2.6.2012

Uudet kengät

Sain päähäni, että koska juoksen peräti 2-3 kertaa viikossa ja aina alle 10 km*, tarvitsen ehdottomasti toisetkin juoksukengät, jotta jalka saa vaihtelua. Ihan paljasjalkajuoksuun en ajatellut lähteä, mutta halusin kuitenkin mahdollisimman kevyet kengät, vaikka asfaltilla juoksenkin, sillä nuo matkat ovat tosiaan niin lyhyitä, että jalkojen kyllä pitäisi kestää. 

(*merkitty kohta sisältää vahvaa ironiaa! toim. huom.)


Nämä Niken "sukkamalliset" tossukat löysin tänään Stadiumista; sovitin neljää eri mallia eri merkeiltä ja nämä olivat ehdottomasti omaan jalkaan sopivimmat. Olin vähän haaveillut jostakin värikkäämmistä, mutta nyt ei voinut mennä ulkonäkö edellä - ja onhan näissäkin tuo ärtsy sisus :-)


Tänään en juokse (juhlimme eilen kaverin synttäreitä vähän liian antaumuksella - ei vanha jaksa, kun niin harvoin enää tule käytyä missään), mutta oikein polttelee päästä huomenna lenkille! Ja nämä ovat vielä vettähylkivätkin, eli lupaan lähteä vaikka vähän tulisikin vettä taivaalta.

Enpä olisi pari vuotta sitten uskonut, että olen yhtä innoissani uusista lenkkareista kuin olisin korkkareistakin, mutta totta se on! Ja kaiken lisäksi eilen tuli Stadiumin -20% alekuponki juuri sopivasti, joten tämä ostos ei tullut edes kovin kalliiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...