25.3.2013

Rationaalista kulutuskäyttäytymistä (ja itsekehua monessa muodossa)

Sain siis satasen lahjakortin boozt.comiin ja vietin tuntikausia tovin yrittäen tehdä valintaani. Coccinellen laukku oli jo maksua vaille valmis, kunnes otin järjen kauniiseen käteeni (ja kävin läpi menneen kuukauden ostoksiani). En tarvitse uutta laukkua, eikä mulla ole sille edes säilytystilaa - ennen kuin pari vanhaa lähtevät kiertoon. Lisäksi olisin saanut maksaa vielä 240€ ekstraa siitä ilosta, että käytän sen lahjakortin.

Tein siis uuden, maltillisemman plänin ja tilaukseni on tässä:

Beck Sondergaardin mustakeltainen huivi (harmaakeltainen olisi ollut vielä mieluisampi, mutta sellaista ei ollut tarjolla). Lisäksi Espiritin pitsisvetari, jota ajattelin yhdistää vaikka nahkahameeseen tai boyfriend-farkkuihin.

Että näin, kerrankin olin järkevä ja vähänkös olen ylpeä itsestäni! Hekumoin nyt tässä kuplassani hetken, kunnes taas seuraavaksi haksahdan ja hurahdan johonkin ihan älyttömään tässä lähiaikoina...

Ja siitä puheenollen: päätin antaa &Other Storiesille (tosi hankala nimi!) vielä toisen mahdollisuuden ja tilasin toistamiseen ne haluamani mustat mokkatohvelit. Nyt olisi parempi tulla sitä, mitä tilasinkin, eikä taas jotakin kummallisia Pomarfinn-jäljitelmiä!

Vielä kehuskelen sillä, että sain itseni taas pitkästä aikaa eilen lenkille! Vauhti oli hidas ja matka lyhyt, mutta silti oli ihan voittajafiilis juoksun jälkeen. Ja kun vielä muistin (sen keskellä takkahuonetta jököttävän) kahvakuulankin, on nyt lihaksissa sellainen olo, että tuli ihan oikeasti tehtyäkin jotakin :-) Hyvä minä!

2 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä ostoksia. Itsekin tunnustaudun jonkin verran kenkähulluksi, mutta olen sitä mieltä ettei huivejakaan voi ikinä olla liikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen "jonkin verran kenkähullu", juu-u! Ja hitusen huiveihinkin hurahtanut - niillä kun saa asuun ihan uuden ilmeen tosi helpolla. Niin kuin kengilläkin, laukuista puhumattakaan :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...