4.8.2012

Bring it on!

Syksy voi tulla, olen valmis! Tänään jätän virallisesti taakseni kaikki kesämekot ja -vaatteet, ainakin ajatuksissani; toki voi olla vielä lämpimiä päiviä (ja voi kun olisikin!), mutta minä suuntaan katseeni, ajatukseni ja €uroni syksyisiin neuleisiin, kenkiin ja takkeihin!

Käväisin tänään pikaisesti ensimmäisellä syysvaatteiden katsastuskierroksella ja vitsit, miten paljon kaikkea kivaa uutta oli jo tullut kauppoihin (paitsi Zaraan, missä oli hirveä alehärdelli)! Vanhat kunnon ysärivärit viininpunainen ja sinapinkeltainen ovat tehneet erittäin vahvan comebackin: niitä oli ihan kaikissa mallistoissa kyllästymiseen asti - niin vain sorruin itsekin:


Part Twon neuletunika

Missäköhän tuotakin sitten aion pitää, mitä?! Töissä ehkä rennompina päivinä kapeiden harmaamustien farkkujen ja luottosaapikkaiden kanssa. En voinut vastustaa ja puolustuksekseni haluan sanoa, ettei mulla todellakaan ole yhtään samanlaista neuletta kaapissa :-)

Tämän neuletakin jätin vielä odottamaan, vaikka pidin sitä aika pitkään sovituskopissa päälläni (myyjä kävi välillä kysymässä onko kaikki hyvin, haluanko muita kokoja ja ajatteli varmaan, että olen jäänyt jostakin saumasta tai lenksusta ripustuskoukkuihin jumiin...).

Part Twon tämäkin

Se, mitä oikeasti lähdin hakemaan oli neuletakki näiden housujen kanssa; jostakin syystä minulla on fiksaatio pullonvihreään.. Musta yläosa on tietysti tosi safe bet, mutta voisin yrittää kerrankin rikkoa omia rajojani.


Itse asiassa löysinkin kivan vihreän neuletakin (sekin Part Twon), mutten raaskinut ostaa sitä, kun ajattelin että löydän varmasti samanlaisen henkkamaukalta tai vastaavasta puolet halvempaan hintaan. Haha, ihan kuin olisin koskaan löytänyt H&M:sä yhtään mitään - siis jos on jotakin tiettyä ollut etsimässä - enkä pystynyt edes astumaan kynnystä pidemmälle, kun se kaikki "paljous" lävähti kasvoilleni ja käännyin äkkiä pois. Zarakaan ei siis ollut sen parempi, joten nyt jäin ilman vihreää.

Vähän kyllä harmittaa, miten vähän tuli käytettyä kesävaatteita, mekkoja siis: moni roikkuu vielä viime kesän jäljiltä kaapissa täysin koskemattomana - mutta ehkä ne tuntuvat sitten ensi vuonna taas aivan uusilta, kun on ollut parin vuoden tauko!

5 kommenttia:

  1. Mitkä noi byysat on? Hienot!

    Mua ei enää nappaa kesävaatteet yhtään, lähinnä itkettää se uusien käyttämättömien hellehepeneiden määrä:(

    Lisää näitä postauksia, kiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos :-)

      Pökät tilasin Gapista (http://huesofblack.blogspot.fi/2012/07/lifestyle-liike.html) - vähän miedompi versio niistä pyjamaprinttihousuista, jotka jouduin palauttamaan.

      Poista
    2. Lisäsin vielä Thinglinkin housukuvaan, se vie suoraan Gapin sivuille.

      Poista
    3. Thanks buddy:) Vastaako kokoaan? Arvon 36 ja 38 välillä...

      Poista
    4. Vaikea... pituutta jouduin lyhentämään, mutta se nyt on ihan aina ihan normijuttu näillä pituuksilla. Käytän 29" tai 30" tuuman farkkuja (*gasp*) ja mulle nuo 38-kokoiset olivat sopivat. Eli jos olet kovin hoikka, ota 36!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...