2.3.2013

Kallista odotteluaikaa

Mies pyytää mukaan kaupunkiin, koska hänen pitää ostaa itselleen puku ja haluaisi minut makutuomariksi. Suostun lähtemään, mutta ilmoitan heti kättelyssä, että mulla on ihan omat hankinnat mielessä (ei ole juuri mitään puuduttavampaa, kuin katsella niitä ihan samanlaisia harmaitasinisiä pukuja ja yrittää löytää sitä parasta vaihtoehtoa; onko tässä nyt ylänappi kuitenkin vähän korkealla ja pitäisikö ton hihan olla pari millia alempana) ja että Stockan myyjät ovat todella ammattitaitoisia ja tyylitajuisia. Mies tajuaa, että saa ehkä viettää aikaa sovituskopissa jonkun nuoren myyjämisun kanssa ihan kaksin ja suostuu shoppailemaan soolona.

Kaikki varmaan tietävät, että 9-vuotiaan pojan kanssa on maailman rasittavinta olla shoppailemassa, mutta nyt onkin alkanut Uusi Aikakausi: lapsi voi jäädä yksin kotiin! Hullaantuneena tästä uudesta vapaudestamme hurautamme siis Stockalle ja tiemme erkanevat välittömästi.

Ihan ekaksi suuntaan kosmetiikkaosastolle, koska haluan nyt kerrankin olla rohkea ja meikata sen COSin mekon (kuva oikealla, ei ole muuten vielä tullut perille ja pitäisi saada ihan viimeistään keskiviikkona!) kanssa vähän jotakin enemmän kuin tyypillisen huuliikiiltomeikkini (kyseessä siis juhlava iltatilaisuus). Ehdin seisomaan Armanin osastolla parisenkymmentä sekuntia ennen kuin ystävällinen myyjätär - kosmetologikin vielä! - tulee avustamaan ja istuttaa minut tuoliin. Ensin valitaan Maestro-meikkivoiteen oikea sävy ja sen jälkeen kirkkaasen oranssiin taittava, mutta tarpeeksi ohut huulipuna. Ostan molemmat ja - huippua- koska olen ostanut kaksi tuotetta, saan myös meikkiajan juuri sopivasti sen ensi viikon tilaisuuteni alkuiltaan heti kampaajan jälkeen! Pääsen kuin pääsenkin taas siis sekä meikkajan että kampaajan valmisteltavaksi, mikä on aina ihana ylellisyys; tosin nyt tämän lyhyen tukan kanssa kampaaja ei pysty ihan ihmeitä tekemään, mutta lopputulos on varmasti vähän uskaliaampi kuin se oma arkityylini.

Kaikkeen tähän kuluu noin kymmenen minuuttia.



Ja tässä vielä uudet meikit kotivalaistuksessa:

Kyllä, huulipuna on
vähintäänkin noin kirkas IRL!



Sen jälkeen kävelen tien yli Zaraan ja hypistelen sitä sun tätä; sovituskoppeihin on kuitenkin niin infernaalinen jono, ettei tulisi mieleenkään lähteä sovittamaan mitään. Niinpä nappaan mukaan statement-korun, joka ei kirpaise kuin 25 euroa ja pääsen jonottamaan vartin verran muiden yhtä hikisten ja ärsyyntyneiden kanssashoppailijoiden kanssa.

Tässä vaiheessa nälkä alkaa kurnimaan vatsaa ja soitan miehelle, joka on kuitenkin vielä aivan vaiheessa ja kehottaa jatkamaan shoppailua vielä tovin. Auts, kalliita sanoja!

Lähden kiertelemään naistenosastoa päämäärättömästi eri brändiltä toiselle. Mitään en juuri nyt tarvitse, enkä ainakaan mitään mustaa! Mutta niin vain siinä käy, että ostan huivin ja korun, joissa molemmissa on vahva häivähdys omaa turvaväriäni.

Eihän tätä nyt voi luokitella mustaksi, eihän?

Tapaan lisäksi parikin tuttua, jotka varmasti molemmat hiljaa mielessään kummastelevat oransseja huuliani - ei tosiaan sitä tyypillistä arkilookiani. Että tiedoksi vain teille, en olekaan täysin höyrähtänyt tai värisokea!

Huivi InWear
Koru Filippa K
Liskokuvioinen huivi taitaa olla ensiaskel kohti sitä pelkäämäni puumanaisen pantterikuosia; porttiteoriani mukaan se alkaa usein joko lisko- tai seeprakuosista (jälkimmäistä oli muuten Zarassa paljon tarjolla) ja on sitten äärimuodossaan pantteria päästä varpaisiin siinä kuudenkympin hujakoilla. Gggrrrr!

No, eivät nuo ostokset nyt ihan kamalaan taloudelliseen ahdinkoon minua aja, mutta kun oli pyhä aikomus pysytellä pelkissä kosmetiikkaostoksissa, niin pieni lipsahdus tuossa tapahtui. Mies ei sitten edelleenkään ostanut sitä pukuaan; kerron varmaan vielä syksylläkin lähteneeni "makutuomariksi" miehen puvunostoreissulle...

***
p.s. Pitäisi parsia villasukat, arvatkaa vaan, muistanko enää miten se tehdään. Toivottavasti YouTubesta löytyy joku Marttojen opetusvideo!

6 kommenttia:

  1. Kannattaa siis lähteä makutuomariksi;) Ja eivät nuo huivit missään nimessä mustia ole!
    Ihanaa lauantai-iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti kyllä :-) Kivaa iltaa sinullekin!

      Poista
  2. Mä sorruin tuohon Armanin Maestro-meikkivoiteeseen 2-3 viikkoa sitten. I'm in looooove ! Se on aivan ihanan ohut ja silti peittävä. Ja ainakin mun iholla se on juuri oikealla tavalla hoitava. Sorruin samalla myös Armanin siveltimeen, jolla tuota meikkivoidetta sutia. Joka aamu on hemmoteltu olo, kun on sutinut meikit naamaan. =)

    Ja ei, tuota huivia ei lueta mustaksi. ;) Ja tuo COSin mekko on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Riesu pitkästä aikaa!
      Mahtava kuulla, että Maestro on ollut mieleen - olen kuullut ja lukenut siitä vain pelkkää hyvää. Mulle annettiin ohjeeksi levittää se sormin, joten sillä ainakin aloitan.

      Mäkin odottelen innoissani tuota Cosin mekkoa, toivottavasti se on livenä yhtä kiva kuin (mieli)kuvisssa!

      Poista
  3. Mäkin odotan innolla sun COS:n mekkoa. Jos se on hyvä, käyn noukkimassa itselleni samanlaisen.

    Ja hyvä että sait vihdoin Maestron ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko on ehtinyt Lübeckistä Tukholmaan ja on sielläkin jo lajiteltuna. Antaisin 60% todennäköisyyden sille, että se ehtii tänne ajoissa, eli keskiviikoksi. Saisi olla vähän parempikin!

      Maestro tuntui aivan ihanalta, niin samettinen ja pehmeä pinta! Siis iho.

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...