18.10.2013

Huh huh ja hyvää yötä.

Varjoista kurkistaa pieni kuvausassistenttini,
karkaileva Houdinimme.
Näin pukeuduin joku päivä viime viikolla. Kuvan tiedoista saisi kaivettua päivämäärän esiin, mutta muuten ei kyllä ole mitään muistikuvaa, sillä maanantaista perjantaihin meni ihan yhdessä sumussa. Hyvässä sumussa, mutta kamalassa kiireessä. Joskus Usein ihmettelen, miten me koskaan pärjäisimme arjen pyörityksessä, jos meillä olisi useampi lapsi?! Nytkin tuntuu siltä, että sitä hädin tuskin jaksaa ja ehtii venymään kaikkeen siihen, mitä pitäisi - joko omien tai muiden odotusten takia. Että todella nostan hattua ja annan mitä isoimmat rispektit kaikille teille isompia perheitä johtaville!

Usempi ilta vierähti kirppisprojektin kanssa: ensin keräsin ja hinnoittelin tavaroita, ja sitten vein niitä paikan päälle (kuusi ikeakassillista!) kahteen otteeseen. Vähän kyllä kirpaisi luopua kaikista niistä vaatteista niin halvalla, mutta pakkohan se on, enkä missään nimessä aio enää roudata yhtäkään niistä räteistä takaisin tähän taloon, joten todella toivon, että kauppa käy! Alku näytti ainakin lupaavalta.

Neule Michael Kors
Hame Max Mara
Kengät Billi Bi
Rannekoru Filippa K

Asusta tekee poikkeuksellisen se, että uskalsin laittaa matalat nilkkurit hameen kanssa - look, jota ihailen muilla, mutta joka ei ainakaan vielä tuntunut oikein omalta. Täytyy varmaan kokeilla joskus toisenkin kerran, kun kerran muitakin rohkaisen liikkumaan oman mukavuusalueen reunojen ulkopuolella ainakin välillä. No joo joo, ehkä ne keskustelut ovat liittyneet työasioihin, mutta kai ne samat periaatteet pätevät pukeutumisenkin suhteen?!

Ekstrajännitystä tähän viikkoon on tuonut koiramme, joka on yhtäkkiä keksinyt haluavansa ja osaavansa karata takapihalta omille teilleen. Sitä on tapahtunut aikaisemminkin silloin tällöin, ja olemme aina yrittäneet tilkitä kaikki pakoreitit, mutta nyt koira on vienyt koko lajin aivan uudelle tasolle ja pitää meitä ihan pilkkanaan: se katoaa silmänräpäyksessä niin pienestä raosta, ettei ajattelisi edes siilin mahtuvan siitä... Mitä iloa on omasta pihasta, jollei siellä voi pitää koiraa vapaana?! Voisimme yhtä hyvin muuttaa kerrostaloon, eikä tarvitsisi enää koskaan ajaa nurmikkoa tai haravoida lehtiä!

Tämän illan osalta koira on onneksi jo kävelytetty ja minäkin olen ihan valmista kauraa unten maille. Siitä aasinsilta HIHSiin (Helsinki International Horse Show), jossa vietän viikonloppuni työn merkeissä. Ei pöllömpi työrasti, jos on ollenkaan lajista kiinnostunut - ja ne shoppausmahdollisuudet, oi pojat!

Hienoa viikonloppua teillekin, oli lajinne sitten mikä tahansa :-)

25 kommenttia:

  1. Hyvin sopivat sinulle nuo matalammatkin nilkkurit - tuovat asuun särmää!
    Sinne myös mukavaa viikonloppua heppojen parissa:)

    VastaaPoista
  2. Hauskan tyttömäinen asu, tykkään tuosta hameesta ja nilkkurit näyttävät oikein hyvältä! Välillä onkin hyvä kokeilla sellaista joka vähän tuntuu epämukavalta ;-D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pitää kokeilla, eikä tuo nyt mitään ihan villiä revittelyä edes ollut :-)

      Poista
  3. Kiva asu ja oikein söpö assari, terkkuja :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assari oli mielissään kehuista :-)

      Poista
  4. Ihana hame ja todella hyvin sopii nuo kengät tuohon.
    Meidän tessu on kerran karannut pihasta, ilmeisesti lähti jäniksen perään. Nyt siitä on tullut niin mukavuuden haluinen, että ei todellakaan lähde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole koskaan ollut noin seikkailunhaluista koiraa aikaisemmin, ja pakko sanoa että se on vähän rasittavaa... Onneksi sillä on pannassa ja valjaissa nimikyltti, ja naapuruston väki on kiltisti napannut koiran kiinni ja soitellut sitten meitä hakemaan...

      Poista
  5. Kiva asu! Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  6. Sun pitäis pitää se blogikirppis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lupaan seuraavaksi harkita - mutta kuutta kassillista kamaa en olisi saanut täälläkään liikkumaan (eivätkä ne rehellisyyden nimissä KAIKKI olleet ihan priimaa)!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos, munkin mielestä aika ässä!

      Poista
  8. Nilkkurit sopivat hyvin noiden kenkien kanssa! Kaunista.
    Tsemppiä kirooarin kanssa. Minä jouduin omani perumaan, aika ei yksinkertaisesti riitä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi, että jouduit perumaan sen kirppiksen, ehkä kohta on enemmän aikaa! Se on tosiaan kamalan vaivalloinen proggis, mutta toisaalta myös palkitsee sitten kun saa kaiken sen tavaran kiertoon.

      Poista
  9. Kiva asu! Erittäin milanolainen. Täällä juttu on yhdistää kaksi täysin eri tyylistä juttua yhteen esim. klassinen asu ja siihen räväkkä koru/kengät. Lempparini täällä on juuri tuo, että siihen tylsäänkin asuun tuoda jotain twistiä/trendiikkyyttä ja erikoista makeilla kengillä/laukulla/koruilla.

    Mä taas ihmettelen, että miten me selviäisimme kolmen lapsen kanssa JOS olisin nyt töissä. Mies tekee sen verran pitkää päivää, että on käytännössä poissa arkitohinoista. Noh kahden työssäkäyvän ja kahden lapsen kanssa olen jo yhtälöä kokeillut. Aikamoista säätämistä kyllä. Entäs sitten, kun on koululainen, kaksi päiväkotilaista ja kaksi työläistä, joista toinen tekee 12t työpäiviä... Kaipa siitä selviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, tuo "milanolainen" oli NIIN paras kehu, kiitos siitä!! Asusteilla tosiaan saisi tosi paljon särmää ihan mihin tahansa asuun, niihin pitäisi jaksaa panostaa.

      Jokaisella on tietysti aina omat arjen haasteensa, meillä on molemmilla miehen kanssa kohtalaisen vaativat työt (mies on osakas ja toimari, joten voi kuvitella hänen työpäivänsä...), jotka tekevät asioista joskus vähän kimurantteja. Sitten taas esim. vuorotyö ei voi olla ainakaan helpompaa sumplia!

      Poista
    2. ...ja piti vielä lisätä, että jotenkin sitä tosiaan aina kaikesta selviää, kuten Paumau tuossa alla kommentillaan todistaa :-)

      Poista
  10. Tuo on jännä juttu, kuinka sitä aina ajattelee, että jos tässä olisi yksi tai kaksi lasta lisää, ei selviäisi. Ihan sama onko lapsia yksi vai useampi, sama tunne. Yhden kanssa oli kädet täynnä työtä, kolmen kanssa ihmetteli kuinka helppoa olikaan yhden kanssa, nyt viiden lapsen kanssa tuntuu tosi leppoisalle, jos on vaan kolme niistä kotona =D Kaikkeen tottuu.

    Matalat kengät hameen kanssa näyttävät tosi kivalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on sanainen arkkuni näköjään tyhjennetty, koska en keksi tähän mitään fiksua kommentoitavaa - sanonpahan vain, etten osaa kuvitellakaan, että osaisin pyörittää suurperheen arkea, propsit sulle!

      Poista
  11. Milanolainen todellakin sopii kuvaamaan asukokonaisuutta! ;) Kaunis ja tyylikäs kuin mikä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sieltähän se hame tosiaan tuli ostettua :-) Miten siitä reissusta tuntuukin olevan jo ihan ikuisuus?!

      Poista
  12. Vitsit miten chic!

    Voi tuota teidän karkulaista, toivottavasti saatte jonkun ratkaisun pihalta karkailuun :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grazie mille! Oh, taisin muuttua hieman milanolaiseksi - harmi, ettei karkulaiskoiramme ole italialaisserkkujensa tavoin sellaista vapaanakin lähellä omistajiaan viipyilevää sorttia...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...