Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selected Femme. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selected Femme. Näytä kaikki tekstit

12.1.2017

Nahkahousut

Nahka on ollut lempparimatskujani jo pitkän aikaa, mutta tähän asti lähinnä hameissa. Tajusin kuitenkin jonkin aikaa sitten, ettei kokoelmani olisi läheskään täydellinen ilman näitä klassikoita, nahkahousuja*.
*mulla oli vain tekonahkaiset, leveämmät housut, mutta niitä ei nyt lasketa

Ja kun olin ajatuksen saanut päähäni, en tietenkään saanut rauhaa ennen kuin sopiva pari oli jalassani - onneksi siihen ei mennyt kovinkaan kauaa :-)

neule Samuji
housut Second Female
buutsit Billi Bi

Tilasin itse asiassa sovitukseen kaksi eri kokoa, joista kuvassa jalassani on se pienempi, johon päädyin - onneksi en tyytynyt ensimmäiseen pariin, jonka mukava väljyys hieman epäilytti, vaan jaksoin tilata vielä toisetkin sovitukseen. Eihän tämä S-koko näytä tuossa kuvassa yhtään pinkeältä!?

Lahkeet  näissä on hieman pitkät, joten aion viedä nämä luotto-ompelijalleni, joka lupasi tehdä ylijäävästä nahasta housuihin vielä vyölenkit, joilla saan pidettyä aavistuksen makuuni matalavyötäröiset housut päällä tilanteessa kuin tilanteessa.

Mutta hei, jotakin tässä on nyt tapahtumassa: leopardikuosia, nahkahousua....ei kai mulla ole joku tiedostamaton ikäkriisi? Yritänkö olla iätön rokkimimmi, kun oikeasti pitäisi pukeutua aseman ja iän mukaisesti paljon hillitymmin? Ja voiko nahkahousuja käyttää töissä (ja olla edelleen jotenkin uskottava)? Onko korkkarit + nahkahousut aina too much? Kysymykset risteilevät päässäni!

9.10.2016

Malou C - garderoobin täsmäisku

Olin viime viikolla tutustumassa Svaneforsin ja Malou C:n syysmallistoihin - ja olipas mukana jo ripaus kevättäkin. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää ilta sisustuksen ja muodin parissa, ja teinpä pari löytöäkin, joista olen jo ehtinyt iloitsemaan - ja kerrankin kuvaamaankin :-D

Malou C:n showroom on todella ihana, valoisa ja tunnelmallinen.  Vaatteet on huolella valittu, ja omistaja-Mikaelan avulla niistä saa taiottua lukemattoman määrän erilaisia, toimivia kokonaisuuksia kaiken kokoisille ja ikäisille naisille (ja itse asiassa miehillekin!). Malou C:n palveluista voit lukea lisää sekä heidän saitillaan että blogissaan.






Asusteet ja kynsilakka viimeistelevät asun kuin asun, ja nekin saat sovitettu valitsemaasi asuun samalla kertaa.



 

Ja mihinkö itse ihastuin? Tähän Selected Femmen takkiin, joka tuntui heti ihan omalta - vaikkei näytäkään minun päälläni ihan samalta kuin tuon pitkänhuiskean mallinuken :-D Koko homman juju on nimenomaan siinä, että tuli kerrankin sovitettua päälle sellaista vaatetta, jonka ei olisi koskaan ajatellut sopivan omalle kropalle.


Tässä vielä maistiaisia Selected Femmen kevään väreistä: punaista tuskin meikäläisen päällä nähdään, mutta vanha roosa on jo hiipinyt vaatekaappiin hyvällä menestyksellä. Mallistossa on myös vivahteita 80-luvusta: huomatkaa esim. patenttineule, joita muistan käyttäneeni yläasteella. Oi, nostalgia!


23.1.2016

Leather + denim

Moi! Nyt kun olen saanut tänne blogiinkin vähän vuodatettua leikkausjännitystäni, voin palata taas vakkariaiheisiin, eli pukeutumiseen.

Here goes:
Päivän asu on yksi uusia suosikkejani - tai siis nahkatakkihan on uutta, muut osat siinä ovat ihan tuttua ja perusvaatetta. Nahka ja farkku ovat molemmat  yhtä kiitollisen helppoja matskuja siistiin sisätyöhön: niissä on kiva olla, lika ei tartu tai näy kovin helposti, eikä istumisesta tule ryppyjä.

jakku Selected Femme
neule Michael Kors
farkut J. Crew
nilkkurit Clarks

Tämä on ollut ihanan leppoinen lauantaipäivä, sillä en ole tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin pessyt pari koneellista pyykkiä (onko tässä nyt löydettävissä joku yhteys siihen, ettei mies ole kotona sotkemassa kotia?!). Luin yhden kirjan loppuun, katseltiin telkkaria pojan kanssa, ja sitten olen vain someillut ja lukenut blogeja kaikessa rauhassa muutaman kahvikupposen voimin. Aivan parasta! Jotenkin nuo arkipäivät tuntuvat olevan aivan täynnä menoa, säätöä ja hurlumheitä, ja tällaiset rauhalliset ja kiireettömät viikonloput ovat selkeästi parasta mahdollista vastapainoa jatkuvalle säntäilylle. Tai sitten olen vain laiska :-)

Päivällisen jälkeen lähdemme poikani kanssa laskettelemaan; taiteilin äsken suksemme mieheni keski-iän kriisin* mukanaan tuomaan kaksipaikkaiseen urheiluautoon, jota on kieltämättä todella kiva ajaa, mutta joka on aivan mahdottoman epäkäytännöllinen mihinkään muuhun kuin kruisailukäyttöön. Mutta kun se oli pakko saada *huoh* - vähän kalliimpi mieliteko kuin minun satunnaiset laukkuhankintani (joista ei tästä lähtin tarvitse enää koskaan tuntea minkäänlaisia omantunnontuskia)!

Heippa ja huomiseen!

*älkää kertoko, että sanoin noin

29.11.2015

Malou C'n showroom

Pääsin pitkästä aikaa oikeille ostoksille, eli liveshoppailemaan, kun silmiini sattui Malou C:n ystiskutsu, ja sain vielä työkaverin houkuteltua mukaan ex-tempore shoppailuseuraksi. Malou'n showroom on Vallilan puolella, eikä varmaan olisi tullut lähdettyä "sinne asti" (Helsingin keskustasta 10 min...) pimeänä ja sateisena iltana ilman omaa autoa - onneksi sellainen siis sattuu olemaan :-D


Perille päästyämme matka ei sitten enää tuntunutkaan minkäänlaiselta rasitteelta, niin mukava tunnelma ja emäntä meitä oli vastassa! Malou'n konsepti perustuu huolella kuratoituun tarjontaan ja jatkuvuuden periaatteeseen: kaikki esillä olevat vaatteet on valittu siten, että ne sopivat toisiinsa ja uutuudet täydentävät edellisen kauden valikoimaa, eli joka sesonki ei tarvitse hylätä kaikkea vanhaa ja hankkia kokonaan uutta. vaan voit laajentaa hyvää pohjaa vielä entisestään. Kaiken lisäksi omistaja-Mikaelalla tuntui olevan varsin hyvä silmä ja tyylitaju, ja häneltä tuli sekä hyviä ehdotuksia että sopivan rehellistä palautetta, kun sovittelimme vaatteita huolella ja hartaasti. Skumppatarjoilu oli täydellinen loppusilaus :-)


Valikoimasta löytyy mm. Selected Femme, Mos Mosh, Denim Hunter, Markberg (laukkuja), Edblad (koruja) ja Black Swan. Selected Femme on vanha tuttu, jossa on mielestäni hyvä hinta-laatu-suhde sekä sopivan hillitty tyyli; Markbergin laukut olivat uusi löytö, ja vaikken vielä langennut niihin, en ehkä ensi kerralla enää malttaisi olla ostamatta...

Facebookin ja Mikaelan juttujen perusteella tuntui siltä, että asiakkat tulevat paikan päälle enneminkin ryhminä (ystäväporukka, firman naiset, pikkujoulut...) kuin ihan yksitellen shoppailemaan - mikä onkin varmaan yrittäjän näkökulmasta se toimivampi vaihtoehto. Sijainti jo vaatii sen, että aikaa on oltava ainakin siirtymiisiin, vaikka onnistuisikin tekemään nopeitä täsmälöytöjä, kuten minä tein: pari kierrosta rekiltä toiselle, lempparit käsivarrelle ja suoraan sovittamaan (ei jonoja!), minkä jälkeen helmet erottuivat nopeasti ja pääsinkin kassan kautta sohvalle kaverin apumakutuomariksi.


Omat valintani olivat kaikki mustia, ylläri vaan taas. Mustaa t-paitaa ja pitkähihaista cupro-toppia en nyt kuvaa tänne, mutta tässä sen sijaan uusi nahkajakkuni. Tadaa! Se on mitä pehmeintä nahkaa, aivan uskomattoman ihana päällä. Hihoissa on takaosa neulosta, mikä vielä lisää käyttömukavuutta, sillä mulla on sen verran paksut käsivarret, että moni jakku ei oikein istu siitä syystä.

jakku Selected Femme
t-paita Lindex
farkut J. Crew
kengät Ganni

Puin kuvaan alle harmaata, jotta jakun etuosa erottuisi paremmin; oikeassa elämässä helpoin ja tylsin vaihtoehto on tietysti musta toppi. (Mulla on muuten krooninen pula kivoista topeista, mutta palataan siihen myöhemmin.) Samaten uskoisin, että suorat housut tai kynähame voisivat olla kiva alaosa jakun kanssa, mutta myönnän että näin sunnuntaiaamuna vähän laiskotti ja tyydyin helpoimpaan vaihtoehtoon. Lisää erilaisia asukuvia on siis pakko postata, kunhan pääsen jakun kanssa tositoimiin ensi viikolla!

Tänään juhlimme kummityttäremme syntymäpäiviä, ja sen jälkeen mun on valitettavasti mentävä vielä konttorille valmistelemaan huomista workshopia. Muuten voisin tehdä hommat kotoa käsin (paitsi että haksahdin kirjoittamaan tätä postausta...), mutta kun on pakko tulostaa oheismateriaaleja ja sitä ei voi etänä hoitaa. Nyt vähän harmittaa, etten jaksanut jäädä minään iltana hoitamaan tuota tulostusprojektia kuntoon, mutta kun työpäivät olivat jo valmiiksi aika pitkiä ja etenkin intensiivisiä, ettei ylimääräisiä paukkuja enää liiennyt noinkaan helppoon hommaan - ja kuten huomaatte, meillä ei todellakaan ole sihteereitä, joilta voisi pyytää apua tällaisiin hommiin, vaan jokainen hoitaa valmistelunsa ihan itse tittelistä tai työvuosista riippumatta. Olisko joku kiinnostunut markkinoinnin harjoittelupaikasta?!

Aurinkoista sunnuntaita teille kaikille mahdollisimman kivojen asioiden ja askareiden parissa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...