2.2.2015

Plääh

Kuvan ja postauksen teksti liittyvät toisiinsa olennaisesti.
Taannoisen postauksen uutuustilaukset eivät menneet ihan putkeen: toisen kokovalinnan suhteen olin liian optimistinen, toisen taas liian tiukka, ja molemmat paketit lähtevät palautukseen. Voitte vain arvata, kummin päin meni pieleen...

Laiha lohtuni on se, että PayPal korvaa nykyään palautuskustannukset, jos maksaa alkuperäisen tilauksen heidän kauttaan - olen varmaan heidän uusi lempiasiakkaansa, koska olen hyödyntänyt tarjousta jo muutaman kerran. Saapa nähdä, kauanko heidän kampanjansa on voimassa (ainakin minun kohdallani) :-D.

Ja työviikko alkoi taas niin vauhdikkaasti, että kävin näin heti maanantaina Alkossa hakemassa valkkaripullon (mainostan taas mainiota Mudhousea!), jonka tiedän korkkaavani viimeistään torstaina, jos vanhat merkit paikkansa pitävät. Tulevien talli-iltojen lisäksi odotan myös innolla viikonlopun Vene-messuja, joten ei tässä ihan kurjuudessa kärvistellä - kunhan nyt ensin selviäisin kimuranteista duunipäivistäni.

Toivottelen teillekin yhtä antoisaa arkea!

11 kommenttia:

  1. No voi harmi, että sielläkin on ollut epäonnea nettitilausten kanssa! Itse tilasin jokin aika sitten a-linjaisen hieman kellohelmaisen tekonahkahameen, mutta ei se malli sopinut mulle sitten yhtään... olen kyllä sen todennut jo monesti, ettei sen malliset hameet vaan sovi mulle, mutta jostain syystä olin taas toiveikas. No tänään sitten hain toisen paketin, jossa oli saman merkin suoran mallinen tekonahkahame... eikä sekään sitten istunut, oli jotenkin liian ison näköinen ja näytin ihan emännältä... huoh. Ei enää hameita siis netistä...

    Niin ja siis ihastelin tuossa sinun muutaman päivän takaisessa postauksessa ollutta a-linjaista hametta, aivan ihana! Ja kivasti sopi minun mielestä juuri siihen yläosaan.

    Täällä siis hame-etsinnät jatkukoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen samanlainen toiveikas: ihastun johonkin vaatteeseen ja vakuutan itselleni, että kroppani on muuttunut/ olen laihtunut/ olen kasvanut pituutta/ tyylini onkin yhtäkkiä tosi androgyynisen räyhäkkä ja ostan innoissani jotakin täysin sopimatonta, jota en sitten tietenkään saa sopimaan päälleni/ minkään jo olemassa olevan vaatteen kanssa... *Huoh* todellakin!

      Kyllä ne oikeat hameet vielä kävelevät vastaan - mä aion tilata tuon Max Maran hameen isommassa koossa, sillä se ratkeaa, vaikka korpeaakin :-)

      Poista
  2. Syy, miksi minä niin harvoin netin kautta vaatteita tilaan, on se, että suurimman osan olen joutunut palauttamaan - ja inhoan sitä. Jos vaikka vaate jollain ihmeellä sattuisi mahtumaan päälle, ei materiaali viehätä - tai malli on päin p---tä. Ja se on jännä juttu tuo oman koon tunnistaminen - jotenkin sitä vain kuvittelee, että ei ne XL:lät ole minua varten - valitettava totuus kun kuitenkin on tällä hetkellä se, että niitä juuri pitäisi valita;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, mulla on kaupassakin sama ongelma, kun ajattelen olevani edelleen S-kokoinen kolmekymppinen :-)

      Poista
  3. Ton takia tilaan netistä vian sellaisia vaatteita, joista tiedän tasan tarkkaan, että niiden mitoitus sopii mulle. Pakettien venailu ja palauttelu on niin rasittavaa. Mutta vielä se iloksi muuttuu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta kun nyt mä LUULIN tietäväni mitoituksen, koska mulla on ennestäänkin Max Maran vaatteita; tilasinkin varuiksi yhtä kokoa suuremman hameen, mutta se oli silti pari senttiä kapoisampi vyötäröltä kuin se edellinen. Huijasivat!

      Poista
  4. No voi kökkö, noilta koko-mokilta ei oikein voi ikinä nettishoppaillessa täysin välttyä. Koputetaas puuta - itse en hetkeen ole joutunut mitään palauttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kop kop - toivotaan, että munkin seuraavat taas osuisivat nappiin!

      Poista
  5. Hei, PayPal-tilin omistajana kiinnostuin mainitsemastasi PayPalin korvaamista palautuskuluista... koskeeko tämä tarjous vain jotain tiettyä nettikauppaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, ei mielestäni ole rajoituksia: korvaavat palautuskustannukset aina, jos maksu onnistuu alunperinkin heidän kauttaan. Aikaraja on toki aika tiukka, ja valitettavasti mulla meni myös yksi korvaushakemus mönkään, koska hakemus-pdf olikin lähtenyt tyhjänä takaisin - eli tarkkana saa olla! Täältä saa lisätietoa: https://www.paypal.eu/returns/

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Olen karttanut ulkomaisia nettikauppoja, joissa joutuu maksamaan palautuksen itse, mutta tämä mahdollisuus innostaa kokeilemaan niitä.
      Sen rajoituksen huomasin noissa PayPal-ehdoissa, että hyvityksen saa max. 12 lähetyksestä vuonna 2015. Mutta se raja ei taida ehtiä tulla mulla vastaan :)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...