13.5.2013

Päivän kermansävyinen asu


Huivi Beck Söndergard, neule Esprit,
farkut MiH, kengät Pretty Ballerinas
Ei ole vaikea oivaltaa, että olisi pitänyt napata asukuvat aamulla auringonpaisteen tulviessa kotiimme (nyt sataa) ja vaatteiden ollessa vielä huomattavasti sileämmässä tikissä. Pro-bloggaajat osaavat nämä jutut paljon paremmin - ja heillä tuntuu olevan aina valokuvaaja seuranaan, jotta saavat niitä mielettömiä asukuvia, joissa taustat vaihtuvat ja valaistuskin on kohdallaan. No, näillä mennään - olen jo kauan sitten tajunnut, ettei yksikään teistä ole blogini lukija huippulaatuisten kuvieni takia :-D

Jos mulla ei olisi alkanut yllätyspalaveri klo 17, olisin ehtinyt Matkahuoltoon noutamaan Cosin pakettini (sisältää mm. ne vaaleat kesäfarkut) ja hakemaan lapseni tennistunnilta, mutta sen sijaan istuin keskustelemassa yksikkööni tulevista uusista toimintamalleista ja toimenkuvista. Tärkeitä asioita, mutta ei sitä kyllä päivän päätteeksi ole kyllä ihan parhaassa terässä keskustelemaan merkittävistä muutoksista - ja olen varma, että mua jo odoltetiin sinne Matkahuoltoon: uskon, että he bongaavat aina erikseen mulle tulevat paketit ja oikein odottavat, koska taas singahdan paikan päälle noutamaan aarteitani (ja sitten palauttelen osaa viikkoa myöhemmin).

Maanantai oli muutenkin aikamoinen, sillä vaikka kalenteriin merkattuja palavereita oli vain kolme, ehdin taas mukaan mm. tutkimuspresentaatioon, tulevien toimitilojen suunnitteluun ja yritysilmeen viimeistelypalaveriin; lisäksi kommentoin mainostoimiston kampanjaehdotuksia, tapasin erään toisen toimiston edustajia (vaikken olekaan toimistoa vaihtamassa - tutuille tiedoksi, koska joku tuttu lukee tätä taatusti salaa!), annoin puhelinhaastattelun liittyen alamme tulevaisuuden haasteisiin ja kirjasin konsernin sisäistä tarkastusta varten suunnittelu- ja hankintaprosessimme. Säästin tylsimmän vikaksi :-)

Eipä käy aika pitkäksi, ja nyt pitäisi kiireen vilkkaa vaihtaa vaatteet ja joutua tallille; jotenkin onnistun aina olemaan ihan viime tingassa paikalla (olen kehittynyt äärimmäisen nopeaksi hevosen satuloijaksi)...  Mellevää maaanantaita teille, relatkaa :-)

12 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää asusi ja pidän tuosta huivistasi.
    Kuulostaa tutulta, olen aina viime tingassa joka paikassa. Viime kesänä ratsastettiin tytön kanssa samalla tunnilla ja kieltämättä vähän kiire tuli laittaa aina hevosta kuntoon. No aina kuitenkin ehdittiin.. :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, olet siis kaltaiseni aikaoptimisti :-) Hienosti ehdin tänäänkin (ihan nopeusrajoituksia noudattaen) ja ehdin jopa seuraamaan hetken edellisen ryhmän ratsastusta. Enpäs muuten tiennytkään, että sinäkin olet lajin harrastaja!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mä vein Booztilta todistetusti viimeisen. Epäilen nimittäin aina niitä "Vain yksi kpl jäljellä" -ilmoituksia, joten kävin tilauksen tehtyäni uudestaan tsekkaamassa, josko lintuhuiveja olisi maagisesti löytynyt heti varastosta lisää, mutta ihan rehellistä väkeä näyttävät tuolla Booztilla olevan, sillä tuote oli kadonnut valikoimista. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö olisi pari muutakin ko. brändin huiveja myyviä tahoja...(muistaakseni Hali Kauniaisissa oli yksi niistä).

      Poista
    2. Mä itse asiassa "tunnen" sen Bootzin Suomen pään pomon ja se on ihan rehellinen poika - yllätti kyllä alan valinnallaan kun oli nuori menestyjä jne, mutta harmi ettei olla kovin läheisiä, olisin voinut yrittää suhteilla! :D

      Poista
  3. Huivi on tosi kivannäköinen! Like it!

    VastaaPoista
  4. Voi kun mä tykkään tästä asusta! Minä olen myös aina ihan viime tingassa tallilla, onneksi nyt on ollut kuivaa eikä ole mitään mutaista ylläriä satuloimista odottamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt osaa arvostaa näitä kuivia kelejä ja aurinkoisia iltoja!

      Poista
  5. Kiirettä on sulla pitänyt! Odotan jo innolla sitä sun Cosin pakettia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän sanotaan, että kiire on vain korvien välissä ja että se on ihan itse tehty tunne...(en TOD. ole samaa mieltä!) - musta tuntuu, että mulla on melkein aina kiire, mutta onhan se vähän ammatinvalintakysymyskin.

      Poista
    2. Ja Cosin paketista löytyi yksi hyvä juttu, siitä lisää huomenna - nyt täytyy oikeasti tehdä vielä vähän töitä :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...