21.2.2016

Pernille Corydon - mulle kaikki nyt heti!

Olin eilen lounastamassa lapsuudenaikaisten ystävieni kanssa, mikä oli vallan mukavaa. Tutustuimme toisiimme ala-asteen loppupuolella, ja yhteinen taipaleemme jatkui aina lukion ekalle luokalle asti, minkä jälkeen sitten tiemme erkanivat kaikkien perheiden muuttaessa tai osan lähdettyä vaihtoon. Niin vain olemme sitten kuitenkin jaksaneet ja ehtineet pitämään yhteyttä kaikki nämä vuodet (tai siis eihän niistä lukiovuosista ole kuin pieni hetki :-D), ja juttua riittää aina juuri niin pitkäksi aikaa, mitä kulloinkin on käytettävissä - eilen sitä oli ruhtinaalliset pari tuntia, ja aika kului tietysti kuin siivillä puhuessamme iloisesti toistemme päälle (silleen hyvällä ja innostuneella tavalla).

Poikkesin treffien jälkeen "ihan nopeasti" Ainoan By The Way -putiikissa, ja tein totuttuun tapaani salamannopeita löytöjä. Osin tätä selittää kyllä se, että kävin jo ennen joulua ihailemassa Pernille Corydonin koruja (ihania! kaikki!), ja nyt sitten vain sovitin sormuksesta oikean koon ennen ostamista.

Yritin myös kuvata korut itse, mutta voi jestas, miten vaikeaa se olikaan! Mustiin laatikoihin ja vaahtomuoviin asetellut korut näköjään imevät itseensä pölyhiukkasia (ja meillä on näemmä tosi pölyistä...), ja kuvat näyttivät järkyttäviltä. Tyydyn siis käyttämään ammattilaisten  fotoja, täältä lainattuja.

Sormuksen nimi on Grandpa Ring, ja siinä onkin kieltämättä vähän maskuliininen klangi - tulee mieleen sinettisormus. Se ei silti ole kädessä mitenkään mahdottoman iso tai dominoiva, ja täytyy vain pitää huoli siitä, että luonnonvalossa hieman ruskeaan taittava kivi ei riitele liikaa kynsilakan kanssa: huomasin tämän ihan livenä, sillä sanotaanko vaikka niin, että pinkit kynteni eivät tuoneet sormusta parhaalla mahdollisella tavalla esiin :-D


Korvikset ovat nimeltään Small Multi Coin Earstick. En osannut oikein silmälasien kanssa käyttää muuta kuin "tylsiä" timanttikorviksiani, ja nyt niiden suhteen on auennut aivan uusi maailma (aivan kuin aurinkolasienkin) - valinnanvaraahan on vaikka miten paljon! Lähden nyt näillä liikkeelle ja kartutan hiljalleen kokoelmaani; tähän mennessä olen hankkinut vain juhlakäyttöön sopivia näyttäviä bling bling -korviksia, joten täytyy pikkuhiljaa hahmotella, minkälaisia malleja voisin ajatella arkeen sopiviksi.


Nämä uudet arjen pikkupiristykset pääsevät mukaan ensi viikon reissuun Dolomiiteille; täällä on pakkausrumba kiihkeimmillään, sillä aamulla pitää olla jo kuuden jälkeen lentokentällä, mikä on meidän perheelle todella haastava suoritus. Eilen kävin ostamassa itselleni mm. iltapipon (eli siis pitkään untsikkaan sopiva pipo, joka on eri kuin mitä käytän rinteessä tauoilla - laskiessa pidän tietysti kypärää) ja toppakintaat, mutta nyt laskettelusukkien vahvuuslaskenta paljasti vakavia puutteita, ja on pakko käydä vielä pyörähtämässä Stadiumissa tekemässä täydennysostoja. Voisihan niitä tietysti ostaa paikan päältäkin, mutta hinta on todennäköisesti vähintään 1,5 -kertainen, joten kandee uhrata se tunti aikaa nyt täällä päässä.

Moni muukin on ensi viikolla lomalla, kun taas ne onnelliset, jotka voivat ajoittaa lomansa johonkin muuhun kuin ruuhkaisimpaan ja kalleimpaan sesonkihuippuun myhäilevät partaansa ja tekevät töitä vielä hetken ennen omaa breikkiään... Hienoa alkavaa viikkoa, kuuluit sitten kumpaan ryhmään tahansa!

19.2.2016

The Impostor Syndrome

Tiedätkö sen tunteen, kun saat ylennyksen - ja sillä samalla hetkellä, kun sanot "kiitos, joo, tottakai!" alat jo epäilemään itseäsi ja odottamaan epäonnistumista? Kun olet ekaa kertaa johtoryhmän kokouksessa (toivottuasi tietysti siihen pääsemistä jo pidemmän aikaa) - ja pelkäät avata suusi, koska saatat sanoa jotakin niin perustavanlaatuisen tyhmää, että eka kertasi jää samalla viimeiseksi? Kun sinua kehutaan jostakin, ja hymyilet hieman vaivaantuneesti, koska tiedät että onnistuminen oli vain älyttömän hyvää tuuria ja että ihan yhtä hyvin olisi voinut mokata koko homman (ja melkein mokasitkin)?

Ilmiöllä on ihan nimikin: impostor syndrome, ja se vaivaa erityisesti naisia. Tunnollisia suorittajanaisia, jotka tekevät koko ajan parhaansa, mutta eivät silti ihan täysin usko itseensä, vaan ajattelevat menestyksensä olevan vain käsittämättömän onnellinen sattuma; yhtä kuplaa, joka saattaa puhjeta koska tahansa. Kuulostaako tutulta?

En yleensä itse ole ihan pahinta sorttia itseni ja omien kykyjeni epäilyssä (paitsi että kaikki esimerkit yllä olivat omasta elämästäni!), mutta tänään sorruin siihen oikein kunnolla, sillä sain kehuvan tekstarin, jossa todettiin: "...harvoin saa noin kunnianhimoisen ja innokkaan project ownerin kanssa tehdä duunia!". Ja mitäkö ekaksi ajattelin? No että miksei mua kehuttu vaikka fiksuksi - eikö ketä tahansa voi sanoa kunnianhimoiseksi ja innokkaaksi? Ja että ehkä olenkin ollut yli-innokas, suorastaan säälittävän päällekäyvä? Ja että onkohan se mua kymmenen vuotta nuorempi ja sata kertaa pätevämpi konsultti vain nauranut partaansa koko yhteistyömme ajan?

Että sellaista. Parempi kun ei olisi mitään kiitosviestiä kokonaan laittanutkaan, sillä mullahan meni ihan ilta pilalle.

17.2.2016

Lämmin perussetti

Hyvää iltaa, ystävät! Menin tänään vasta kymmeneksi palaveriin, ja ehdin siis ottamaan asukuvat päivänvalossa. Valitettavasti asu ei tänään ollut tämän kummoisempi, sillä tiedossa oli vain rentoa palaveeraamista tuttujen tyyppien kanssa. Mulla oli lisäksi - ihan oikeaksi osoittaunut - etiäinen siitä, että Kellohalli, jossa eka tapaaminen järjestettiin, saattaisi olla hieman kolea paikka. Taisin olla niitä harvoja, joka ei palellut ollenkaan tai yrittänyt epätoivoisesti kietoa huivia hartioiden ympärille lämmikkeeksi, eli hyvin osasin pukeutua olosuhteiden mukaan :-).

neuletakki Boden
toppi Filippa K
farkut J. Crew
nilkkurit Billi Bi
laukku Coccinelle

Eikös näytäkin raikkaalta tuo tummansininen ainaisen mustan sijaan? Olen aivan ihastunut uusiin nilkkureihini, vaikka ne eivät kyllä sovi läheskään kaikkien vaatteiden kanssa: eilen olin pukemassa niitä kellohelmaisen puolihameen kanssa, ja koska näytinkin tosi toopelta, jouduin tekemään viime hetken vaatevenkslauksen, missä on aina omat riskinsä.

Olin myös erittäin ylpeä itsestäni, sillä vaikka elän juuri nyt aivan käsittämättömässä kiireen kierteessä ja stressitilassa, onnistuin olemaan varsin tyyni (=en räplännyt kännykkääni maanisesti ihan taukoamatta) koko neljän tunnin workshopin ajan - ja toivottavasti myös näytin siltä, että olen kuulolla ja keskittynyt aiheeseen. On nimittäin todella ärsyttävää, kun jengi tulee kyllä palaveriin, mutta suurin osa ajasta menee joko läppäriä naputtaessa tai kännykkä "huomaamattomasti" pöydän alla/ sylissä. Syyllistyn siihen kyllä itsekin [usein], ja ainakin siinä vaiheessa, kun puheenaihe siirtyy johonkin sellaiseen, mikä ei aivan suoranaisesti kosketa minua, vaihdan heti "kännykkämoodiin" tai avaan läppärin. Saahan siinä aina pari hommaa hoidettua, mutta se on kyllä todella epäkohteliasta muuta porukkaa kohtaan. Siispä yritän jatkossa olla enemmän aidosti läsnä, jotten antaisi sellaista vaikutelmaa, ettei mua vain kiinnosta!

Hyvähän näitä uudenvuodenlupauksia on tehdä näin helmikuussakin :-) Nyt täytyy kysellä pojalta hissankokeisiin, joten heippa ja kivaa iltaa!

14.2.2016

Ihmisen paras ystävä

huivi Maison Scotch/ mekko COS/ kengät Billi Bi/ laukku Mulberry
Minulla on kuvaussessioiden taustatukena lähes aina innokas apuri, jonka yleensä hätistelen pois jaloista tai vähintään rajaan pois kuvista. Tässä kuvassa koiramme on kuitenkin onnistunein kohta, sillä asupuoli jää aika lailla hänen varjoonsa.

Ja juuri ystävänpäivänä onkin hyvä huomioida myös se perheen [useimmiten] karvaisin kaveri, joka on aina iloinen, kun tulet töistä kotiin, joka on aina valmiina auttamaan keittiöhommissa ja joka jaksaa kirittää lenkillä säässä kuin säässä, eikä koskaan valita. Meidän koiramme on välillä sekä vihastuttava että ihastuttava, sillä terrierin luonne on maineensa veroinen - ja vaikka koiramme onkin perheen arvoasteikon alimpana, on se silti meille erittäin tärkeä ja rakas.

Ilman koiraa en todellakaan kävisi kävelemässä joka päivä (useimmiten ainakin pari kertaa), en tuntisi naapuruston väkeä (tosin vain muita koiranomistajia) tai olisi yhtä tietoinen vuodenaikojen vaihtelusta ja luonnossa tapahtuvista muutoksista, joita tulee huomioitua lähimetsissä samoillessa. Sitäpaitsi parempaa lämpöpatteria ei olekaan, kuin sylissä kerällä makaava koira, jolla on myös suoranaisia terveysvaikutuksia: säännöllisen ulkoilun lisäksi koira alentaa ihmistensä (tai siis alamaistensa) verenpainetta - vaikka välillä efekti tuntuukin olevan päinvastainen :-)

Meidän ystävänpäiväkukkasemme ovat siis koko perheen kimppu, koira mukaanlukien. Happy Valentine's Day!


13.2.2016

Sisälläkin paistaa

Asukuva on torstailta, jolloin tuntui siltä että aurinko paistaa sisälläkin :-) Olin alkuviikon Amsterdamissa työmatkalla, ja vaikka matka oli kaikin puolin onnistunut, oli myös ihana tulla kotiin. En sentään pitänyt aurinkolaseja töissä - eikä näköni ole yhtäkkiä romahtanut - mutta halusin ne tähän kuvaan mukaan, sillä oli varsin riemukas tunne päästä lentokentällä valitsemaan aurinkolasit ihan koko kaupan valikoiman laajuudesta: aikaisemmin tarjolla oli vain muutamia malleja, sillä läheskään kaikkiin malleihin ei pysty vaihtamaan vahvuuksilla varustettuja linssejä. Ja kun ne sitten tietysti myös maksoivat saman verran kuin silmälasit, ei niitä ihan joka kuukausi osteltukaan.

No, nuo nenällä keikkuvat Michael Korsit kustansivat myös melkein pari sataa, joten joku maltti pitää olla jatkossakin, mutta parit halvemmat ja ehkä vähän ärtsymmät arskat voisin kyllä vielä hankkia ennen kesää. Eiköhän niitä ala pikkuhiljaa ilmestymään kevätmuodin kyljessä, ja mulla on vielä parissa käsilaukussa tilaa!

mekko Marc by Marc Jacobs
kengät Billi Bi
laukku Coccinelle

Uusvanhaa on tuo mekko, joka on vain odottanut sen pariksi sopivia kenkiä jo viime talvesta. Mustatkin nilkkurit olivat toki ihan ok, mutta näyttäähän tuo kokonaisuus linjakkaammalta, kun tummansininen jatkuu "from head to toe". Mekko on aika lämmin, joten täytyy nyt muistaa käyttää sitä ahkerasti ennen lämpimämpiä kelejä (joo, ei ihan ole vielä ovella...).


Eilen pyörähdimme venemessuilla ihastelemassa ja arvioimassa erityisesti moottoriveneitä: kolmen ahkeran veneilykesän jälkeen olemme ehkä vaihtamassa vielä astetta suurempaan veneeseen nykyisestä 29-jalkaisesta jahdistamme. Hyvin on silläkin pärjätty, mutta ennakoin jo sitä, että tulevaisuudessa lienee entistä vaikeampaa saada poika viettämään (ainakaan suosiolla) kanssamme monta viikkoa merillä, ja voisin kuvitella, että kaverin mukaan ottaminen edes muutamaksi päiväksi vähän helpottaisi tilannetta. Ja sitä varten taas olisi kiva, jos edes toinen kajuutoista olisi erillinen, eli ovella varustettu, jotta kaikilla (lue: minulla) olisi mahdollisuus vetäytyä omaan rauhaan. Katselimme jo viime vuonna käytettyjä veneitä, mutta ihan täydellistä ei osunut kohdalle - se olisi tietysti huomattavasti järkevämpää kuin upouuden ostaminen, sillä hinnanalennus uudesta vähän käytettyyn on aivan samaa luokkaa kuin autojenkin kanssa. Silti esim. 43-jalkaisia Azimuteja on kuulemma tilattu Suomeen jo kolme kappaletta - reippaaseen yli 450 000€ hintaan! Me emme siis ole ihan niin suurta (tai hintavaa) venhosta hankkimassa, mutta onnea vain teille, jotka nyt odotatte jo alkavaa veneilykautta Azimut Owner's Manualia selaillen :-) Itse odotan kesää merillä todella innokkaasti, tapahtui se sitten nykyisen, rakkaan veneen kanssa tai sitten uuteen menopeliin tutustuen.

Ensi viikolla ajatukset kääntyvät ennemminkin kohti laskettelua, sillä vaikka kotimaan laskut ovat - säälittävästi - jääneet yhteen ainoaan kertaan, pääsen hiihtolomalla Dolomiiteille nautiskelemaan. Muistin onneksi viedä skimbat huoltoon, joten pääsemme suhaamaan mahdollisimman pitävillä kanteilla - ja se onkin tarpeen, kun yritän pysyä miesten ja lasten kannoilla... Ruokapuolen suhteen on myös kovat odotukset, sillä kylästämme löytyy jopa useampi Michelin-ravintola! Ai niin, pitäisi varmaan tehdä pöytävarauksiakin - vain onkohan jo liian myöhäistä?! Olisi kamala tragedia syödä joka ilta pizzaa, vaikka naapurissa olisi ihan huippuluokan rafloja tarjolla....

Tämän illan ateria ei ole gourmet'ta nähnytkään, sillä kaapit ammottavat tyhjyyttään, enkä todellakaan ole niitä tyyppejä, jotka osaavat loihtia vaatimattomista aineksista upeita ja kekseliäitä annoksia. Onneksi lapsi on jo tottunut osaansa :-D

Huippuhienoa lauantai-iltaa sinne ruutujen toisellekin puolelle, moi!

11.2.2016

Himo(netti)shoppaajan säästövinkki

Kuittirumban keskellä tuli mieleen, että voisin vaikka jakaa tämän vinkin  (voi kyllä olla, että olen jo tehnyt sen joskus aikaisemminkin, mutta ei kai tuo nyt niin vaarallista ole): PayPal korvaa heidän kauttaan maksettujen ostosten palautuskulut! Ainoat ehdot ovat, että haet korvausta kahden viikon kuluessa palautuksesta, ja maksimisumma on 30€. Tein juuri korvaushakemuksen kahdesta eri lähetyksestä: Pretty Ballerinas -kengät Britteihin (nämä palautin, ne toiset pidin) ja varsin raskas Jaegerin kreppikankainen mekko Espanjaan, molemmat vain 16.50€ toisessa luokassa. Palvelu vaatii rekisteröitymisen, joka löytyy täältä.


Juuri nyt ei ole yhtään pakettia matkalla kohti Suomea, vähän tylsää :-)

Ei kun onpas - vaihdoin nuo palauttamani nyörikengät näihin leopardipopoihin, sillä täytyyhän nyt nelikymppisellä olla edes yhdet grrrrr-kengät!  Tänään ei kyllä ole yhtään grrrr-olo, vaan päinvastoin aika unettava fiilis. Olisi varmaan parempi mennä kerrankin ajoissa nukkumaan ja tsempata huominen vielä isosti ja hyvällä sykkeellä.

Mahtavaa perjantaita just sullekin!

EDIT: Paypal korvaa 12x palautuskulut vuodessa - mutta edes minä en yltänyt viime vuonna kahteentoista, ehkä siksi, ettei ihan joka verkkokaupassa pysty maksamaan Paypalin kautta :-D

2.2.2016

Feelin' blue

En ole todellakaan ainoa, joka innostui sinisestä viime syksynä - ja väri tuntuu edelleen tosi freesiltä, minkä huomaa siitä, että sitä on pikkuhiljaa hiipinyt vaatekaappiini, joskin lähinnä asusteiden muodossa. Ensin ostin korkkarit, sitten laukuntakin ja nyt vielä nilkkurit. Ja tietysti pari siniseen sijoittuvaa huiviakin on, tosin ne ovat jossakin jemmassa (etsin niitä tänään aamulla kuumeisesti, enkä voi käsittää, mihin olen ne kätkenyt...). 


Nämä kengät ovat Billi Bin: ihastelin niitä koko talven, ja kun ne vihdoinkin tulivat aleen, nappasin ne samantien itselleni. Ja ilokseni ne olivat yhtä kivat jalassa ja hyvät kävellä, kuin mitä olin toivonutkin (olen tässä välissä kaikessa hiljaisuudessa tilannut parit muutkin nilkkurit ja joutunut pettyneenä palauttamaan ne yhtä vähin äänin...). Tähän mennessä olen käyttänyt niitä sekä kapeiden farkkujen että polvipituisen villamekon kanssa, mutta valitettavasti asukuvia ei ole, sillä olen ollut töissä jo kasin maissa (todella poikkeuksellista!) ja päässyt kotiin vasta iltahämärissä kuuden jälkeen. Pitäisi varmaan ottaa toi kamera jalkoineen kaikkineen duuniin ja virittää se sinne kuvaussessiota varten - tosin operaatio saattaisi hieman aiheuttaa huvitusta työkavereiden keskuudessa :-D

Kenkien väri vaihtelee valon mukaan: välillä ne ovat tosi tummat, jossakin valossa taas vähän kirkkaammaan näköiset (kuten ylemmässä kuvassa)

Ja hei, silmäleikkauksesta on huomenna kulunut viikko ja kaikki on sujunut tosi hyvin! Kortisonitipat loppuivat jo, ja nyt käytän vain kosteuttavia silmätippoja aina kun muistan tai/ja silmät tuntuvat yhtään kuivilta, eli parin tunnin välein. Lähinäkö on edelleen vähän huonompi kuin lähtötilanteessa, mutta paranee kuitenkin koko ajan, joten olen edelleen luottavainen sen suhteen; pystyn jo lukemaan kirjaa ja sanomalehteä, joten arki ei ole liian vaivalloista. Korjattu kaukonäkö sen sijaan on huikea: on vaan niin mahtavaa nähdä koko ajan yhtä kirkkaasti ja terävästi, kuin aikoinaan silmälasien kanssa! Kiitos vielä kaikille tsempeistä ja kommenteista, ne ilahduttivat ja rohkaisivat!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...