11.5.2013

My Fitness Pal

Tartuin viimeinkin tuumasta edes jonkinlaiseen toimeen ja päätin aloittaa ruokavalioni tarkkailun siinä toivossa, että se pitäisi minut vähän enemmän "hereillä" ja tietoisena siitä, mitä kaikkea ja minkälaisia määriä suuhuni pistän. Etenkin tuo jälkimmäinen lienee yksi ongelman lähde, sillä taidan vain yksinkertaisesti syödä liikaa tai liian suuria annoksia. On kuitenkin vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa, varsinkin kun en ole koskaan eläessäni laihduttanut tai laskenut kaloreita ja siksi tarvitsen ulkopuolista apua tähän hommaan.

Latasin juuri My Fitness Pal -applikaation, joka tuntuu varsin helppokäyttöiseltä ja selkeältä. Joka päivän jokainen suupala pitää kirjata palveluun, lisäksi liikunnasta saa lisäkaloreita (tuossa lisättynä maltillista pyöräilyä - katsokaa, miten vähän se kuluttaa!!)

Ruokalista on varsin kattava, eikä nyt tässä vaiheessa ole niin tarkkaa, vaikkei sieltä löytyisikään makaronilaatikkoa, kinkkukiusausta tai karjalanpiirakkaa, kunhan saan jotakin sinne päin ja pystyn hahmottamaan päivän kokonaissaldon.

Annoskokoahan tuo palvelu ei ota huomioon, mutta noteerasin kyllä, että se että söin vain yhden paistetun kanamunan sen normaalin kahden sijaan näkyy saldossa, joten uskon, että tämä uusi tiedostavampi suhtautuminen auttaa hillitsemään ruoan määrääkin.

Nyt muuten ymmärrän niitä, jotka eivät laihduttaessaan syö enää mitään klo 18 jälkeen: mulla olisi enää 200 kCal jäljellä ja monta tuntia hereilläoloaikaa vielä jäljellä! Nyt jos lösähdän sohvalle ja alan napostelemaan, romutan koko päivän tuloksen... Tosin lisäsin jo pari lasia cavaa päivän annokseen, vaikken olekaan nauttinut niitä vielä, sillä alkoholista en aio tietenkään luopua ;-)


Palvelussa voi tarkastella syömisiään ja ruokavalion koostumusta myös erilaisten graafien kautta; tässä esim. näkyy, että protskuja on ollut liian vähän ja hiilareita puolestaan liikaa - siinäkin taas yksi helmasynneistäni. Sokeri meni myös yli suositusrajan johtuen varmaan siitä, että syön tosi paljon hedelmiä (se yksi pala tummaa suklaata ei voi olla syynä!!).  
Että näin, katsotaan miten kauan jaksan tätä "villitystä" - mutta eihän tästä mitään haittaakaan voi olla! Mikään suuri laihdutuslupaus tämä ei siis ole - en uskalla/halua/kehtaa julistaa sellaista tavoitetta, johon en ole  100% sitoutunut, mutta onpahan ainakin askel oikeaan suuntaan...

Nyt taidan kipaista pikaiselle juoksulenkille, jotta saisin muutaman kalorin vielä lisättyä iltaa varten :-) Ja kyllä tuossa kelissä kelpaa juostakin! Kivaa iltaa teillekin!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen sovellus. Kerrothan (jos siltä tuntuu) jatkossa, miltä on tuntunut käyttää tätä sovellusta, onko se ohjannut oikealle polulle ja kuinka kauan sitä jaksaa täyttää. Kivaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai kerron, jos vain muistan ja viitsin käyttää tuota tätä iltaa pidempään!

      Poista
    2. Olen lukenut blogiasi jo kauan, löysin sen tyttäreni Mrs. J:n kautta. Itsellä ei ole blogia, lueskelen vain näitä kivoimpia:) Olen itse aikamoinen himoliikkuja vielä ikäisekseni - täytin 60 vuotta helmikuussa. Olen elämässäni laihduttanut pari kertaa - ja aina samalla kaavalla: olen merkannut kaikki syömiseni ja toisaalta liikkumisen eli kalorinkulutukseni ylös. Kaava on perin yksinkertainen: kuluta enemmän kuin syöt. Toiminut joka kerta. Nyt tänä keväänä olen tiputtanut 4 kg ilman ylösmerkkaamista, sillä kalorit ja kaavat alkavat olla aika pääkoppaan sisäistetttyjä. Käytin pitkään terveyskeskus.fi - sovellusta aikaanaan. Tsemppiä sinulle ja uskon, että tuo löytämäsi sovellus on hyvä. Ja mitä cavaan tulee - monet terveysgurut (mm. Patrick Borg) ovat sitä mieltä, että kaikkea kivaa ei kannata karsia ruokavaliosta pois, muuten sellaista kituutusta ei kukaan jaksa.

      Poista
    3. Ooh, olen ihan otettu siitä, että sekä äiti että tytär ovat lukijoitani :-) Kiva, että jätit kommentin!

      Niinhän se on, että pitäisi jäädä joka päivä vähän miinukselle - toivottavasti nyt hahmotan noita kaloritasoja vähän paremmin. Ja tosiaan, cava ja satunnainen suklaa(kakku) ilahduttavat jatkossakin, kovin tiukkapipoista ja fanaattista minusta ei tule koskaan!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...