, että malli on muuttunut sellaisesta kymmenenmetrisestä järkäleestä paljon helpommin hallittavaksi ja liikuteltavaksi daycruiseriksi, jolla tehdään vähän lyhyempiä reissuja.

Saaristomökiltämme käsin on vain muutaman tunnin matka Ahvenanmaalle, ja täältä kotoa sitten voi reissata viikonlopuksi vaikka Tammisaareen, Inkooseen tai Hankoon (kaikissa joko kavereiden mökkejä ja/tai hyvät vierasvenesatamat), joten olen jo itsekin vähän innostunut ajatuksesta, vaikka tähän asti vene on ollut ihan täysin miehen projekti. No, ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä mies on varsin harkitsevaista ja hitaasti päätöksiään tekevää sorttia...

Nyt alan katsomaan äänittämiäni Madden häitä, joten ei muuta kuin oikein kivaa lauantai-iltaa kaikille!

16 kommenttia:

  1. Housut ovat ihanat! Eikä ollenkaan liian ärtsyt. Just passelit!

    VastaaPoista
  2. Housut ovat i-ha-nat! Jopa niin kivat, että lennähdin jo Gapin nettikaupan sivuille. En ole koskaan sieltä mitään ostanut, vaikka nettikauppoja paljon harrastankin. Gap on merkkinä kuitenkin tuttu vuosien takaa.
    Harmikseni en nettikupasta pöksyjä löytänyt - lienevät loppu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä vielä on: http://www.gap.eu/browse/product.do?pid=213695792&cid=96090
      Ja saat ne tosiaan vielä 30% halvemmallakin nyt!

      Poista
    2. Kiitos! Nyt olen päässyt jo niin pitkälle, että löysin housut (ja itse asiassa yhdet toisetkin veikeät yksilöt), kirjauduin nettikauppaan ja sain vielä extra-alennuskoodinkin:)
      Vielä aattelin kysäistä Sulta, että millaisia ovat Gapin housukoot? Jos vaikka vertaa kokoja Espritin tai Leviksen tai Leen pöksyihin? Espritillä olen housukokoa 36, joten uskallanko tilata koon 8?
      Palautukset kun eivät näytä olevan yhtä vaivattomia kuin esim. Zalandolla.

      Poista
    3. Uskallat varmasti; mulle menee se 38, vaikka olen jossakin 38 ja 40 välillä monessa muussa merkissä. Ja tosiaan, palautukset joutuu maksamaan itse, mikä on tosi mälsää!

      Poista
    4. Jesss, tilaus lähti matkaan. Kiitos vinkeistä!
      Vuosia sitten olen ostanut Gapin t-paitoja silloiselle pikkupojalleni niin Englannista kuin Suomestakin - muistaakseni Sokoksen tavaratalot myivät merkkiä about 10 vee sitten. Paidat kestivät, kestivät ja kestivät... Todella hyvälaatuisia.
      Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaiset ovat nämä tulevat ruutupökäni. Harmikseni vihreät graafiset yksilöt myytiin loppuun nenäni edestä.

      Poista
    5. Hyvä, että löytyi vielä omaa kokoa edes jostakin! Mäkin katselin niitä vihreitä graafisia toisena vaihtoehtona, mutta mietin sitten, että ehkä kahdet kuviohousut riittävät nyt tähän hätään. Gapilla on muuten tosi nopea toimitus, saat pakettisi todennäköisesti ihan parissa päivässä :-)

      Mun pojallakin on aika paljon Gapin vaatteita, ja olen samaa mieltä, että niissä(kin) on hyvä hinta-laatu-suhde.

      Poista
    6. Täytyy tulla heittään vielä kommentti tänne - niin innoissani olen tästä uudesta suhteestani Gapin kanssa!
      Tilasin siis toissapäivänä ja tänään sain paketin! Unbelievable! Kiitos Sulle, koko on juuri passeli. Malli on niin just mulle tehty, että menin uudelleen ostoksille ja kuinka ollakaan, niin nyt siellä oli ne graafiset vihreät oikeassa koossa ja taisipa lähteä tilaukseen myös animal printed oranssit yksilöt...

      Poista
    7. Mahtavaa, en ole enää yksin tämän asian kanssa :-)

      Poista
  3. Hienot housut! Mä taidan jättää Gapin ostokset kesälomareissulle. Mulla ei nimittäin ole yksiäkään Gapin housuja, joten lahkeiden pituus on arvoitus. Valitettavasti mulla on sikapitkät koivet.

    Venekuume nostaa täälläkin päätään. Kävimme eilen katsomassakin liikkeissä niitä. Pari kivaa vaihtoehtoa olikin siellä. Mä näytin jo vihreätä valoa, mutta katsotaan nyt, onko se tämän kesän juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löytyy lahkeiden sisämitat, ja siellä on myös tall-malleja - mutta kieltämättä aina pääsee helpomalla, kun pääse sovittamaan!

      Mä muistaakseni julistin jo viime vuonnakin täällä blogissa, että meille tulee vene, vaan eipäs tullutkaan, joten yritin nyt avata tilannetta ja miehen sielunmaailmaa vähän enemmän ;-) Kuulemma tänäänkin illalla on taas joku koeajo, joten ihmettelisin, jos hän pystyisi vielä vastustamaan kiusausta.

      Poista
  4. Makeet housut ja just kivat yksinkertaisen paidan kanssa :) Kivaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
  5. Täällä peukutetaan housuja, tosi makee kuosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälleen kerran, osasin odottaa sulta peukutuksia :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...