23.1.2016

Leather + denim

Moi! Nyt kun olen saanut tänne blogiinkin vähän vuodatettua leikkausjännitystäni, voin palata taas vakkariaiheisiin, eli pukeutumiseen.

Here goes:
Päivän asu on yksi uusia suosikkejani - tai siis nahkatakkihan on uutta, muut osat siinä ovat ihan tuttua ja perusvaatetta. Nahka ja farkku ovat molemmat  yhtä kiitollisen helppoja matskuja siistiin sisätyöhön: niissä on kiva olla, lika ei tartu tai näy kovin helposti, eikä istumisesta tule ryppyjä.

jakku Selected Femme
neule Michael Kors
farkut J. Crew
nilkkurit Clarks

Tämä on ollut ihanan leppoinen lauantaipäivä, sillä en ole tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin pessyt pari koneellista pyykkiä (onko tässä nyt löydettävissä joku yhteys siihen, ettei mies ole kotona sotkemassa kotia?!). Luin yhden kirjan loppuun, katseltiin telkkaria pojan kanssa, ja sitten olen vain someillut ja lukenut blogeja kaikessa rauhassa muutaman kahvikupposen voimin. Aivan parasta! Jotenkin nuo arkipäivät tuntuvat olevan aivan täynnä menoa, säätöä ja hurlumheitä, ja tällaiset rauhalliset ja kiireettömät viikonloput ovat selkeästi parasta mahdollista vastapainoa jatkuvalle säntäilylle. Tai sitten olen vain laiska :-)

Päivällisen jälkeen lähdemme poikani kanssa laskettelemaan; taiteilin äsken suksemme mieheni keski-iän kriisin* mukanaan tuomaan kaksipaikkaiseen urheiluautoon, jota on kieltämättä todella kiva ajaa, mutta joka on aivan mahdottoman epäkäytännöllinen mihinkään muuhun kuin kruisailukäyttöön. Mutta kun se oli pakko saada *huoh* - vähän kalliimpi mieliteko kuin minun satunnaiset laukkuhankintani (joista ei tästä lähtin tarvitse enää koskaan tuntea minkäänlaisia omantunnontuskia)!

Heippa ja huomiseen!

*älkää kertoko, että sanoin noin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...