27.3.2012

Kirppikselle vai kaappiin?

Olen nyt tehnyt sen: varannut kirppispöydän viikoksi huhtikuussa ja olen jo pikkuhiljaa alkanut raivaamaan kaappeja ja laittamaan tavaraa sivuun hinnoittelu-urakkaa varten. Yritän nyt tosissani luopua kaikista (tai no, monista) niistä vaatteista, joita en ole pitkään aikaan pitänyt, mutta vaikeaa se on - olen luonteeltani hamstraaja ja tavaraan takertuja.

Kaiken lisäksi olen pihi: tuntuu siltä, että jos kerran olen maksanut jostakin vaatteesta paljon, säilyttää tavara arvonsa niin kauan kun pidän sitä kaapissani. Vasta siinä vaiheessa, kun myyn sen pilkkahintaan pois, realisoituu tappiokin. (Tämä ei ole minkään yleisesti hyväksytyn laskentatoimen periaatteen mukaista ajattelua).

Tämä jakku oli jo nostettu vaatekaapin ulkopuolelle sillä ajatuksella, että se lähtisi myyntiin, mutta sitten aamukiireessä kiskaisinkin sen päälleni. Ja nyt en osaa päättää: pitäisikö sille sittenkin antaa vielä vuosi aikaa?!

jakku Gerard Darel
toppi Cos
farkut H&M
saapikkaat Billi Bi


Ainahan tuollaista klassista jakkua tulee käytettyä?! Paitsi että enimmäkseen ei...

Nyt täytyy lähteä vaihtamaan vaatteet, tänään siis Glorian 25-vuotiskemut Sipulin Talvipuutarhassa. Pukukoodiin Smart Casual, eli valkkaan jonkun mekon ja korkkarit, mutta en kuitenkaan valitse ensin ajattelemaan liehuvaa pikkumustaa nähtyäni työkavereiden verrattain arkiset asut... En taida kehdata ottaa kameraa sinne mukaan, mutta juorut voin kyllä kertoa, jos jotakin mehevää sattuisin näkemään/ kuulemaan :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...