Pidin kaksi eri aiheisiin liittynyttä palautekeskustelua, joista toinen sujui loistavasti ja toinen meni niin huonosti kuin ikinä voi. Sen tarkemmin yksityiskohtia avaamatta voin todeta, että rakentavaa palautetta on myös todella vaikea ottaa vastaan (tämäkin toteutuu omalla kohdallani!), ja jos saa alaisekseen tyypin, jolla tämä taito on hallussaan, saa olla todella kiitollinen.
Ensireaktio on helposti tunnemyrsky ja vahva puolustautuminen, mikä on erittäin inhimillistä. Siitä pitäisi kuitenkin vastaanottavana osapuolena päästä yli ja malttaa kuunnella, mistä on kysymys - ja hyvä esimies taas osaa kertoa asiat tarpeeksi suoraan ja faktoihin pohjautuen, mutta kuitenkin myös lempeästi ja kunnioittavasti. On muuten helpommin sanottu kuin tehty!
Olen itse sortunut aikaisemmin ensinnäkin hankalien keskustelujen välttelyyn, mikä vain johtaa siihen, että tilanteet eskaloituvat ja kärjistyvät entistä pahemmiksi ja sitten itse keskustelussa en olekaan uskaltanut sanoa tarpeeksi suoraan, mistä on kyse, vaan olen pehmennellyt asioita liikaa. Lopputulos on ollut puolivillainen keskustelu, josta ei oikein voikaan syntyä mitään konkreettista muutosta, kun asiat on esitetty niin ympäripyöreästi!
Olin valmistautunut molempiin keskusteluihin miettimällä lähinnä avaussanoja, siitä eteenpäin ei voi etukäteen nuotittaa kaikkea, vaan pitää yrittää olla kuulolla ja mennä keskustelukumppanin fiiliksen mukaan. No, toisessa casessa kaikki tosiaan sujui oikein hyvin, ja vaikka olin mielestäni molemmissa aika lailla samalla tavalla virittäytynyt, meni se toinen aivan mäkeen, mikä jäi tietysti harmittamaan tosi paljon :-(
Olen itse yrittänyt ajatella niin, että kaikenlainen palaute on lahja: siinä saa mahdollisuuden nähdä itsestään puolen, jota ei välttämättä ole tiedostanut tai virheen, jota ei ole tajunnut, ja koska itse ainakin toivon kehittyväni jatkuvasti, on palautteen saaminen ikään kuin pieni oikopolku siinä kehityksen matkalla. Tietysti paljon riippuu siitä, miten palaute annetaan: tuleeko se syytöksenä vai onko siinä mahdollisuus keskusteluun ja pohdiskeluun siitä, miten asioita voisi tehdä paremmin. Ja vaikka uskon siihen, että jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa, eikä minkäänlainen muutos voi toimia pelkästään ulkoa ohjattuna, voi esimies kuitenkin auttaa kyselemällä ja tukemalla alaistaan - ymmärryksen kautta eteenpäin!
No mutta sitten on sitä toisenlaista palautetta, eli positiivista ja ylistävää - sitä ei voi koskaan olla liikaa (tai ainakin väitän, ettei sitä ole tarpeeksi)! Meidän organisaatiomme valmistautuu parhaillaan kehityskeskusteluihin, ja pyysin sitä varten toimitusjohtajaltamme palautetta, sillä vaikka hän ei ole lähiesimieheni, olen taas tehnyt hänenkin kanssaan enemmän yhteistyötä tämän vuoden aikana. No, ensinnäkin hän vastasi kaiken kiireensä keskellä saman päivän aikana ja pitkällä, hyvin jäsennellyllä maililla ja toisekseen se oli niin ihanan positiivinen viesti, että meinasi ihan oikeasti tulla itku! Olen työskennellyt uudessa roolissani nyt puolisen vuotta, eikä kaikki ole ihan aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista - etenkin viimeiset pari viikkoa ovat olleet varsin rankkoja: kehut eivät siis olisi voineet tulla parempaan saumaan!
Havahduin samalla siihen, että moni omista alaisistani kokee varmaan juuri nyt samalla tavalla: syksy on ollut tosi kiireinen ja haastava, ja vaikka olemmekin "vain" tehneet omaa työtämme, tuntuu hyvältä, kun se noteerataaan ja sinua arvostetaan. Yritän siis jo ennen kehityskeskusteluita muistaa antaa kaikille positiviista palautetta vaikka jostakin pienestäkin asiasta, sillä kehuttavaa kyllä löytyy!
Ja samaa pitäisi tietysti soveltaa kotonakin: kehuja ja kiitosta pitäisi olla moninkertaisesti
Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitänne, kun nyt kerrankin eksyin puhumaan työasioista: saatko itse tarpeeksi palautetta ja koetko sen antamisen ja/tai vastaanottamisen luontevaksi? Jos koet, jaa ihmeessä vinkkisi!
P.s. Huomasitko, että vein blogin myös Facebookiin? Jos se on luonteva tapa seurata postauksia, käythän klikkaamassa itsesi seuraajaksi!
