2.8.2013

Harmaan pilven hopeareunus

En yleensä kadota tavaroitani kovin usein, mitä nyt saatan säilyttää niitä hetken hieman kummallisessa paikassa, mistä syystä en aina ihan heti muista, mihin jätin puhelimeni/ lompakkoni/ kelloni. Mutta lopullisia katoamisia tapahtuu onneksi todella harvoin.

Toissailtana jätin kuitenkin ihanat, kuin juuri minun kasvoilleni tehdyt Donna Karanin aurinkolasini Stockalle, eikä niitä ole löytynyt -enkä ole kovinkaan toiveikas asian suhteen.... Ketä tahansa varmaan harmittaisi moinen lapsus, mutta kun noissa aurinkolaseissa oli vielä vahvuudet, eli kirpaisevat aika lailla tavallisia reiskoja enemmän :-(

Jos jotakin positiivista hakee, olin ehtinyt nauttia niistä jo muutaman vuoden, joten ne oli jo poistettu lähes kokonaan taseesta. Lisäksi tuli mentyä tänään näöntarkastukseen, ja sain ilokseni kuulla, että näköni oli parantunut: ikänäkö (kääk!!!) alkaa kumoamaan likinäköisyyttäni. Ei siis kannata käydä leikkauttamassa silmiä juuri nyt!

Uudet ihanuudet löytyivät Espan Keopsist, kuten ne edellisetkin. Jotenkin mulla on aivan maaginen kyky ihastua aina hyllyn tai rekin kalleimpaan tuotteeseen ja niin nytkin, mutta onneksi sain kuitenkin -30% alennusta. Ja tuleehan näitä käytettyä taas monta vuotta (toivottavasti!)!

Tiffany & co. oli mulle ihan uusi aurinkolasibrändi, mutta onhan näissä jotakin audreyhepburnmäistä, vai mitä? Aika monessa mallissa oli mausteena Tiffanyn vaaleansinistä esim. sangoissa, mutta päädyin tähän turvalliseen täysmustaan (surprise!). Kukkakoriste on siinä ja siinä, mutta ajattelin että se on etenkin lyhyiden hiusteni kanssa ihan ok.

Joudun nyt kulkemaan pari viikkoa todella noloissa, ikivanhoissa arskoissani, joten toivottavasti en törmää kenenkään teistä lähiaikoina. Sen jälkeen voidaan taas tutustua :-D

Kirjoittelen tätä postausta kampaajalla, joten pääsen aloittamaan viikonlopun freesillä frisyyrillä, ihan parasta! Lisäksi koti on siivottu tänään, joten kyllä nyt kelpaa - mahtaisaa ja helteistä viikonloppua teillekin!

10 kommenttia:

  1. Voi, mä niin ymmärrän tuon harmituksen! :(

    Olen itsekin tosi tarkka tavaroistani ja hyvin harvoin mitään (lopullisesti) hukkaan. Tai sitten olen ne hukkaamani tavarat niin hyvin myös unohtanut etten edes tiedä niitä hukanneeni... Anyway, mua vieläkin syvästi harmittaa n. 10v sitten hävittämäni Burberryn neulehanskat! :-S

    Mutta aion silti olla vielä tässäkin asiassa toiveikas (löytyihän se palautuspakettikin!), jospa se lasit vienyt tulee katumapäälle, kun huomaa niissä olevan vahvuutta!

    Olen samassa tilanteessa myös tuon ikänäön kanssa! Viime tarkastuksessa vähennettii miinusta ja juuri samasta asiasta puhuttiin, enää ei kannata lähteä leikkaamaan silmiä. Olen tuota leikkausasiaa vuosikaudet pähkäillyt, mutta eräs silmälääkäri aikanaan oli sitä vastaan, kun kärsin kuivista silmistä muutenkin.

    Pitkän selityksen jälkeen - Hyvää viikonloppua! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mäkin harmittelisin Burberryn hanskoja, ymmärrän hyvin!

      Ikänäkö on yhtä ruma sana kuin keskivartalolihavuus, mutta näköjään ekasta voi sentään olla jotakin iloakin toisin kuin jälkimmäisestä...huoh!

      Poista
  2. Toivottavasti vielä löytyvät, hulluhan se on joka pitää toisen vahvuuksilla tehtyjä laseja. Pitäisikö kysäistä vielä poliisiasemaltakin.

    Uudet lasit näyttävät joka tapauksessa kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin vielä salaa toivon... Mutta löysinpähän pahimmassa tapauksessa mieluisat uudet tilalle!

      Poista
  3. No voi harmin harmi, mutta onneksi kuitenkin löytyi mieluisat tilalle! Mä olen omissa vanhoissani kulkenut kolme kesää, joten eiköhän nekin ole jo poistuneet taseesta. Jos sitten ensi kesänä uudet, ellen vielä tänä kesänä onnistu bongaamaan kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin ajatellut hankkia ensi kesäksi uudet, joten otin vain vähän förskottia...

      Poista
  4. Harmi, että hukkasit lempiarskat! Ostin keväällä uudet, voimakkuudella olevat reiskat. Onneksi optikkokamuni ehdotti niitä ja uskoin häntä. Muuten minulla olisi taas ollut samanhenkiset kuin edelliset ja samanlaiset, kuin ilman voimakkuuksia olevat.

    Nuo Tiffanyt näyttää kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle kävi muuten samoin, eli uskaltauduin optikon rohkaisemana ostamaan edes hitusen erilaiset silmälasit kuin mitä ajatellut - enkä ole katunut, vaan päinvastoin olen sitä mieltä, että mulla on nyt parhaat rillit ikinä!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...