19.8.2013

Angstisen päivän asu


Toppi Tiger of Sweden | farkut Cos | Pretty Ballerinas
Tässä päivän asu, jonka angsti kumpuaa sateisesta kelistä: menen jotenkin aivan lukkoon, kun huomaan, että ulkona sataa, enkä pysty valitsemaan mitään järkevää päälleni (kuten kuvasta näkyy...). Seison semipaniikissa vaatekaapin edessä ja luettelen vain itselleni, mitkä kaikkea en voi pukea - kaikki varmaan tietävät nämä lainalaisuudet: 

sadekelillä ei voi laittaa mitään hyviä kenkiä jalkaan (menevät pilalle), eikä voi ajatellakaan hametta tai mekkoa (kts. kohta "kengät" ja kylmäkin tulee), eikä housuiksikaan oikein voi ajatella mitään muuta kuin tummia farkkuja (siltä varalta, että lahkeet kastuisivat). Eihän tuossa nyt kamalasti jää enää liikkumavaraa!

Sitten harmitti, kun muut olivat töissä ihan tavallisen tyylikkäinä :-O

Työviikko alkoi varsin kiivastahtisena; klo 16 alkava kahden tunnin mainostoimistopalaveri saa yleensä aikaan varsin epätoivoisen olon (ei johdu toimistosta, vaan ihan puhtaasti kellonajasta, huom!), mutta meilläpä oli - varmaan kaikkien yllätykseksi - oikein hauska ja suorastaan räävitön kaksituntinen, joka kului paljon nopeammin kuin sitä edeltänyt parituntinen palaveri! Ei tietenkään ole ihan tarkoituksenmukaista istua töissä iltamyöhään, mutta olihan tuo paljon mukavampaa kuin excelin hakkaaminen tai vaikka laskujen hyväksyminen - näitä molempia teen usein normaalityöpäivän jälkeen, kun suurin osa porukasta on jo lähtenyt kotiin. Että sellaista glamouria!

Ja nyt kello kolkuttelee taas pikkutunteja; olen ihan yhtä huonosti arkirytmeissä kuin tuo 9-vuotias koululainenkin, jota en tunnu millään saavan ajoissa nukkumaan (nyt on toki jo unten mailla!). Pakko ottaa meidän molempien kohdalla iso ryhtiliike, sillä olemme molemmat niin aamu- ja pitkäunisia, että ilman kunnon yöunia meistä ei ole kuin itkemään lohduttomasti. Tai ainakin olemme kovin pahalla päällä...

Hyvää yötä siis, ja mukavaa alkanutta viikkoa!

9 kommenttia:

  1. Kaunis liukuvärjäys tuossa puserossasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hassua, että mietin hetken sitä ostaessani, että onko tuo nyt ihan liikaa :-) Tuo on ollut ihan lempitoppejani, jota olen käyttänyt niin paljon, että sen on jopa vähän jo kulahtanut.

      Poista
  2. Jee, ihana ihana väri tuossa paidassa!

    Täällä ihan samanlainen semipanikoija sadepäivinä. Eilenkin aamulla kiskoin paniikissa päälleni Converset, tummat farkut ja kulahtaneen neulepaidan - kumma juttu ettei päätynyt asu blogiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kuten näkyy, mulla ei ole minkäänlaista suodatinta laadun suhteen ;-)

      Poista
  3. Makeesti matchaava paita ja kengät!
    Mua hävettää, kun työmatkaa on kaikki 2 km ja en halua sateen uhatessa fillaroida, kun mun fillari heittää ravat selkään. Niinpä eilenkin menin tuon huikean matkan autolla. Nolottaa! Mutta autoillessa ei tarvitse miettiä, kastuuko kengät :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kastuu kengät kun kävelen parkkikselta sisään: nelisenkymmentä metriä :-) Pitäisi varmaan hankkia kalossit pihamatkalle.

      Poista
  4. Tämähän on tosi tyylikäs asu! Ja ihastuttavat ballerinat!

    VastaaPoista
  5. Ballerinat sopivat tuohon kokonaisuuteen täydellisesti!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...