17.3.2013

Naisjohtaja...nainen & johtaja = mahdoton yhtälö?

Luin päivän Hesarista Facebookin operatiivisen johtajan, Sheryl Sandbergin haastattelun, jossa oli käsitelty naisten johtajuutta ja syitä sille, miksi niin harvat naiset pyrkivät/pääsevät johtajiksi ja mitä asian eteen pitäisi tehdä. Luin myös toista artikkelia johtajuudesta yleensä, ja siitä mitä kyvykkyyksiä se johtajalta vaatii (perussanoma oli, että kyky x motivaatio on johtajuuden tason määrittävä yhtälö), ja jo siinä vaiheessa peilasin aihetta oman itseni ja nykyisen positioni kautta.

Olen siis joukkojeni johtaja itsekin, ja omalla alallani nyt kutakuinkin niin vastuullisessa asemassa, kuin mitä olemassa on. Seuraava urasiirto ylöspäin olisi jonkinlainen yleisjohtajan tai liiketoimintavastuun pesti. Työkokemusta on takana jo melkein viisitoista vuotta, joista yhden olin toki kotona äitiyslomalla - minulle kävi aikoinaan niin hyvä tuuri, että sain äitiyslomalta palattuani ihan uuden työn, ja aika isotkin saappaat täytettäviksi, eli paluu oli aikamoista hulinaa!

Sen jälkeen olen edennyt urallani aika tasaisesti, mutten mitenkään määrätietoisesti - en ole siis etukäteen miettinyt, mihin seuraavaksi haluaisin tai miten sinne etenen, vaan olen luottanut siihen, että kun tekee työnsä hyvin ja jaksaa verkottua ja olla aidosti kiinnostunut sekä alansa ihmisisistä että projekteista, uusia vastuita ja haasteita kyllä tulee eteen! En kuulu mihinkään naisverkostoon tms., ehkä olisi syytä vaikka perustaa sellainen; aina joskus asiasta on ollut puhetta kavereiden kanssa (aika moni ystävistänikin on vastaavissa tehtävissä), mutta toistaiseksi kukaan ei ole tehnyt asialle mitään. Muutama vuosi sitten foorumin työnimi oli "Nuoret naisjohtajat", mutta hiljattain minua pyydettiin pariinkin eri projektiin mentoriksi, joten alan selvästi lipsumaan sinne senioripuolelle...

Tässä ensin Sanbergin ohjeet naisille ja omat kommenttini alla:
1) Istu pöydän ääreen, ota paikkasi (eli älä jaa taka-alalle piiloon).
Minun mielestäni pitää olla rohkea, muttei röyhkeä - huonot tavat voi jättää (osalle) miehistä, jotka käyttävät häikäilemättä kyynärpäätaktiikkaa ihan päivittäin. Suuna päänä ei kannata olla, koska kyllä se, mitä suustaan päästää, pitäisi olla rakentavaa ja fiksua puhetta - mutta kun sitten päättää jotakin sanoa, kannattaa tehdä se mahdollisimman vakuuttavasti ja painokkaasti (ei siis hätiköiden ja vähän jo valmiiksi anteeksi pyydellen).

1.1) Pidä asiat asioina (tämä on oma lisäykseni ja Sandbergin oppeja vastoin).
Muista pysyä objektiivisena, sillä vihaisena/turhautuneena/pelokkaana et ajattele tarpeeksi kirkkaasti ja olet samantien altavastaaja tilanteessa. Kävele vaikka pois ja sano, että palaat asiaan seuraavana päivänä, jotta ehdit miettimään tilanteen rauhassa läpi, etkä anna tunteillesi liikaa valtaa.

Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että pitäisi olla superitiukkis ja kamala kivikasvo, mutta itse olen ainakin pyrkinyt siihen, että innostukseni näkyisi sata kertaa useammin kuin harmistumiseni - ja uskoisin, että tällä on myös se vaikutus, että kun jostakin sitten oikeasti suutun tai turhaudun,se myös otetaan aika tosissaan  :-)

2) Älä luovuta töissä liian aikaisin (eli paina täysillä siihen asti, että oikeasti jäät äikkärille, sen sijaan, ettet ottaisi haasteita vastaan siltä varalta, että ehkä tulet raskaaksi).
Ehdottomasti näin, ei lisättävää!

3) Vaadi kumppaniltasi enemmän [kotitöitä].
Todellakin! Tästä annan ison kiitoksen omalle miehelleni, joka on puoliksi pakottamalla ja puoliksi omasta tahdostaan tehnyt aina oman osansa - muuten tästä hommasta ei olisi tullut mitään, vaikka meillä onkin vain yksi lapsi! Aina urien yhteensovittaminen ei ole ollut ihan helppoa (mieheni on toimitusjohtaja, eli hänen pitäisi tehdä vielä pidempää päivää ja olla vielä paremmin tavoitettavissa), ja suurin osa meidän riidoistamme on juuri tämän aiheen ympärillä - mutta niin vain olemme molemmat onnistuneet tekemään meille mieluisia töitä ja kasvattamaan varsin ihanan ja fiksun lapsen, jonka kanssa vietetään todella paljon aikaa.

4) Nuku enemmän.
Aamen.

5) Kaikkea et saa (mielummin valmis kuin täydellinen, pätee kotona ja töissä).
Olen tarpeeksi suurpiirteinen voidakseni toteuttaa tätä kohtaa ihan luonnostaan: meillä ei ole todellakaan koti aina tiptop tai arkiruoat vimpan päälle, mutta lapsella on puhtaat vaatteet päällä ja yleensä muistan vanhempainillat ja loma-ajat (no, pari lapsusta on sattunut...). Töissäkin yritän koko ajan pitää fokuksen oikeasti tärkeissä asioissa ja ummistaa silmäni niiltä pienemmiltä - ja tätä olen vielä harjoitellut siellä elämäntapavalmennuksessakin.

6) Unohda [ura]tikapuut, kohtaa kiipeilyteline (eli ura ei enää etene suoraviivaisesti).
Tämänkin allekirjoitaan täysin: nykyään tiettyyn pestiin voi edetä montaa erilaista polkua pitkin, ja tämä näkyy vaikkapa siinä, että haastattelen usein yhtä tehtävää varten aika erilaisiakin tyyppejä, joista jokaisella on omat vahvuutensa ja kehitettävät alueensa.

Oma työni muuttuu tässä kevään aikana taas hieman, ja olen jo yrittänyt miettiä, miten voisin vielä helpottaa arkea tai tehostaa työskentelyäni pystyäkseni vastaamaan uusiin haasteisiin. Vielä en ole keksinyt mitään kovin mullistavaa, mutta olenpahan ainakin henkisesti valmis venymään taas vähän lisää ja uskon, että siitä joku kiitoskin jossain vaiheessa tulee (ja pidän siitä myös vähän itse huolen)!

Tässä minun ja Sherylin mietteitä, mitäs mieltä te olette?

27 kommenttia:

  1. Mä luin saman artikkelin ja palasin siihen vielä uudelleen. Se oli ihan tavattoman kiinnostava ja inspiroiva, vaikka mä en (ainakaan nyt, tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä) olekaan sillä lailla uraihminen. Olen kuitenkin armoton feministi, joten siinä mielessä teksti upposi täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa feministin vikaa on minussakin :-) Ja uraahan voi luoda lukuisilla eri tavoilla, johtajana oleminen on vain yksi niistä!

      Poista
  2. Artikkeli oli asiaa, samoin sun lisäykset! Olen itse asiantuntijatehtävissä enkä varsinaisesti esimies, mutta samat jutut pätee sielläkin. Pitää ottaa oma tilansa, eikä missään nimessä tarjoutua kahvinkeittäjäksi tai sihteeriksi. Mulla tuo listan alkupää on aika hyvin hallussa, mutta haastetta on nelosessa ja vitosessa. Kuvittelen jatkuvasti että pärjään vähemmällä unella kuin mitä oikeasti tarvitsen, no kaksi pientä lasta lisää oman panoksensa tähän. Univelka on jatkuva olotila, ja silloin ajatus ei juokse kirkkaasti. Rutiinihommat kyllä hoituu, mutta siihen se jääkin. Ja sitten vitonen... alastanikin johtuen olen aikamoinen pilkunviilaaja ja tykkään yksityiskohdista. Naiset, minä siis mukaanlukien, usein sotkeutuvat lillukanvarsiin vaikka niillä ei loppupeleissä ole mitään merkitystä.

    Mun mielestä tärkein valinta naisen työelämän kannalta ei ole ala eikä lastenhankinta, vaan se minkälaisen miehen valitsee. Jos mies jatkuvasti pitää omaa uraansa/työtä tärkeämpänä kuin puolison ja odottaa että puoliso hoitaa lapset ja kodin, niin siinä kuolee oma kunnianhimo aika nopeasti. Tai sitten avioliitto. Miehen lapsuudenkodin työnjako on aika hyvä indikaattori. Mä olen tehnyt hyvän valinnan, mutta silti saa olla tarkkana. Tämä lipsuu helposti erityisesti silloin, kun on pieniä lapsia, ja nainen kotona hoitamassa lapsia. Se kuvio jää helposti päälle senkin jälkeen, kun molemmat ovat jo töissä. Se on muuten mielestäni yksi tärkeä syy sille, miksi miehille pitäisi korvamerkitä osa vanhempainvapaista.

    Meillä on jonkinlainen epämuodollinen (nais-)opiskelukavereiden rinki, jossa tsempataan ja kehutaan toisiamme. Ja tuuletetaan ajatuksia kun tarve vaatii. Toiset naiset voivat antaa uskomattomasti voimaa!
    Kiitos hyvästä postauksesta! -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naispoweriin uskon minäkin, ja aina kun ajaudumme kavereiden kanssa pohtimaan työasioita vaikka lounaalla, palaan kovin voimaantuneena (inhoan tuotakin sanaa...) takaisin sorvin äärelle uusien ideoiden kera - sitä vain tapahtuu aivan liian harvoin! Toki minulla on omassa työyhteisössänikin tosi upeita naisia vaikka millä mitoin, niin omassa tiimissäni kuin esimiehenäkin, joten esikuvia löytyy :-)

      Poista
  3. Tuo puolison valitseminen on niin totta - minunkin tuttavissa on pareja eronnut sen takia, että nainen on halunnut luoda uraa, eikä kahta uraihmistä ole sitten samaan talouteen mahtunutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vaikka olisi miten hyvä puoliso, ei se siltikään ole helppoa... ymmärrän hyvin, miksi juuri se yhteensovittelu ja jatkuvien valintojen tekeminen alkaa joillakin käymään jopa ylivoimaiseksi! Kumman palaverit ovat tärkeämpiä, jos lapsella nousee yöllä kuume ja toisen on jäätävä kotiin ja millä kriteereillä (meillä sitä toimitusjohtaja-korttia käytetään aika usein)?! Toisaalta myös helpottaa, kun sitä ymmärtääkin toista ihan eri tavalla, ja tajuaa, minkälaista töissä on.

      Poista
  4. Oikein hyvä. Lisäisin vielä kohdat delegoi ja ulkoista. Osaavia ja kykeneviä ihmisiä on muitakin kuin minä eikä kaikkea ei tarvitse - tai edes pidä - tehdä itse.
    Lapseni on kasvanut aika lailla muiden äitien (ja isien) tekemällä ruoalla, enkä tunne siitä lainkaan syyllisyyttä. Hyvä ja vahva poika siitä on tullut:)
    Pitopalvelu osaa järkätä ylppärijuhlat ja siivouspalvelut ovat nykyisin aivan kohtuuhinnoissa.
    Kohta neljä on tärkeä. Aamen täältäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti! Meillä käy siivooja, ja olemme yhteistuumin miehen kanssa todenneet, että se on ehkä tärkein avioliittomme koossa pitänyt investointi :-)

      Ja erilaiset kuljetus- ja iltapäivähoitoringit ovat tosi tärkeitä myös, mutta harmikseni olen oppinut luomaan niitä vasta nyt, lapsen ollessa jo 9-vuotias: haemme lapsia harrastuksista vuorotellen lapsen kavereiden vanhempien kanssa, ja kun on minun vuoroni, ruokin samalla vaivalla vielä toisenkin lapsen omani lisäksi, jolloin hänen vanhemmillaan ei ole mikään kiire hakemaan omaansa meiltä pois. Ja hyödynnän tätä mahdollisuutta sitten itsekin hyvällä omatunnolla!

      Poista
  5. Löysin hetki sitten blogiisi ja tähän tekstiin. Erittäin hyviä asioita tässä ja kiva saada kommentit naiselta, joka on edennyt näin hyvin urallaan. Itse kirjoitinkin naisten päivänä omaan blogiini naisten menestyksestä erityisesti uralla, sillä tämä aihe on sydäntäni lähellä. Toivon vielä jonain päivänä olevani samassa asemassa kuin sinä. (Sen tarkemmin tietämättä urastasi, mutta tekstistäsi päätellen.)

    VastaaPoista
  6. Mä luin myös tuon jutun ja olen hyvin samoilla linjoilla.

    Mun vahvuus on se, että osaan priorisoida asioita, niin siviilissä kuin töissäkin, en siis takerru niihin lillukanvarsiin, vaan katson asioita vähän laajemmalla perspektiivillä. Vedän ehkä mutkia suoraksi vähän turhankin ronskisti, mutta kaikkea ei voi saada eikä tehdä, joten se suoristaminen on välttämätöntä.

    Ulkoistaminen ja delegointi on kaiken a ja o, en edes yritä tehdä kaikkea itse. Enkä todellakaan ole koskaan tuntenut siitä huonoa omaatuntoa. Meillä ulkoistetaan kaikki mahdollinen ja joskus joutuu hyväksymään sen, että kaikkia lasten harrastusesityksiä/kilpailuja ei ehdi katsomaan eikä välttämättä ehdi sinne vanhempainiltaankaan. Lapset ovat kuitenkin varsin täyspäisiä ja jopa onnellisen oloisia, joten tuskin tässä kovin metsään on menty.

    Meillä on kaveripiiri aika homogeeninen, kaikilla on kahdeksastaneljään –normista vaativampi työ, sekä miehillä että naisilla. Eikä se loppujen lopuksi niin vaikeaa ole, kunhan asennoituu oikein. Ja tekee pelisäännöt selviksi heti alkuunsa:).

    Merkittävin ero ulkomaisiin ystäviin on se, että Suomessa pyritään hoitamaan kaikki omilla resuilla. Ulkomailla asuvilla ystävillä on kaikilla au-pair, siis ihan kaikilla, suomalaisilla ei kenelläkään. Itse olen joskus sitä vakavissani miettinyt, mutta ainakin tähän asti ollaan pärjätty lähipiirin voimin. Meillä kuopus on poikkeuksellisen terve, hänen takiaan ei ole kovin montaa kertaa tarvinnut olla töistä poissa.

    Unta ei voi koskaan saada liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen harkinnut aupairia monen monta kertaa, mutta se vaatisi asunnolta vähän erilaista pohjaratkaisua (mielellään yksi makkareista omalla sisäänkäynnillä ja omassa rauhassa), ja nyt akuutein tarve alkaa olemaan ohikin, kun tuo lapsi on jo niin iso ja omatoiminen. Meillä ei ole kamalasti sukulaisresursseja käytössä, joten olemme pärjänneet aika lailla omin voimin tähänkin asti.

      Meillä on samat vahvuudet :-)
      t. toinen mutkien oikoja

      Poista
  7. Erinomainen kirjoitus.
    Allekirjoitan ihan sanomasi. Meidän perheessä uran luominen on osunut aika hyvin lomittain, kun minulla on ollut vauhti päällä, on miehellä ollut omassa työelämässään seesteisempi vaihe päällä ja päinvastoin. Muuten olisi ollut aika vaikeaa sovittaa arjen haasteita..

    Lisäksi haluaisin itse myös kehottaa kaikkia naisia rohkeasti myös hakemaan haastavia tehtäviä, esimies- tai asiantuntijatehtäviä, rikkomaan lasikattoja, eikä hyväksymään tytöttelyä keneltäkään! Muistan jonkun kysyneen minulta joskus, että eikö minua huimaa yhtään hakea uralla eteenpäin haastaviin ja hyvin vastuullisiin tehtäviin? Kysyin, että ai miksi? Mutta uskon itse, että edelleen me naiset olemme helposti sortuvaisia ajattelemaan johtamistyötä miehelle luontaiseksi ja naiselle taas niitä alempia portaita. Mutta ei sen tarvitse niin olla enkä itse osaa ajtella asiaa niin. Naiset ovat hyviä johtajia, mielestäni usein jopa parempia kuin miehet! Naiset siksi, että ovat joutuneet ensin ehkä raivaamaan tieltään ennakkoluulot, lasikatot ja tietyllä tavalla suoristamaan selkänsä ja karaisemaan itseään.

    No, siivoojat ja einessapuskat kuuluvat arkeen täälläkin ;D ...unohdetut vanhempainillat, venyneet kokoukset, kiireiset arki-illat.. siitä huolimatta uskon, että elämämme on aika tasapainoista. Kun olen töissä, olen siellä sataprosenttisesti ja kun olen kotona, olen myös täällä sataprosenttisesti. Läppäri pysyy illalla kiinni, s-posteja YRITÄN olla lukematta vapaalla. Sen tein itselleni selväksi, kun nykyiseen hommaani menin. Töistä täytyy vain osata päästää myös irti joskus.

    Tsemppiä kaikille naisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua on kyllä välillä huimannutkin, mutta vain hetken :-) Olen sitä mieltä, että haasteisiin pitää tarttua rohkeasti, sillä kerran sitä vain täällä ollaan! Tai sitten voi olla haluamatta yhtään haasteita lisää, sekin on ihan ok...

      Poista
    2. Tottakai, sekin on ok, eikä esimieshomma tosiaankaan ole aina niitä helpoimpia tai kivoimpia hommia, heh..Mutta tarkoitin, että jos on intoa ja halua edetä, ei pidä antaa ennakkoluulojen ja asenteiden, niin omien kuin muidenkaan, olla esteenä.

      Poista
    3. Juu, ymmärsin! Tuli vain sellainen fiilis, että olen itse ihan liiankin kanssa paasannut uralla etenemisestä ikään kuin se olisi ainoa hyvä vaihtoehto - olen ihan päinvastoin sitä mieltä, että jokainen valitkoon oman tiensä, sillä tärkeintä on, että on itse tyytyväinen!

      Poista
  8. Moikka,

    Täällä kans yksi uraihminen ilmoittautuu. Esimies- ja johtoryhmätyöskentelystä kokemusta.

    Ja tuohon Marjukan komenttiin viitaten: eronnut ensimmäisestä avioliitosta, koska ex-mies ei kestänyt/hyväksynyt uran luomista. Tai no, en myönnä varsinaista luomista, olen vain edellyt urallani, koska olen työssäni hyvä ja asenteeni on kohdallaan. Nykyinen mieheni on myös tehnyt merkittävää uraa ja hän kannustaa minua eteenpäin.

    Minulla on vielä vaiheessa tuo kotityön delegointi. Mies toki tekee osansa, mutta nuo pahuksen teinit saavat minut raivoihini"laiskuudellaan" tasaiseen tahtiin...

    Mutta urheilusta minä pidän kiinni kynsin hampain. Tässä vaiheessa, kun porukan nuorin on kohta 16v, on minulla oikeus tunnin treeneihin aina kun haluan. Onneksi mieheni jakaa tämän urheiluharrastuksen kanssani.

    Olen samaa mieltä Mapsin kanssa. Mottoni onkin: "Tyhjän saa pyytämättäkin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, unohtuikin vielä oma aika ja harrastukset, koska ne ovat tosi tärkeitä - heti riittävien yöunien jälkeen :-) Meillä on miehen ja lapsen kanssa sekä omia, että yhteisiä harrastuksia, mikä on oikein hyvä yhdistelmä!

      Poista
  9. Hyvä kirjoitus! Luin myös tuon haastattelun Hesarista - onneksi on nykyajan digiHesarit jne. Kiinnostava juttu kaiken kaikkiaan. Niin ja mahtavaa, että olet pärjännyt noin hyvin työelämässä. Miehelle myös taputus selkään, että auttaa kotihommissa.

    Itse toivon myös palaavani takaisin urakiipeilytelineelle, kun aika on kypsä ja palataan täältä Suomeen. Itse uskon vahvasti siihen, että omalla persoonalla on iso rooli eikä tarvitse pyydellä anteeks omia kunnianhimoja tai esim kotona olemista. Oma mies on ollut vahva kannustaja tässä asiassa ja sanoi, kun asiaa toisen lapsen äitiyslomalla surin. Ole nyt täysillä kotona ja ylpeä siitä. Kun palaat töihin niin ole täysillä töissä. Mua kannustaa esimerkit kuten Alkon toimitusjohtaja, joka todistaa että you can have it alla. Ehkei juuri samaanaikaan, mutta loppujen lopuksi.

    Juu ja tosiaan suomalaisissa perheissä on liikaa "teen kaikki itse" mentaliteetti. Tosin Suomen verotus taitaa estää kokopäiväiset kotiapulaiset jne kuten täällä. Melkolailla kaikilla omassa sosiaalisessa ympyrässä -riippumatta siitä ovatko kummatkin vanhemmat töissä vai ei - on joko täysiaikainen tai osa-aikaiden kotiapulainen 5-6 päivää viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti sinne palaatkin, sillä mielestäni nykyään ollaan paljon avarakatseisempia ja joustavampia erilaisten urapolkujen ja -mallien suhteen, mikä on vain hyvä asia! Siinä missä ennen karsastettiin vaikka sapattivuoden pitänyttä, alkaa se nyt olemaan niin yleistä, ettei se aiheuta kulmakarvojen nostamista edes vähän vanhoillisemmalla haasttattelijalla.

      Itse ulkoistaisin ihan kaikki kotityöt, jos se suinkin olisi mahdollista (ei mun laittama ruoka NIIN hyvä ole!), mutta sen lisäksi että se on täällä kallista, on se myös tosi hankala järjestää, kun palveluja ei oikein kukaan tarjoa keskitetysti. Meillä oli aikoinaan tsiljoona eri lapsenvahtia, ja sitten kyllästyin siihen jatkuvaan organisointiin ja etsimiseen aivan tyystiin; nyt onneksi tosiaan nuo erilaiset vaihtokaupat lapsen kavereiden vanhempien kanssa toimivat tosi hyvin.

      Poista
  10. Olen niin miesvaltaisella alalla työssä, että selvästikin näkyy naisten urakehitysmahdollisuuksissa. Ei siten, että niitä ei olisi, mutta kummasti vaan usein hommaa ei saa se ilmiömäisen kyvykäs nainen vaan ihan ok mies. Välillä olemme naiskolleegoiden kanssa miettineet, että mihin pursi/golfseuraan, meidän pitäisi liittyä.

    Vuoden tai pidemmät poissaolot näkyvät heti asemassasi työpaikallani. Siksi minulla on useita kolleegoita, jotka ovat palanneet takaisin töihin puolen vuoden äitiysloman jälkeen. Yhdestä äitiyslomasta voi vielä selvitä "vähäisin vaurion", mutta toisen kohdalla viimeistään kolahtaa. Toki hyvin projektiluontoinen työ vaikuttaa asiaan. Itse jouduin aloittamaan täysin nollasta toisen paluun jälkeen. Minulla meni todella pitkään, että sain rakennettua minkäänlaista toimenkuvaa ja positiota itselleni.

    Toisaalta minun on mahdoton kuvitella mitenkään tekeväni työtä, joka olisi paikkaan sidottu. Välillä tuntuu, että suomalaisena virka-aikana työskentelykin on hankalaa. Todella usein joudun tekemään työpäiväni kahdessa erässä 5-6t "suomalaiseen virka-aikaan" ja sitten loput niin, että Latinalainen Amerikka on toimistoillaan. En usko, että pystyisin mitenkään tässä elämäntilanteessa tekemään esimiestyötä. Mulla riittää juuri ja juuri kaistanleveys sen tekemiseen, mikä multa sujuu rutiinilla.

    Meillä yritämme yhdistää kaksi asiantuntijan uraa. Mies ei ole ikinä pitänyt omaansa mitenkään tärkeämpänä, mutta siltikin minusta tuntuu, että hoidan isomman osan perheen yhteisistä asioista. Mä en mitenkään usko, että meidän olisi mahdollista yhdistää esim. johtajan ja asiantuntijan hommat. Aika usein tuntuu, että kolmessa lapsessa on niin paljon työtä, että yhden aikuisen pitäisi olla kotona.

    Avun palkkaaminen Suomessa ei tosiaan ole yksinkertaista, puhumattakaan kustannuksista. Kotitalousvähennys loi sentään toimivat siivouspalvelut, mutta minä tarvitsisin niiden lisäksi jonkun hengailemaan meille aamuisin/iltapäivisin ja tekemään voileipiä. Meilläkin niitä lastenvahteja on käynyt useita, mutta pojat vie niitä ihan 6-0. Nykyisin käytetään enää vakkaria, joka valitettavasti asuu suurimman osan vuotta etelässä. Mä en tota ruokapuolta juurikaan eineksiin tai pikaruokaan ulkoista, mutta siinä on kyse siitä, että elän syödäkseni hyvin ja lapset ovat nirsoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, urakehitysmahdollisuudet ovat varmasti myös tosi paljon alasta kiinni!Omalla alallani naisia on aika paljon, joten ei tarvitse yksin hakata päätään lasikattoon - tai oikeastaan sitä lasikattoa ei tunnu olevan.
      Ja kolme lasta (ja kolme äitiyslomaa...) on myös ihan automaattisesti aivan eri asia yksi. Meidän lapsilukumme ei ole kyllä missään vaiheessa ollut urasuunnitelmille alisteinen asia, mutta nyt meni näin ja uskoisin, että yhden kanssa on vielä aika helppoa - etenkin kun lapsella ei ainakaan vielä ole mitään megaintensiivisiä harrastuksia.

      Poista
  11. Olipa hyvä kirjoitus.
    Itse vedän suht pientä asiantuntijatiimiä, mutta minulla on päävastuu organisaatiomme eräästä osa-alueesta. Delegointi, hyvät alaiset ja priorisointi on ne, joilla räpistelen eteenpäin. Sain oman paikkani äitiyslomalla ja minulla on aina ollut nainen esimiehenä, joten sillä ymmärryksellä ja energialla mennään.
    Kotityöt on mulle se, joita en aina edes yritä suorittaa loppuun, mutta paljon on vielä opettelemista sen kanssa, ettei yritä tehdä kaikkea.

    Terkkuja Münchenin katukahvilasta ;) Eva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos terkuista, München on kiva kaupunki!
      Mulle kotitöiden tekemättä jättäminen tulee ihan luonnostaan :-)

      Poista
  12. Luin itsekin artikkelin ja mietiskelin sitä pitkään. Hyvä, kun postasit aiheesta.
    Itse olen todennut työpuolella tuon oman paikan lunastamisen tärkeimmäksi. Kun saat vastuuta, osaa myös käyttää sitä. Valitettavan moni nainen ei uskalla tehdä päätöksiä ja haluaa varmennusta varmennuksen päälle muilta. Näin hän ei sitten saa enempää vastuuta, vaikka itse niin toivoisi.

    Olen aikoinani tavoitteellisesti pyrkinyt eteenpäin (ja ylöspäin). Pari vuotta sitten totesin, että on aika siirtyä taiteilemaan myös sivusuunnassa ja hypätä toiselle alalle. Kas kummaa, kun sielläkin uskalsin ottaa vastuuta huomaan taas istuvani johtoryhmässä ja vastaan aika isoista jutuista.

    Silti haluan säilyttää tasapainon kodin ja työn välillä. Vapaa-ajalla/kotona pitää päästä lataaman akut ja pyrin siihen, etten tuo työasioita kotiin. Näin jaksan paremmin keskittyä hommiin ja saan enemmän aikaan työpäiväni aikana. Välillä etäpäivät ovat ihan jees, mutta työpäivän jälkeen haluan keskittyä perheeseeni ja vapaa-aikaan. Ja nautin, että meillä joku muu hoitaa siivouksen, vaikkakin rahalla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli pitää olla rohkea, eikä saa näyttää epäröintejään tai heikkouksiaan (eikä taas tarkoita sitä, etteikö saisi olla inhmillinen ja lämmin!). Itse saan eniten kiitosta alaisiltani -loistavan huumorintajun ja yleisen säkenöivän älyn lisäksi - juuri siitä, että olen ratkaisukeskeinen, mikä taas auttaa heitä viemään asioita eteenpäin. Johtuu osin luonteestani, mutta osin olen myös tietoisesti opetellut (tuotakin) asiaa.

      Poista
    2. Kirjoitin tuon vähän nopeasti (ruoka odotti pöydässä, kiitos taas miehen). Tarkoitin siis sitä, että tietynlaisuudesta päättäväisyydestä ja tarmosta on hyötyä, juuri sitä että kun on kerran annettu vastuuta, pitää sitten rohkeasti toimia sillä tasolla.

      Kiva kuulla, että muutkin ovat hyvällä omallatunnolla ulkoistaneet kotitöistä edes osan!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...