20.6.2012

Aurinkoa, Nansoa ja uusia lukijoita

Blogini lukijoiden määrä on kasvanut viikon aikana +40%, varsin mairitteleva suoritus! (Ei nyt syynätä kantalukuja liian tarkkaan, jooko). Lämpimästi tervetuloa kaikille, kuulisin teistä mielelläni parin rivin verran - ja tässä vaiheessa on helppo luvata, että käyn tutustumassa jokaisen blogiin vastavuoroisesti :-)

Kirjoittelin jonkin aikaa sitten Nansosta, ja nyt huomasin Maikkarin Helmestä, että syksyn uutta mallistoa olivat olleet suunnittelemassa Katri Niskanen ja Anna Ruohonen - minkä pitäisi luvata hyvää! Kuvakavalkadin perusteella suurin osa on kuitenkin ihan pliisua perus-Nansoa, mikä tuntuu jopa ihmeelliseltä, kun ottaa huomioon, miten modernit suunnittelijat nyt on saatu mukaan!?

Nämä kolme vaatetta olivat kuitenkin ihan kivan näköisiä, kaikki kolme Katri Niskasen käsialaa


Ai mikä fiksaatio mulla on Nansoon? Hyvä kysymys! Tämä ei missään nimessä ole maksettua mainontaa, mutta kun tiedän, että siellä on tehty kovasti töitä sen eteen, että brändi saataisiin pidettyä elinvoimaisena ja jotenkin niin toivoisin, että he onnistuisivat siinä. Iän tullessa alkaa kai kallistumaan kotimaisten puolelle - kohta mulla on se yöpaitulikin!

Ja se aurinko: eiliseen verrattuna sää on tänään kuin morsian, joten iloitsen siitä. Söin muuten eilen ekat kotimaiset mansikat, ja ne olivat aivan tajuttoman hyviä! Nyt pitäisi äkkiä sulattaa ja putsata pakastin, jotta saisin mansikoita myös pakkaseen - onnistun aina kätevästi unohtamaan koko asian niinä harvoina viikonloppuina, kun sulatusprojektiin olisi oikeasti aikaa...

4 kommenttia:

  1. Minullakin on jonkinlainen fiksaatio Nansoon! :) Ei siis siihen peruspliisunansoon, vaan juurikin niihin löytöihin, joita mallistosta välillä tekee. Kuten tuo sinapinvärinen mekko esimerkiksi, rakastan tuollaisia "valuvia kauluksia"! Tervetuloa Pinkkiin työhuoneeseen käymään ja mukavaa juhannusta! :) T. Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulen vastavierailulle varmasti!

      Poista
  2. Itse löysin blogiisi jättämäsi kommentin kautta. Tänne jäin sitten seurailemaan juttujasi :)Vaimo, eineksiin turvautuva äiti, juoksija ja synninpäästö paikka shoppailuille osui ja upposti meikäläiseen täysin ;) Myös markkinoija olen koulutukseltani, joten aikasta paljon yhtäläisyyksiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Emmallekin! Olen valitettavasti jo siinä pisteessä, etten kohta kehtaa enää täälläkään paljastaa uusia ostoksiani, mutta ehkä sen pitäisikin kertoa minulle jo jotakin...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...