29.5.2015

Sisätakki ja uudet kengät

Piilevä masennukseni (ihan itse diagnostisoitu kaikkien ostoksettomien reissujen perusteella) on selvästi väistymässä, sillä viikko sitten ostin sen uuden laukun ihan tuosta noin vain, ja osasin myös tilata reippaasti uutta, kun Booztilla oli viime viikolla design-ale. 

Tässä alen satona By Malene Birgerin sisätakki sekä Sofie Schnoorin korkkarit. Mukana tuli myös Bruuns Bazaarin musta mekko, mutta ehdin jo unohtaa sen kaappiin,joten siitä ei ole vielä kuvia :-O

Kengät ovat varpaiden päältä hieman tiukat, joten yritän pitää niitä sukkien kanssa ennen kuin teen lopullisen päätöksen niiden suhteen. Tykkään niistä kuitenkin tosin paljon, ja korkokin on juuri sopiva: korkeahko ja siro, mutta kengillä pystyy kuitenkin kävelemään ihan luonnollisesti: en kertakaikkian pysty ostamaan sellaisia kenkiä, joissa joutuu ottamaan pelkkiä töpöttelyaskelia, sillä olen tottunut lyhyenä ihmisenä harppomaan mahdollisimman pitkiä askeleita pysyäkseni muiden perässä!

Takki pääsee heti huomenna käyttöön, sillä olen menossa yo-juhliin ja pääsen hienostelemaan oikein tosissani :-) On tosi kiva tälläytyä vähän pitkästä aikaa, ja istua iltaa hyvässä seurassa ja runsaiden tarjoilujen äärellä (isäntäperheen tuntien pöydät notkuvat taas, ja samppanja virtaa). Eilen olimme koulun kevätjuhlan jälkeen poikamme kaverin luona kilistelemässä kesän kunniaksi - ja istuimme oikein terassilla, ajatelkaa! - joten tämä viikko on yhtä juhlaa! 

Saimme myös vihdoinkin veneemme vesille, ja koska olemme ensi viikolla miehen kanssa kahdestaan monta päivää ja sääennuste näyttää suorastaan riemastuttavalta, taidamme päästä meritreffeille johonkin tähän lähihoodeille.

Eikä kesälomaankaan ole kuin pieni hetki; kevät on ollut niin kylmä ja sateinen, että olin aivan yllättynyt, kun tajusin ettei juhannukseen ole kuin muutama hassu viikko!

Tänä vuonna on vähän helpompi jäädä lomalle kuin viime vuonna, jolloin olimme keskellä megalanseerauksen suunnittelua, ja töitä tuli siksi sekä tehtyä että mietittyä aika paljon saaristossakin. Nyt on vain ne kaikki perusprojektit ja -duunit, ja niistä osaan kyllä luopua - ihan samalla tavalla kuin viikonlopun tullen en juurikaan tule miettineeksi työasioita, paitsi aivan poikkeustilanteissa, jolloin saatan pyöriä peräti muutaman minuutin sängyssä ennen kuin uni tulee ja vetää tajun kankaalle. Vielä kun osaisi mennä ajoissa nukkumaan, sillä oikeasti kyllä tarvitsisin enemmän kuin ne 7,5 tuntia, jotka keskimäärin viikolla nukun... 

Huomennakin on suhteellisen aikainen herätys, sillä koulun kevätjuhla alkaa klo 10. Taidankin ottaa pikkupäikkärit ennen yo-juhlia, jotta jaksan varmasti istua pitkään ja nauttia illasta koko rahan edestä. Monella muullakin on varmaan huomenna samanlaiset kuviot - ja osalla vielä hienompi päivä tuoreen ylioppilaan vanhempana - joten toivottelen kaikille mitä mukavinta ja aurinkoisinta lauantaita!

22.5.2015

Tuttua ja turvallista

Otsikon mukaisesti pitäydyin tyylilleni uskollisena ja tilasin COSilta vielä yhden harmaan topin - joka istui niin hyvin pirtaan, että se oli päälläni sekä toissapäivänä että tänään. Ja harmaudestaan huolimatta sain siitä aamulla heti takin riisuttuani kehuja työkaverilta, joten joku muukin osasi arvostaa sen hiljaisen hillittyä tyyliä minun lisäkseni :-)

toppi COS
housut Ann Taylor
kengät Cole Haan

Tänään oli tosi kiva työpäivä; sekä aamun eka tapaaminen että loppupäivän workshop sujuivat hienosti, ja oli tosi hauska törmätä Helsinki Chic -blogin Marjoon. Hetken jouduin miettimään, mistä oikein tunnenkaan tuon niin kovin tutun tuntuisen tyypin ennen kuin osasin yhdistää hänet blogimaailmaan - sinällään ihme, ettemme ole aikaisemmin törmänneet, koska kerran pyörimme samoissa työkuvioissa ja nämä ovat varsin pienet piirit, joissa tulee nähtyä samoja tyyppejä kerta toisensa jälkeen (tietty nuorempia, uusia kasvojakin tulee joukkoon koko ajan, kuten workshopissamme ollut 24-vuotias harkkari!).

Yllätin itsenikin, kun jaksoin lähteä miehen tuomien perjantaipizzojen voimin golfaamaan - oli jo korkea aikakin pelata kauden ekat väylät! Puolikas kierros oli juuri sopiva liikunta-annos kohtalaisen raskaan työviikon jälkeen (kaiken lisäksi peli kulki ihan kohtuullisen hyvin, mikä on aina plussaa); nyt olen iltasiiderini ansainnut :-)

Hienoa viikonloppua teille lukijoille - toivottavasti kelit ovat suosiolliset ja pääsette viettämään laatuaikaa kivojen asioiden äärellä!

20.5.2015

Päivän asu

toppi Boden
hame Weekend by Max Mara
kengät Guess
Olin olevinani niin rohkea, kun uskaltauduin yhdistelemään kukkaa ja raitaa, mutta eihän se näin kuvasta katsottuna näytäkään yhtään erityiseltä?! No, joka tapauksessa asu oli mieluisa ja mukava :-)

Sain taas kokea tuta, että kiire ja migreeni ovat erittäin huono ja toisiaan ruokkiva yhdistelmä; olen onneksi oppinut nappaamaan migreenilääkkeen heti kun oireet alkavat, mutta siitä seuraa väsynyt ja töhnäinen olo ja töissä istuminen ja etenkin mihinkään keskittyminet ovat tietysti lähes ylivoimaisilta tuntuvia asioita. Niinpä olen tässä pari päivää ajanut viimeisillä voimillani töistä kotiin ja kuukahtanut samantien sängyn pohjalle toipumaan. Eilen "jouduin" kuitenkin ratsastamaan: lykkkäsin tallille lähtöä aivan viimeiseen asti, jotta olo olisi hieman ehtinyt paranemaan, ja niin hyvin siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että ratsastus vei viimeisenkin puristuksen päästä pois, ja oli oikein kiva ratsastaa kaikessa rauhassa oikein kauniissa kesäillassa.

Tämä ilta on sitten mennyt samoissa merkeissä, paitsi että olen vain lötköillyt kotona ja kysellyt pojalta bilsaa. Toivotaan, että huomenna olisi jo normaali olo, sillä olisi kiva päästä vaikka kunnon reippaalle kävelylenkille, jos on yhtä kaunis ilta kuin tänään ja eilen!

Tuleva viikonloppu menee pojan futisturnauksen merkeissä, emmekä taida vieläkään ehtiä ajamaan venettämme kotisatamaan (vaikka kaikki muut ovat jo ehtineet korkkaamaan uuden kauden) - se on kyllä vesillä, mutta ihan väärällä puolen kaupunkia. Aika paljon on myös kaikenlaista pyykkäämistä ja varusteluhommaa, etenkin ennen ekaa pidempää yönylireissua, jolloin täytyy olla ruokaa, juomaa ja puhtaat petivaatteet messissä. Vähän jopa jännittää eka kunnon retki!

Nyt on kuitenkin työviikkoa jäljellä, ja päiviin mahtuu taas kaikkea mahdollista esimieskoulutuksista brändiworkshopiin ja budjettipalavereista mainostoimistotapaamisiin - hyvänsorttista vilinää, siis! Mukavaa loppuviikkoa teillekin, nähdään taas pian!

17.5.2015

Skirts, skirts, skirts

Vaikka meinaa jo ihan täysin mennä usko siihen, että lämpimämmät kelit joskus tulisivat, olen silti jo viikkokausia ihastellut ja melkein ostanutkin uusia puolihameita. (kyllä, tarkoituksella monikossa). Tässä muutamia lemppareita, joita [lähes] kaikkia yhdistää midimitta ja normaalista musta-harmaasta tyylistäni poikkeavat värikkäät kuosit.


Yksivärinen sininen J.Crew, muut Matchesfashion.com

Tuo ainokainen yksivärinen malli näyttää heti niin pliisulta kaikkien noiden värikkäämpien hamosten rinnalla, vai mitä? Silti se olisi itselleni se luontaisin ja helpoin valinta kaikessa yksinkertaisuudessaan - ja onhan tuo sininen värikin vähän jotakin uutta.

Haastena tässä hamehuumassani on se, että 160 cm ei-niin-sorja varteni ei ole välttämättä luotu juuri tuon mallisia hameita varten (pitäisi mm. olla vyötärö), joten vähän tässä emmin ja arkailen. Toisaalta taannoin tilaamastani Max Maran hameesta tuli  lyhentämisen jälkeen varsin kelpo, joten ehkä pitäisi vain rohkaistua ja pukeutua niin kuin haluaa? 

Ja pitäisi varmaan käydä ihan livenä sovittelemassa ja etsimässä se itselle sopiva malli; mitä todennäköisimmin joudun taas ompeluhommiin joka tapauksessa...

Kuva on vielä lainattu Plantagenin sivuilta,
omia kuvia ehkä tulossa myöhemmin
Tänään satsaan kuitenkin enemmän pihahommiin: ylitin itseni ja kävin eilen ostamassa kesäkukkia ja uusia ruukkuja, ja kunhan saan vielä jostakin multaa (ei olisi pitänyt luottaa miehen "on riittävästi" -arvioon :-O), teen oikein kukka-asetelmat sekä etu- että takapihalle. Löysin mielestäni aivan fantastastiset, pakkasenkestävät ruukut Plantagenista. Tosiharrastajan mielestä nuo ovat varmaan vähän fuskausta, mutta olen pihahommissa niin noviisi, etten uskaltanut satsata kalliimpiin - ja sitä paitsi nuo ovat tosi kevyitä ja siten helposti liikuteltavissa ja säilöttävissä: voin huoleti nostaa ne varaston ylähyllyille.

Mulla ei ole hajuakaan, mitä kukkia ostin, joten en voi kertoa aiheesta enempää, mutta kaikissa on vain valkoisia kukkia,jotta ilme olisi yhtenäinen  - se riittää mulle. Ja olen ikionnellinen, jos saan ne pidettyä hengissä heinäkuuhun asti; yritin kyllä lukea niitä kasvupaikka- ja auringonvalosuosituksia, mutta loppukädessä valitsin sitten niitä kukkia, mistä tykkäsin eniten. Voihan sitä vaikka istuttaa vielä elokuussa uusia! Heinäkuun olemme siis veneilemässä, ja koska toivon kovin lämmintä kesää, en uskalla edes ajatella, että kukkaset selviäisivät hengissä meidän poissalomme yli.

Sää näyttää nyt ihan lupaavalta pihahommia ajatellen, mutta juon tässä vielä tapani mukaan kolmatta kahvikupillistani ja selailen blogeja . sunnuntaiaamujen parhautta! Leppoisaa oloa juuri sinullekin!

15.5.2015

Silmääkään räpäyttämättä

Mulla oli tänään kymmenen minuuttia aikaa odotella miestäni, ja päätin piipahtaa "ihan vain katselemaan" kevään uutuuksia La Mattaan Unioninkadulla. Kiertelin, katselin ja hypistelin, mutta mitään ihan täydellistä ei löytynyt - kunnes olin jo lähdössä ovesta ulos ja jouduinkin peruuttamaan pari askelta taaksepäin. Siinä se seisoi melkein ikkunassa, tämä sininen laukku; juuri oikean sävyinen, ei liian kirkas, eikä liian taivaansininen, kuten niin moni muu aikaisemmin katsastamani malli. 


En edes ollut ottanut laukkua käteeni, kun jo kysyin myyjältä sen hintaa - ja sain ilokseni kuulla, että se on viime syksyn mallistoa ja siksi puoleen hintaan! Eipä tarvinnut miettiä yhtään pidempään, ja myyjäkin taisi hämmentyä, kun ilmoitin siltä seisomaltani ostavani laukun (joka edelleen nökötti siinä jalustalla). 

Ehdin kunnolla tutustumaan sen anatomiaan vasta kotona, mutta onneksi huomasin tehneeni ihan viisaan valinnan: laukussa on kaksi vetoketjullista taskua, ja keskiosankin saa nepparilla kiinni - mutta se ei siis ole ainakaan ulkomailla se fiksuin paikka lompakolle tai kännykälle.... Ja olkahihnakin löytyy, täydellistä!




Ja hei, pitkän pitkä ostolakkokin tuli nyt vihdoinkin katkaistua - ei sillä, että siinä rahojen säästämisessäkään sinällään mitään vikaa olisi :-D

Nyt avasin uuden laukun ja perjantain kunniaksi cava-pullon, ja nautin perjantai-illasta poika kainalossani ja koira jaloissani (ei saa tulla sohvalle, joten joutuu tyytymään lattiapaikkaan). Ihan parasta, ja samaa leppoisaa meininkiä toivon teillekin! Poks!

10.5.2015

Here again

Heippa teille kaikille pitkästä aikaa! En [useinkaan] elä sellaisessa harhassa, että koko digimaailma olisi pysähtynyt odottamaan malttamattomana postauksiani, mutta itselleni tuollainen yli viikon tauko tuntuu aivan ikuisuudelta, joten pahoitteluni nyt ainakin sille yhdelle suloiselle tyypille, joka on minua kaipaillut :-D

Tässä välissä ehdittiin jo toukokuun puolelle, ja me olimme vapun vietossa perheen kanssa Lontoossa oman työmatkani "päälle". Meillä oli oikein kiva reissu: kävelimme, katselimme, matkustimme metrolla, ihastelimme kaupunkia korkeuksista käsin London Eyessa, ihmettelimme muumioita ja antiikin ihmeitä The British Musemissa, söimme, joimme ja nukuimme. Mukavaa oli myös se, että tapasimme kahta ystäväperhettämme pitkästä aikaa, ja molempien kanssa olisi mennyt helposti vielä tuntikausia pidempäänkin, jos vain aikaa olisi ollut enemmän!


Yksi hauskimmista elämyksistä oli Thamesilla veneily, jonne pääsimme nimenomaan Lontoossa asuvien ystävystemme avustuksella. Olin jo vaipua epätoivoon, kun kuulin edellisenä iltana, ettei heidän oma veneensä ollutkaan talven jäljiltä lähtenyt käyntiin, mutta he olivat onneksi saaneet kavereilta lainaveneen, jotta suunniteltu jokiristeily saatiin toteutettua.

Matkustimme junalla Kingstoniin, ja asemalta oli muutaman minuutin kävelymatka joenrantaan, mistä pääsimme nousemaan veneen kyytiin. Puksuttelimme hissukseen (joella on nopeusrajoitus, jotta ei syntyisi aaltoja) jokea pitkin ihastellen rantatalojen upeita puutarhoja, asuntoveneitä (osa tosi hulppeita, jotkut homeisia luukkuja), lukuisten eri seurojen kilpamelojia, ja jopa Henry VII rakennuttamaa Richmondin linnaa. Kaiken kruunasi maittava, perinteinen pubilounaan tosi kivassa ja siistissä, mutta jo edellisen vuosisadan puolella rakennetussa Ye Old Swan -pubissa.

Päivä ei ollut aivan kuin morsian (onneksi osasimme pukeutua lämpimästi, jottei paleltu ja pystyimme oleilemaan koko matkan veneen ulkokannella), ja kuvatkin ovat sen vuoksi valitettavasti vähän harmaita. En nyt kuitenkaan lähtenyt parantamaan niitä keinotekoisesti, sehän olisi ollut huijaamista! Kiinnitimme myös huomiota siihen, että Englannin venekanta on yllättävän vanhaa ja huonosti hoidettua; veneitä ei juuri koskaan nosteta vedestä, joten pohjat saavat rauhassa kerätä levää ja muuta kasvustoa vauhtia hidastamaan...



Tässä yksi niistä hienoimmista asuntoveneistä terasseineen kaikkineen.


Kuvan taustalla siintävät Henry VII:n linnan kultaiset (!) portit




Yllättävintä koko Lontoon reissussa oli se, etten ostanut mitään. Siis yhtään mitään. Ajattelin jo hetken ajan olevani piilomasentunut, sillä miten tuo olisi muuten mitenkään mahdollista?! No, totuus on oikeasti se, että kaupoissa kiertelyyn ei juurikan ollut aikaa, ja kun ehdin vain piipahtamaan muutamassa paikassa, ei sitten ainakaan olisi ollut aikaa sovittamiseen. Lisäksi punta on nyt suhteessa euroon niin kallis, että olisi pitänyt löytyä jotakin oikeasti aivan täydellistä ja ainutlaatuista, jotta olisi kannattanut tehdä hankintoja, ja kun mm. J.Crew ja Whistles olivat selkeitä pettymyksiä, jouduin palaamaan kotiin tyhjin käsin (mitä edelleenkin vähän hämmästelen).

Tai sitten olen vain nykyään tottuneempi netti- kuin liveshoppailija, sillä osasin kuitenkin juuri eilen napsia ostoskoriini lukuisia vaatteita Cosin nettikaupasta - onneksi se taito ei sentään näytä kadonneen, sillä muuten olisin kohta täysin ilman vaatteita :-O

No, löytyyhän sieltä kaapista vielä muutama riepu ilman noita uutuuksiakin - vielä kun saisi ulkopuolisen konsultin vaikka heti huomisaamuksi taikomaan sieltä jonkun täysin uudelta ja freesiltä toimivan yhdistelmän, kun tuntuu siltä, että näillä samoilla silmillä tulee aina valittua samanlaisia asujakin...

Kivaa alkavaa työviikkoa teillekin; yritän saada uutta tekstiä aikaiseksi vaikka heti ensi viikon aikana (vaikka ehkä olisikin vannomatta paras, kun työtahti ei yhtään tunnu helpottavan)!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...