27.11.2012

Kannatti reklamoida!

Pahoittelen kännykkäräpsyä, mutta asia on nyt tärkeämpi kuin kuvanlaatu. Ostin lapselle hädissäni aika tylsän henkkamaukan perushupparin tässä taannoin, kun oli pakko saada joku uusi pitkähihainen, eikä mistään löytynyt mitään (meille molemmille kelpaavaa).  Siis tosiaan niin basic kuin olla ja voi: tummanharmaa ja edessä vetskari, that's it.

Laatu oli huokeaan hintaankin nähden surkea, sillä huppari nyppyyntyi ekassa pesussa aivan kauttaaltaan :-( En ollut tietenkään säilyttänyt kuittia, joten ajattelin pelin olevan menetetty. Tänään Sellossa kuitenkin hetken mielijohteesta pakotin lapsen riisumaan sattumalta päällään olevan kyseisen hupparin (onneksi oli t-paita alla, muuten olisi saanut olla napaherrana takkinsa alla ja olisivat parturissa saattaneet vähän ihmetellä...) ja marssin se kädessäni H&M:n kassalle reklamoimaan.

Suhtautuminen oli (hupparissa näkyvästä isosta ruokatahrasta ja niskalenkkiin tussilla tekstatusta nimestä huolimatta) erittäin hieno, eli sain vaihdettua sen uuteen -ja tässä tapauksessa vielä paljon hienompaan! Kuva alla:


Olen siis todella positiivisesti yllättynyt, sillä myyjä olisi voinut aivan yhtä hyvin ja erittäin hyvästä syystä kieltäytyä vastaanottamasta käytetyn oloista, nuhraantunutta ja kuititonta vaatetta, enkä olisi ollut edes kamalan näreissäni. Nyt olen kuitenkin tosi tyytyväinen asiakas ja kannan jatkossakin lastenvaate-eurojani ruotsalaisille!

Huomasin myös, että Selloon oli avattu myös Du Pareil au Même -lastenvaateliike - kuulemma jo kolme kuukautta sitten, olen ilmeisesti kulkenut laput silmillä jo jonkin aikaa... En ehtinyt kunnolla tutustumaan valikoimaan, mutta ihan lupaavalta näytti. DPM:llä on hyvä maine erityisesti hinta-laatu-suhteessa, enkä nähnyt yhtään salama/pääkallo/neonmaaliroiskevaatteita, joten sinne palaan!

6 kommenttia:

  1. Aina kivaa lukea positiivisista kokemuksista, mahtavaa että saitte uuden hupparin. Pisteet Sellon henkkamaukkalaisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, liian harvoin tulee kerrottua eteenpäin hyviä kokemuksia, kun taas huonosta kohtelusta avautuu aivan varmasti...

      Poista
  2. No oho, en ehkä olisi uskonut, että siellä suhtauduttaisiin kuitittomiin reklamaatioihin noin hienosti! Kiva kuulla näin hyvästä asiakaspalvelusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jopa Stockalla kohdannut enemmän vastustusta ja nuivaa asennetta kuin eilen :-)

      Poista
  3. Kyllä hennesillä otetaan vastaan kuitittomia tuotteita, etenkin tiestysti reklmaatioihin on hyvä suhtautua tuolla tavalla, koska käytössä mennyt huonoksi. Tietysti sanotaan, että kuitti ja laput olisi hyvä olla paikalla, koska se helpottaa työtämme :)

    t. henkkamaukan myyjä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, henkkamaukan myyjä, jatkakaa yhtä hyvään tahtiin :-) Normaalipalautuksissa mulla on AINA laput kiinni ja kuitti mukana, joten tuntui eritysen mukavalta, kun tämä case onnistuikin tämän kerran näin!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...