9.2.2013

Peilin pyörittelyä

Kuva on lavastettu, eikä vastaa täysin arkitodellisuutta.
Nostin edellisiltana peilin alas siitä valkoisen tuolin päältä ja laitoin sen tämän kuvassa näkyvän valkoisen lipaston ja seinän väliin (ikään kuin odottamaan varastoon viemistä). Seuraavana aamuna se oli "ihan itse" (mies käy siis yöaikaan tekemässä omia sisustussiirtojaan) kiivennyt taas samaisen lipaston päälle - sinnikäs yksilö, kun haluaa niin kovasti olla esillä!

No, silmäni alkavat taas kerran pikkuhiljaa tottumaan ja kieltämättä se käy aika hyvin tuon kullanhohtoisen tapetin rinnalle. Elämähän on kompromisseja täynnä, eikö vain :-)

Ja sen vielä tunnustan, että kuva on osin lavastettu, sillä valitettavasti meidän on pakko pitää Elisa Viihteen wlan-boksia myös tuossa päällä, mutta se oli ensikuvissa juuri niin ruman näköinen, kuin mitä se oikeastikin on, että siirsin sen estettisistä syistä pois.




Muuten kuvia ei olekaan käsitelty, joten pahoittelen tavallistakin
 huonompaa laatua (syytän heikkoa henkistä olotilaani)!

Tivoli Audiota ei juuri koskaan kuunnella, mutta se on niin kaunis esine, että haluan sen olevan jossakin esillä. Aina joskus poika laittaa sen päälle koulupäivänsä ajaksi, "jotta koira ei tuntisi itseään niin yksinäiseksi". Söpösti ajateltu!

*****
Olimme eilen juhlistamassa kaverin synttäreitä ja siitä huolimatta, että olimme jo puoliltaöin kotona, on pakko myöntää, että olo on hitusen hutera. Taidan siis mennä tästä ottamaan päivän ekat päikkärit ennen kuin harkitsenkaan mitään fyysisempää kotityötä, esim. ruoanlaittoa - tai sitten tänään on pitkästä aikaa pizzapäivä :-) Heipat teille ja kivaa lauantaita!

6 kommenttia:

  1. Ihanan rohkea mies sulla! Meillä mies on alistunut kohtaloonsa eikä lähtisi ihan heti taistoon mun kanssa. ;)

    Ja se Elisa viihteen boksi on ihan kamala. Miksi ihmeessä siinä pitää olla sitä sinistä. Meillä on niitä vielä kaksi, eri tarkoituksiin. Toisen sain piilotettua verhon taa mutta toinen ei toimi jos ei ole telkkarin vieressä, ärsyttävää. Olen yrittänyt keksiä vaikka mitä ratkaisuja miten saisin kammotuksen piiloon. Huvinsa kullakin.

    Kiva kun lapsi miettii koiraa. <3 Mä taisin tehdä aikoinaan samaa omille koirille.

    Mä olen kotona parhaillaan kaksin Erikan kanssa, joka vetelee sikeitä. Pojat on siskolla yökylässä ja mies sukellushommissa. Ihana rauha. Salaattia, blogeja, karkkia ja kohta kirjan pariin. Rentoa päivää, tilatkaa pizzat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, miehellä on ärsyttävän paljon (välillä ihan hyviä) mielipiteitä nähin sisustusjuttuihin liittyen!

      Mä en myöskään saa sitä Elisan boksia mihinkään jemmaan - voi kun joku keksisi sille sellaisen vaihdettavan kuoriratkaisun, jonka voisi personoida haluamansa näköiseksi!

      Nauti rauhastasi, sitä taitaa kuitenkin olla aika harvoin tarjolla :-)

      Poista
  2. No kyllä! Kyllä se peili taisi nyt "ihan itse" löytää oikean paikan. Nuo vitriinitkin sitoo sitä kivasti ympäristöön.

    Mulla on hutera olo ihan muista syistä. Flunssa edelleenkin vaivaa ja olen koko päivän siivonnut kämppää. Loppuilta sitten ihan sohvan pohjalla.

    Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi plääh noita flunssia, ihan suotta syyttä pilaavat päivät (mä voin sentään syyttää itseäni aamupäivän vetämättömyydestä)! Parane pian ja unohda kotityöt!

      Poista
  3. Onneksi meillä mies ei puutu sisustukseen millään muotoa.Minusta tuntuu että periaatteen vuoksi ensin vastustaa jotain ideaa,mutta antaa minun tehdä niinkuin tykkään:)
    Meillä on samainen radio valkoisena, eipä sitä tule piettyä päällä. Pääasia, että näyttää kauniilta.
    Mukavaa launataita!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...