31.1.2016

Laserkatse

Viime viikko oli jännityksessä vailla vertaansa, sillä silmäni laseroitiin keskiviikkona, ja sen jälkeen maailma on valjennut paljon kirkkaampana ja tarkempana - kuten oli tarkoituskin. Sen lisäksi, että jännitin itse operaatiota tosi, tosi paljon, kesti jopa monta vuotta, että uskaltauduin edes esitarkastukseen (nyt jälkikäteen tuo kaikki tuntuu todella säälittävältä...). Siksi ajattelin kertoa lyhyesti siitä, mitä kaikkea projektiin kuului ja miten se sujui: tästä ei mitään provikkaa ole mulle tulossa, mutta jos saan yhdenkään leikkausta harkitsevan ajatuksia pehmennettyä, olisin kovin tyytyväinen!

Moni tuttuni on ollut silmäleikkauksessa, ja kaikilla on ollut vain positiivisia kokemuksia. Omat motiivini ovat erityisesti vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyviä: golf, veneily ja laskettelu ovat kaikki sellaisia lajeja, joissa tarvitaan tarkkaa näköä, ja joissa joudun joko käyttämään piilolinsseja tai vähintään vaihtamaan säiden muuttuessa vahvuuksilla varustetuista aurinkolaseista silmälaseihin ja taas toisinpäin jatkuvalla syötöllä, mikä on hieman rasittavaa. Silmissäni oli miinusta -1.25, eli juuri sen verran, että vaikka ilman rillejä pärjää tutussa ympäristössä, oli niitä kuitenkin aina pidettävänä mukana, sillä esim. tienviittoja en nähnyt lukea ilman. Ulkonäkömotiiveja minulla ei oikeastaan ollut, sillä mielestäni mulle sopii silmälasit, eikä niiden käyttö töissä haitannut minua ollenkaan: mitä nyt likaiset linssit häiritsivät, ja aina aika ajoin unohdin rillit työpöydälle, enkä nähnyt esitysmateriaaleja, mutta ne olivat pikkuvikoja.

Valitsin leikkauspaikaksi vähän sattumaltakin Silmäsairaalan, sillä sain nopeasti nettivarauksella sopivan tarkastusajan, toimipiste oli tarpeeksi lähellä työpaikkaani, ja heillä oli vielä lisähoukuttminena hyvä tarjous silmäleikkauksista (31.3. asti). Mieheni kävi aikoinaan Mehiläisellä samassa operaatiossa, ja hänelläkin on sieltä vain hyvää kerrottavaa, joten uskoisin että nämä ovat niin rutiinihommia jo joka paikassa, ettei valtavan suuria laatueroja eri lääkärikeskusten välillä juurikaan ole.

Esitarkastuksia oli kaksi kappaletta: silmistä otettiin ensin lukuisia erilaisia mittauksia (esim. silmän topografia, joka mittaa sarveiskalvon paksuutta ja pinnan muotoa ja silmänpaineen mittaus), jotka kaikki suoritettiin erilaisilla laitteilla: istuin vain pömpelin edesssä ja tuijotin kuviota tai valoa räpyttämättä muutaman sekunnin, ja kone hoiti (kivuttomasti!) loput. Silmiä ei siis sörkitty tai luomea käännetty (yäk!), eikä syke päässyt missään vaiheessa karkaamaan taivaisiin. Luottamusta herätti myös se, että tutkimukset teki leikkaava lääkäri, eli ei tarvinnut pelätä sitä, että jokin kriittinen tieto pääsisi katoamaan matkan varrella.

Oikeaa leikkaustekniikkaa ja silmien toivottuja loppuvahvuuksia haettiin ja testailtiin aika pitkään, ja välillä istuskelin sellaiset hassut testilasit päässä odotusaulassa ja kokeilin, miltä tuntuisi jos silmiin jätettäisiin pientä miinusta kompensoimaan vääjämättömästi lähestyvää ikä- eli likinäköä. Loppujen lopuksi päädyimme siihen, että toinen silmä leikataan uusimalla Smile-tekniikalla ja toiseen tehdään Femtolasik, jossa silmään tehdään läppä, minkä kautta varsinainen näön korjaus tehdään.

Olisin päässyt leikkaukseen vaikka heti seuraavana päivänä, mutta työkiireiden takia jouduin odottamaan kokonaisen piinaavan viikon; sain sentään nukuttua, ja onneksi oli tosiaan niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa, että päivät kuluivat armollisen nopeasti. Leikkauspäivänäkin kaikki meni hyvin aamupäivän ajan, mutta lounaan jälkeen oli jo pakko myöntää, että ajatukset suorastaan singahtivat aina leikkaukseen, vaikka miten  yritin keskittyä muihin aiheisiin... Lähdin sitten kohti Silmäsairaalaa, koska tiesin, etten pystyisi enää kirjoittamaan yhtään mailia tai käymään järjellistä keskustelua (tai ainakaan muistamaan niistä mitään jälkikäteen).

Silmät oli siinä vaiheessa jo tutkittu niin moneen kertaan ja perusteellisesti, että jouduin vain yhteen nopeaan mittaukseen (laitteita oli niin paljon etten ole ihan varma, mitä tuo kyseinen härveli tutki) ja sen jälkeen istuinkin jo kirurgin huoneessa sopimassa viimeisistä yksityiskohdista. Olimme tosiaan pohtineet sitä pienen miinuksen jättämistä toiseen silmään, mutta viime töiksemme päädyin kuitenkin siihen, että halusin molemmat silmät nollaan ja todettiin, miten hyvä oli, että asiasta käytiin perusteellinen keskustelu. (palaan tähän aiheeseen vielä)

Sen jälkeen huomasinkin istuvani leikkaushoitajien kanssa kuuntelemassa viimeisiä ohjeita: katse suoraan eteenpäin kohti valoa niin kauan, kun lääkäri käskee. Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta silti pelotti, että katse lähtisi harhailemaan jo ihan siksi, että se oli kiellettyä... Sain pyynnöstä tupla-annoksen diapamia, ja olin silti vähän huolissani, kun se ei tuntunut vaikuttavan tarpeeksi - toivoin siis sellaista oikeasti tokkuraista ja hidasta olotilaa, jotten vain pääsisi heilumaan ja riehumaan mahdollisen paniikkikohtauksen iskiessä keskellä leikkausta. Hoitaja kuitenkin lohdutteli, että jos jännittää kovasti, tuo diapam lähinnä normaalin olotilan leikatessaan jännitykseltä pahimman terän pois.

Ja niinhän se sitten toimikin, sillä kun hetken päästä (nyt jo, apua - voiko tän vielä perua?!) kävelin leikkaussaliin, oli olo yllättävän rauhallinen ja luottavainen - ja sen jälkeen kaikki sujuikin tosi nopsaan. Silmiin laitettiin puudutustippoja, jotka vaikuttivat oikeastaan heti: luomenlevitin, jota olin etukäteen pelännyt, ei tuntunut yhtään miltään ja samoin imukuppi joka laskettiin silmään kiinni (ja joka muuten estää silmää kääntymästä, kunhan ei tosissaan lähde riuhtomaan) oli oikeastaan huomaamaton: kuulin robotin sanovan "SUCTION" ja tajusin siitä, mikä kohta oli menossa.  Sitten tuijottelin välillä punaista, välillä vihreää, välilllä pientä ja välillä sumeampaa valoa ja kuuntelin teknikon laskemia sekunteja: 18 - 15 - hyvin menee - 10 - vielä hetki - 5 - hyvä, se oli siinä! Sitten silmämunaa vielä muljailtiin jollakin instrumenteilla (tämä liittyin Smile-tekniikkaan), ja vaikkei se mitenkään sattunut, oli se kuitenkin kaikkein inhottavin kohta, jonka ajan puristin aikaa kovaakin vieressäni istuneen hoitajan kättä. Siis joo, mun kättä pideltiin koko leikkauksen ajan, ja sillä oli todella suuri merkitys! Kyseinen hoitaja oli todella tärkeässä roolissa ja on aivan ihanaa, että oli mahdollista pyhittää yksi ihminen vain ja ainoastaan sitä varten :-)

Toinen silmä, eli se Femtolasik- silmä, meni jo paljon helpommin: kun tiesin jo miten nopsaan kaikki sujuu, ei jännittänytkään niin paljon. Siinä tosin jouduin kahden eri laitteen alle, sillä ekalla tehtiin silmään se läppä ja toisessa näkö sitten korjattiin (läppä taidettiin nostaa lääkärin toimesta ihan käsin ylös, mikä oli taas ajatuksena todella ällöttävä, muttei tuntunut miltään). Sen jälkeen kävelinkin omin, tutisevin jaloin heräämöön, missä ohjeistettiin juomaan mehua, syömään suklaata ja ottamaan torkut - tein töitä käskettyä.

Reilun tunnin jälkeen menin kirurgin lopputarkastukseen; silmät tuntuivat siltä, kuin ne olisivat täynnä hiekkaa, ja niitä kirveli, joten sain vielä lisää puudutustippoja ja pääsin kotiin lepäilemään. Monet potilaat lähtevät kuulemma ihan omin voimin kotimatkalle, mutta olin kyllä todella tyytyväinen siihen, että mieheni pääsi hakemaan minut (enkä todellakaan ollut ajokunnossa diapamin jäljiltä)!

Ilta meni maatessa; vähän katselin välillä telkkaria, ja tiputtelin silmätippoja vartin välein edelleen roskaisilta tuntuviin silmiin. Yöksi laitoin Femtolasik-silmän päälle kovan suojamuovin, jotten vain vahingossakaan pääsisi hieromaan silmää, sillä läpän pitää antaa asettua ja parantua rauhassa ainakin viikon verran. Muut hoito-ohjeet olivatkin sitten ripsienpidennysten takia tuttuja: viikkoon ei silmien hieromista, meikkiä, silmänympärysvoidetta (!), hikiliikuntaa, pölyä, saunaa, jne. Viisi päivää kortisonitippoja viidesti päivässä ja kosteuttavia silmätippoja aina, kun silmät tuntuvat yhtään kuivilta.

Seuraavana aamuna herätessä silmät tuntuivat jo niin hyvältä, että unohdin hetkeksi, että mitään leikkausta olisi ollutkaan! Näkö oli edelleen vähän sumea, mutta lähdin kuitenkin miehen kyydillä töihin, vaikka periaatteessa olisin voinut pitää päivän sairaslomaa.

Tokana päivänä olin jälkitarkastuksessa, missä todettiin, että lähinäkö on vähän sumea, mutta että sen pitäisi parantua pikkuhiljaa. Lisäksi lääkäri totesi, että näkö oli asettumassa siihen, mihin pitikin eli toisessa silmässä oli se pieni miinus, minkä hän oli siihen jättänyt. Siis mitä, mehän olimme sopineet, että molemmat leikataan nollaan?! Jotenkin sisäistin tämän asian vasta lähdettyäni vastaanotolta, osin varmaan jännityksestä johtuen ja osin siksi, että olimme arponeet asiaa niin moneen kertaan edestakaisin, että lause kuulosti hänen suustaan ihan tutulta ja normaalilta. Mutta vaikka olimme siis toisin silloin aivan viime hetkellä päättäneet, oli hän nyt sitten kuitenkin jättänyt sen pienen miinuksen siihen Femtolasik-silmään :-( En oikeasti osaa sanoa, vaikka se olisi loppujen lopuksi ihan hyväkin asia, sillä molempiin vaihtoehtoihin löytyi ihan hyvät perustelut, mutta vähän kyllä hämmentää se, että hoitosuunnitelma ei täysin toteutunutkaan. Otan asian ehdottomasti puheeksi ensi tapaamisessa!

Toinen hämmennyksen aihe on se, että lähinäköni huonontui: ensin en pystynyt lukemaan oikeastaan ollenkaan, ja edelleen esimerkiksi tämä kirjoittamani teksti on vähän epätarkkaa (pahoittelen siis kirjoitusvirheitä, niitä lienee nyt tavallistakin enemmän). Sinällään ei haittaa, vaikka joutuisinkin jatkossa käyttämään lukulaseja, mutta tästä riskistä ei kukaan kyllä maininnut sanallakaan - ja koska seuraava kontrollikäynti on vasta kahden kuukauden päästä, pitää tässä nyt vain odotella, että parannusta tapahtuisi ihan itsestään. Toisaalta, lääkäri ei selvästi ollut asiasta mitenkään huolissaan, koska ei halunnut tavata minua aikaisemmin :-)

Nyt, kun toimenpiteestä on neljä päivää, tuntuvat silmät jo aika hyviltä: iltaisin tuntuu lähinnä siltä, kuin olisi piilolinssit, eli ei ole mitään kipua, mutta kuitenkin sen tiedostaa, että jokin on muuttunut. Silmätipat auttavat kuivuuden tunteeseen ja lähinnä pelkään sitä, etten muista käyttää niitä tarpeeksi, kun mitään ongelmia ei ole (onko tässä jotenkin nurinkurinen logiikka?!). Mikä tärkeintä, näen kauas yhtä hyvin kuin ennen rillien kanssa (ainakin suunnilleen, vaikeahän sitä on arvioida ihan täydellisesti ennen ja jälkeen -tilannetta, ja toiseen silmään tosiaan jätettiin pienet miinukset)! Autolla ajaminen on yhtä juhlaa, ja olen ilahduttanut perhettä sillä, että luen kovaan ääneen kaikki mahdolliset kyltit ja tienviitat todistaakseni heille, miten hyvin ne näen - tästä riittää meille yhteistä hupia vielä vuosikausiksi! Näen telkkariohjelmat teksteineen kirkkaasti, ja löydän aina lounasseuraa, sillä tunnistan ruokalassa tutut työkaverit jo kaukaa ja osaan siten mennä oikeaan pöytään istumaan.

Nähtäväksi (haha) jää, miten tuo lähinäkö kehittyy, mutta juuri nyt en osaa olla siitä kamalan huolissani - katsellaan (haha) sitä sitten myöhemmin. Ja vaikka sitäkin korjattaisiin jossakin vaiheessa uudella leikkauksella, osaisin ottaa asian paljon lungimmin, kun tiedän miten nopeasta ja iisistä jutusta on kyse.

Tämä oli ehkä blogiurani pisin postaus, joten jos olet jaksanut lukea tänne asti olet paitsi sinnikäs, myös varsin hyvin näkevä :-D Toivottavasti tämä kuitenkin antoi edes jollekin samaa leikkausta pohtivalle vähän lisätietoa, sillä olisi sääli jos joku muukin skagailisi samat kolme vuotta ennen kuin uskaltautuu ottamaan sen ensimmäisen askeleen kohti rillitöntä tulevaisuutta!

30.1.2016

Peritty puuhka

Turkisten käyttö on nykyään aika riskaabelia, koska niiden vastustus on nykyisin niin suurta (ihan ymmärrettävästi kyllä); mulla on kaksi perittyä turkkia kaapissa piilossa odottamassa, ja toisen kanssa tuli tämä kaulapuuhka, jonka käyttöä olen suunnitellut jo pidemmän aikaa - ja odotellut siihen sopivia kelejä.

Viime viikolla, kun oli vielä pakkasia, kaipasin vilakkana aamulla neuleen lisäksi vielä jotakin lämmikettä ja valitsin huivin sijaan tämän kaulurin (?). Ja oli muuten todella lämmin,vaikkei noin piskuisesta suikaleesta ehkä uskoisikaan!

Lisäksi kauluri toi asuun vähän mielenkiintoa (harmaan neuleen ja mustien housujen combo on varmaan wikipediassa kohdassa "maailman tavallisin toimistoasu"). Työkavereidenkin mukaan look oli elegantti, mistä olin kovin mielissäni :-) Kieltämättä vähän siinä ryhti paranee, kun on the real deal harteilla - ja koska tämäkin turkis on perittyä kamaa, en suostu ottamaan siitä huonoa omaatuntoa, vaan päinvastoin olen ylpeä siitä, että jatkan näiden vaatteiden elinkaarta vielä vuosikymmenillä. Uuden turkiksen hankinta ei sitten olisikaan ihan niin mutkaton case, mutta onneksi sitä ei tarvitse pohtia!

Turkisliivikin olisi tosi kiva, jos sellainen löytyisi jostakin siistinä ja käytettynä (anyone?). Toisaalta talvi näyttää olevan jo käytännössä ohi, joten ehkä tästä pitäisi jo siirtää ajatukset kohti keväisempiä kelejä ja pukeutumista - ei muuten yhtään kurjempi ajatus!

Meidän konkkaronkka lähtee tästä ihan kohta ajelemaan kohti Turkua, joten heipat ja kivat viikonloput teille!

Ai niin, silmäleikkaus sujui hienosti, ajattelin kirjoitella siitä erikseen siltä varalta, että joku muukin vielä pohtisi samaa toimenpidettä ja kaipaa vielä sitä yhtä positiivista kokemusta oman päätöksensä tueksi.

26.1.2016

Sisätakki

Pooloteemani jatkuu - voi, miten mukava ja käytännöllinen vaate se onkaan! Tällä kertaa puin sen kaveriksi sisätakin, joka on toinen vaatekappale, jonka ihanuudesta voisin kirjoitella useamminkin: kesällä ja alkusyksystä se viimeistelee asun ja tuo siihen tiettyä ryhtiä, ja kylmillä säillä se tuo lämpöä ja särmää - ja korvaa ne [minun käyttämäni] iänikuiset neuletakit.

sisätakki by Malene Birger
poolo H&M
farkut J. Crew
kengät &Other Stories

Olen muuten jo vähän pidemmän aikaa odotellut COSin aletilausta, ja ehtinyt kyselemäänkin sen perään: juuri tsekkasin, ja olen tehnyt ostokseni jouluaattona (Thaimaassa ei ollut niin nuukaa, makoiltiin joulun kunniaksi altaalla aattonakin), ja pakettiseurannan mukaan lähetys on jämähtänyt Saksaan jo 5.1.! Luottokorttilasku pitäisi maksaa kuun vaihteessa, mutta ajattelin olla yhteydessä Luottokuntaan ja kieltäytyä maksamasta vedoten siihen, etten ole koskaan saanut tuotteita. Mieluiten kyllä ottaisin paketin ja ainakin sovittaisin vaatteita [ennen kuin palautan niistä suurimman osan], mutta kai tähän nyt joku ratkaisu on oltava, ja se ei voi olla se, että maksan tuotteista, joita en ole koskaan nähnytkään? Kyllä nyt saksalainen tehokkuusimago kärsi kovan kolauksen minun silmissäni!

Ihan kaikki tilausrivejä en enää muista, mutta sen tiedän, että paketissa olisi mm. musta neule, jota ilman on tosi vaikea tulla toimeen :-) Tämä blogi tarvitsee lisää asukuvia mustista vaatteista ihan jo nimensäkin takia...

Sen sijaan kenkäpaketteja on tulossa parikin kappaletta: Pretty Ballerinas ja Boozt ilahduttavat minua toivottavasti jo tällä viikolla. Toivotaan, että huomisen silmäleikkauksen jälkeenkin voin ihastella uusia popoja muutenkin kuin tunnustelemalla.. Pitäkää mulle peukkuja, sillä jännittää edelleen tosi paljon (ja suurkiiitos kaikista ihanan kannustavista kommenteista!). Vi ses!

23.1.2016

Leather + denim

Moi! Nyt kun olen saanut tänne blogiinkin vähän vuodatettua leikkausjännitystäni, voin palata taas vakkariaiheisiin, eli pukeutumiseen.

Here goes:
Päivän asu on yksi uusia suosikkejani - tai siis nahkatakkihan on uutta, muut osat siinä ovat ihan tuttua ja perusvaatetta. Nahka ja farkku ovat molemmat  yhtä kiitollisen helppoja matskuja siistiin sisätyöhön: niissä on kiva olla, lika ei tartu tai näy kovin helposti, eikä istumisesta tule ryppyjä.

jakku Selected Femme
neule Michael Kors
farkut J. Crew
nilkkurit Clarks

Tämä on ollut ihanan leppoinen lauantaipäivä, sillä en ole tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin pessyt pari koneellista pyykkiä (onko tässä nyt löydettävissä joku yhteys siihen, ettei mies ole kotona sotkemassa kotia?!). Luin yhden kirjan loppuun, katseltiin telkkaria pojan kanssa, ja sitten olen vain someillut ja lukenut blogeja kaikessa rauhassa muutaman kahvikupposen voimin. Aivan parasta! Jotenkin nuo arkipäivät tuntuvat olevan aivan täynnä menoa, säätöä ja hurlumheitä, ja tällaiset rauhalliset ja kiireettömät viikonloput ovat selkeästi parasta mahdollista vastapainoa jatkuvalle säntäilylle. Tai sitten olen vain laiska :-)

Päivällisen jälkeen lähdemme poikani kanssa laskettelemaan; taiteilin äsken suksemme mieheni keski-iän kriisin* mukanaan tuomaan kaksipaikkaiseen urheiluautoon, jota on kieltämättä todella kiva ajaa, mutta joka on aivan mahdottoman epäkäytännöllinen mihinkään muuhun kuin kruisailukäyttöön. Mutta kun se oli pakko saada *huoh* - vähän kalliimpi mieliteko kuin minun satunnaiset laukkuhankintani (joista ei tästä lähtin tarvitse enää koskaan tuntea minkäänlaisia omantunnontuskia)!

Heippa ja huomiseen!

*älkää kertoko, että sanoin noin

22.1.2016

Perhosia

Tällä kertaa perhoset eivät liity vaatteisiin, vaan niitä parveilee vatsassani aikamoinen parvi, ja keskiviikkoon mennessä niitä on jo varmaan niin paljon, että niitä lentelee suustakin ulos... Syy jännitykseen on se, että päätin vihdoinkin, vuosien jahkailun jälkeen, mennä leikkauttamaan silmäni.

SIIS MENEN SILMÄLEIKKAUKSEEN! APUA! JEE! APUA!

Mieheni oli vastaavassa operaatiossa muutama vuosi sitten, ja samoin useampi tuttu on käynyt laserin alla, ja kaikki ovat olleet tosi tyytyväisiä hyvin sujuneisiin toimenpiteisiin. Olen kuitenkin niin säälittävän lääkärikammoinen, etten millään saanut itseäni edes ekalle arviokäynnille ennen kuin viikko sitten, jolloin tajusin, että koska mun pitäisi uusia tänä vuonna sekä silmälasit että vahvuuksilla varustetut aurinkolasit (= helposti tonnin investointi), olisi juuri nyt oikea hetki toimia.

Parin esivalmistelukäynnin jälkeen kaikki on nyt speksattu (vasempaan Femtolasik, oikeaan Smile ja molemmat leikataan nollaan) ja sovittu, ja ensi viikolla kävelen tutisevin jaloin Silmäsairaalaan, nappaan tupla-annoksen Diapamia (tai en minä tiedä miten paljon, mutta haluan olla puolitiedottomassa tilassa, jotten millään pysty pakenemaan siitä leikkauspöydältä) ja toivon, että kaikki menee hyvin. Huh!

Onneksi (?) töissä on ollut oikein superhyperkiire, ja se on pitänyt ajatukset aika hyvin muualla. Tajusin tämän vasta nyt, kun yritin ottaa nokoset tässä sohvalla ennen Voicen alkua, enkä yhtäkkiä saanutkaan ajatuksia leikkauksesta mihinkään muuhun - enkä siis todellakaan saanut unen päästä kiinni, vaikka yleensä pystyn nukahtamaan vaikka kassajonoon suorille jaloille.

Thannin tuoksukynttilä osoittautukin todelliseksi aromaterapiaversioksi: se ei ole steariinia, vaan öljyä, jota voi sulana käyttää hierontaan tai ihovoiteen tavoin. Mulla on vahvasti sitruunaruoholle tuoksuvat, erittäin pehmeät kädet :-D

Kuvituskuva on Insta-räpsyni: kuten huomaatte, lähdin lääkitsemään jännitystä hyvin suomalaisesti alkoholin voimin ;-) No oikeasti kyllä palkitsin itseni tosi rankasta, vaikkakin hyvin hienosta työviikosta, ja halusin pientä hemmottelua kompensoimaan sitä tosiasiaa, että mies on skimbausreissulla ja minä täällä pidän tätä huushollia pystyssä. 
Myönnettäköön, että se on nykyään varsin leppoisaa hommaa tuon suloisen ja reippaan 12-vuotiaani kanssa - mutta älkää nyt miehelle kertoko, että sanoin näin. 

Huomenna taidetaan lähteä pojan kanssa iltamäkeen johonkin lähirinteeseen, jotta pääsisin edes kerran kokeilemaan mäkilaskutaitojani ennen hiihtolomaa. Ne huterat jalkani taitavatkin siis realisoitua jo ennen keskiviikkoa!

Oikein hienoa viikonloppua kaikille teillekin, missä ikinä ja minkä parissa sitten olettekin!

20.1.2016

Kevätkenkiä

Tiedän, että olen jo monta kertaa kertonut, että reagoin stressiin shoppailemalla. Eihän se oikeasti mitään auta, mutta toimii kuin henkinen tupakkatauko (terveellisempi/  kalliimpi habit) ja vie hetkeksi ajatukset johonkin ihan muualle. Tänään tuli taas kaiken kiireen keskellä sellainen pakottava tarve ostaa jotakin; en osaa ollenkaan selittää, miksi päädyin juuri Pretty Ballerinas -verkkokauppaan, mutta tutun tehokkaaseen tapaani löysin ja ostin kahdet kengät muutamassa minuutissa!


Nämä popot valkkasin PB:n varsin laajasta valikoimasta, mitäs tykkäätte? Mulla on perinteisiä ballerinoja kaapissa sen verran monet, että niistä en jaksanut innostua, mutta sekä käärmeennahka että nyöritykset ovat juuri nyt kovin lähellä sydäntäni. Suomen keliin nämä kengät eivät ihan toviin istu (en koskaan jaksa roudata töihin erikseen sisäkenkiä, vaikka vaihtelun vuoksi ehkä pitäisikin) - hyvässä lykyssä pääsen kuitenkin tepastelemaan näissä maaliskussa, kun lähden työmatkalle Barcelonaan :-)

Ennen sitä käyn kuitenkin (todennäköisesti sateisessa Amsterdamissa) ja hiihtolomalla lähdemme koko perheen voimin Dolomiiteille. Ja siinä välissä teen paljon, paljon töitä....

Onneksi on myös illat ja kevään uudet tv-ohjelmat, joiden parissa rentoutua: Californication, Greyn anatomia, Quantico ja the Voice of Finland ovat olleet iltojeni ilo. Ai niin, olen myös katsonut muutaman jakson Ihon alla -draamaa Ruudusta, mutten ole ihan vielä varma, onko se mun juttuni (annan sille vielä mahdollisuuden). Sen sijaan voin suositella kovasti Venlojakin kahminutta Koukussa -sarjaa, joka löytynee edelleen Areenasta - jos olet yhtään rikosjännäreiden ystävä, koukutut varmasti!

16.1.2016

Pooloilua

Vaikka poikani onkin sitä mieltä, että poolopaita näyttää sairaalavaatteelta (what?!), olen silti tässä lähiaikoina tykästynyt tähän hyvin kätevään ja kivasti lämmittävään aluspooloon, kuten kuvista näkyy.

Tässä asussa kekkasin pukea poolon harmaan collegemekon alle, ja hyvinkin antavasta kaula-aukosta tuli sisäsiisti ja toimistokelpoinen samantien. Onhan tuo edelleen myös vähän lyhyenpuoleinen, mutta onneksi paksut sukkahousut antavat paljon anteeksi! Ja hei, minä olen kokonaiset 160 cm pitkä - yhtään pidemmän tyypin päällähän tuo mekko on oikeastaan tunika...

mekko Tiger of Sweden
poolo H&M
kengät &Other Stories
laukku Reed Krakoff

Vielä en ole yhtään kyllästynyt harmaan ja mustaan hegemoniaan, mutta vaatekaappini alkaa kieltämättä olemaan aika monotoninen - enkä tahdo löytää kaupoista mitään ostettavaa, kun tuntuu että mulla on jo kaikkea mahdollista harmaata vaatetta sen eri ilmentymissään. Tuleepahan ainakin halvaksi :-)







Tämä toinen kuva tuli napattua vähän huonomman valon vallitessa, joten rajusta käsittelystä huolimatta siitä ei saanut tämän parempaa... Poika toimi poikkeuksellisesti kuvaajana, ja nauratti mua minkä ehti - ihan hauskaa vaihtelua siihen normaalin yksin poseeraamiseen!

Päivä oli tosi kylmä, ja poolo oli hyvin tarpeellinen aluskerros farkkupaidan ja neuletakin alla. Näillä pakkasilla tuntuu hassun kaukaiselta, että käytin tuota samaista neuletakkia pitkälle syksyyn takin korvikkeena!

farkkupaita Gap
neuletakki Esprit
farkut J. Crew
nilkkurit &Other Stories

En ole muuten pystynyt ollenkaan sisäistämään sitä, että muoti on mukamas siirtymässä kohti leveämpiä farkunlahkeita; kokeilin vähän väljempiä farkkujani ihan pari päivää sitten, ja ne näyttivät aivan kummallisilta, enkä löytänyt mitään kenkiä, jotka olisivat sopineet niiden kanssa. Tässä käy selkeästi niin, että siinä vaiheessa, kun kaikki muut ovat jo hylänneet skinny-farkkunsa ja siirtyneet mom/boyfriend/girlfriend-malleihin, meitsi tallustelee vielä tyytyväisenä ja koko modernin maailman viimeisenä näissä kapoissa jameksissaan :-O

Mitenkäs te muut, oletteko löytäneet poolopaidat osaksi arkipukeutumistanne? Entä joko olette luopumassa kapoisimmista farkuistanne ja tekemässä kaappitilaa leveämmille lahkeille?

13.1.2016

Pimeä päivällinen

Taas on tovi vierähtänyt siitä, kun ehdin kirjoittelemaan kuulumisia, höh! En oikein itsekään ymmärrä, mihin kaikki illat (ja viikonloputkin!) ovat vierähtäneet, sillä ihan tavallista arkea täällä elellään. Itse asiassa vähän liiankin tavallista, sillä kun sain Sinne-ravintolan uutiskirjeen, jossa kerrottiin tiistai-iltaisin järjestettävistä pimeistä päivällisistä, varasin pöydän heti seuraavalle mahdolliselle kerralle - ajatuskin vähän erilaisesta arki-illasta tuntui oikein houkuttelevalta, ja koska illan kulku oli yllätys miehelleni, sain vielä salaisuuden pitämisestä ekstrakicksit :-)

Illan idea on siis tosiaan se, että kolmen ruokalajin illallinen tarjoillaan pimeässä. Jo ravintolaan astuessa tunnelma oli vähän erilainen kuin normaalisti - ehkä vähän hartaampi ja hiljaisempi, ja ennen kaikkea oma askellus oli tavallista varovaisempi, sillä olisi ollut kamalan noloa kaataa pöytä siinä ohimennessään...

Pöydässämme paloi yksi ainoa tuikku, ja kun tarjoilija vinkkasi, että sommelierin suositus oli senkin sammuttaminen, puhalsimme sen ainokaisenkin valonlähteen pimeäksi. Jostakin sitä valoa kuitenkin pääsi sen verran meidänkin loosiin, että erotin vastapäätä istuvan mieheni kasvot (joten kuten) ja lautasen ääriviivat - mikä helpotti syömistä juuri sopivasti.

Yllättävän hankalaa se silti oli! Alkuruoka oli selvästi jotakin kalaa, mutta sitä oli yllättävän vaikea saada pysymään haarukalla, ja missasin lautasen reunalta kreemin, joka olisi tietenkin kuulunut kalan kanssa nautittavaksi. Aterimia tuli kolisuteltua tavallista äänekkäämmin, ja pari kertaa vetäisin kunnon ihan hutin - mutta niin näköjään kävin naapuripöydässäkin, joten kollegiaalista huumoria oli ilmassa selkeästi normaalia suomalaisten ravintolailtaa enemmän.

Pääruoka oli lihaa, ja sitä olikin kahta sorttia. Tuoksu paljasti punajuuren, jota oli taas vähän haastava syödä, sillä se oli yllättävän kovaa, ja kaiken ruoan leikkaaminen oli varsin haastavaa: ei ollut helppo arvioida, mistä kohtaa ruokaa olisi paras pilkkoa, ja liian pyöreän mallinen palanen luiskahti nopeasti haarukankin alta pois... Saimme kuitenkin kaiken syötyä, ja ruoka oli oikein hyvää, vaikka miehen mielestä annokset olivat pienehköjä.

Jälkiruoan ajaksi pöytään tuotiin taas tuikku, mikä olikin ihan hyvä, sillä lasissa tarjoiltu jälkkäri kuorrutettiin liekitetyllä (tuoksun perusteella selvästi sitruspohjaisella) liköörillä, jota ensin kuumennettiin näyttävästi kahdesta kuparipannusta toiseen kaadellen. Viimeinen ruokalaji oli kaikista heikoin; kakku oli suutuntumaltaan kuin kuivaa ja vähän sitkeää pesusientä, ja kitkerä alkoholi peitti alleen kaikki muut maut. Me olimme muuten vesilinjalla (koska tiistai ja migreeni), joten viiniä ei tullut valittua sokkona, ja nyt jos koskaan olisikin kannattanut luottaa sommelierin suosituksiin juomien suhteen.

Lopullinen källi oli maksuvaiheessa, sillä jokainen päättää aivan itse, paljonko haluaa ateriastaan maksaa! Tenkkapoohan siitäkin tuli hetkeksi; meidän arviomme mukaan ateria oli 35 euron arvoinen (jälkkäri verotti...), enkä yhtään vähempää olisi edes kehdannut maksaa. Laskun mukana saimme myös illan menun kotiinviemisiksi, ja tässä se on [kökkönä kännykkäkuvana]:


Siika oli yllätys, jota en osannut erottaa maun perusteella - ja jota en muuten olisi kuuna päivänä valinnut tietoisesti graavattuna alkuruoaksi. Muikunmätipiimäkin kuulostaa suorastaan vastenmieliseltä, mutta oli tosi maukasta, joten onneksi ennakkoluuloni joutuivat nyt väistymään varjoon (heh heh)! Nautaa olisin hyvinkin voinut tilata tuon kuvaksen perusteella, ehkä hieman nenääni fermentoidulle punakaalille nyrpistellen...ja jälkkärin dumasinkin jo, joten ei siitä sen enempää.

Kaiken kaikkiaan Ihan pimeetä -päivällinen oli todella hauska ja mieleenpainuva kokemus, jota voin suositella lämpimästi. Sinne on muuten normivalaistuksessakin todella kiva ravintola, joten jos et ole vielä käynyt, kannattaa niin tehdä mitä pikimmiten - ehkä hämärän turvin!

6.1.2016

Black is the new black

Voi damn, miten harmittaa, etten parhaista yrityksistäni huolimatta onnistunut saamaan parempaa kuvaa tästä Marimekon uudesta mekosta - kokomustaa on mahdottoman vaikea kuvata! Kio-niminen malli oli tosi positiviinen yllätys: materiaali on mukavaa ja hieman joustavaa (villa-viskoosi) ja mekko on linjakas, muttei [mahan kohdalta] kuitenkaan liian tiukka - siinä voi siis istua mukavasti, eikä se menne ryppyyn ainakaan kovin helposti. Täydellinen työvaate!

Kokomusta look on kieltämättä hieman synkkä (tuleeko vähän hautajaisfiilis?), mutten oikein tiedä, miten lähtisin tuomaan väriä lisää - sävytetyt sukkahousut kun eivät vain ole mun juttuni, vaikka niitä kerran kokeilinkin.. Ehkä joku huivi voisi toimia, mutta se taas peittäisi tuon kauniin kaula-aukon; harsin muuten tuota halkiota muutaman sentin pienemmäksi, jotta mekko olisi toimistokelpoinen, ja samaten lyhensin hihoja hitusen, vaikka Marimekon mallikuvissa hihat olivat itse asiassa yllättävänkin pitkät.

Loppiaispäivämme on sujunut hyvinkin leppoisissa merkeissä: olen yrittänyt saada kotia vähän siistimpään kuntoon ja katsellut siinä sivussa mm. Greyn anatomian (pakko tunnustaa, etten ole vieläkään saanut Thaimaan matkalaukkua täysin tyhjennettyä - miksi pakkaaminen on aina niin paljon nopeampaa hommaa kuin sen purkaminen?!), lueskellut blogeja, laittanut ruokaa, pelannut Scrabblea ja Supercellin uutta Clash Royale -mobiilipeliä, vaikka olen siinä auttamattoman surkea: 12-vuotias poikani on tietysti jo päässyt Suomen top-listoille ja perustanut oman klaanin, kun minä vielä yritän hahmottaa perushyökkäysstrategioita. Periksikään en pysty antamaan, sillä peli on armottoman koukuttava!

-20C on sen verran kova keli, ettei koirakaan pystynyt tekemään kuin ihan pienen lenkin ja senkin se yritti kävellä kolmella jalalla linkuttaen, kun tassut olivat raasulla niin jäässä. Olisi varmaan pitänyt hankkia sellaiset pienet tossut hyvisssä ajoin (nyt ovat ainakin tuosta lähieläinkaupasta loppu), mutta oli niin vaikea uskoa, että nämä paukkupakkaset vielä oikeasti koittaisivat! Täytyy yrittää muistaa katsoa vähän myöhemmin, josko niitä olisi tullut lisää - olen sitten viimeistään ensi vuonna hyvin varustautunut...

Miten te muut koiranomistajat olette pukeneet/varustaneet koiranne näillä keleillä? Onko takkia, haalaria, tossuja ja mitä mieltä koiranne niistä ovat?

3.1.2016

Pikkulahjoja

Tiedättekö ne Kätevät Emännät, joilla on aina pari hauskaa pikkulahjaa jemmassa odottamassa yllätyskyläilyä tai viime hetkessä muistettuja merkkipäiviä? Minä en valitettavasti ole sellainen, vaan olen monen monta kertaa lähtenyt viime tingassa etsimään "jotakin pientä vietävää" siinä vaiheessa, kun pitäisi jo olla suihkussa ja kaikki kivat pikkuputiikitkin ovat sulkeneet ovensa, eli päädyn Stockalle - eikä silloin tietenkään löydä mitään hauskaa, vaan joutuu ostamaan jotakin sellaista, mitä ei itsekään haluaisi saada edes toisen nimen nimpparilahjaksi. 

Tänä vuonna olin kuitenkin kerrankin kaukaa viisas, ja tein täsmäiskun Tapiolan Ainoa-kauppakeskukseen avattuun By The Way -lifestyleputiikkiin, ja löysin vaikka mitä kivaa! Ja paljon jäi muuten ostettavaa vielä tälle uudellekin vuodelle, ihastuin niin suloisiin koruihin, kauniisiin huiveihin kuin kodin pikkutavaroihinkin, joten ennustan lukuisia uusintakäyntejä ihan lähitulevaisuudessa (ja nyt siellä taitaa olla alekin)!


Pikkuveljelleni postitin tämän hammastahnan :-) Meillä ei ole ollut tapana lahjoa toisiamme jouluisin ollenkaan (tai ainakaan joka vuosi) mutta tämä tuntui sopivan pieneltä ja kohtuuhintaiselta - ja oli myös helppo ja turvallinen postitettava.


L:A Bruketin villiruusulta tuoksuva käsivoide lähti postissa siskolleni, ja Sabé Massonin puikkomainen kiinteä hajuvesi taas oli lahja lähimmälle ystävälleni. Oli muuten todella vaikea valita sopiva tuoksu ystävälle; nuuhkuttelin eri vaihtoehtoja (niitä oli melkein liikaa!) varmaan vartin verran ja pikkuhiljaa elimoinointitaktiikkani sitten jätti jäljelle yhden viimeisen vaihtoehdon. Lahjan saaaja, joka kestitsi meitä eilen illalla, vakuutteli kovasti tykänneensä tuoksusta, joten ilmeisesti se osui aika hyvin maaliin. Huh!

Ajatus mukana kulkevasta pienestä hajuvedestä tuntuu viehättävältä, ja löysinkin itselleni tällaisen version Phuketin lentokentän Thann Harnn -myymälästä. Suloisesta rasiasta löytyy pienen pieni roll-on, jota voi pitää vaikka farkkujen taskussa, ja sipaista ranteisiin eteeriseen öljyyn pohjautuvaa tuoksua aina tarpeen tullen. Ruusun tuoksu on mielestäni kerrasssaan ihana, ja vaikka näitäkin eri vaihtoehtoja oli tarjolla tusinan verran, oli juuri ruusu aivan selkeä ykkönen. Eikös vanhoissa brittiromaaneissa ole aina joku ruusulle ja talkille tuoksuva vanha höpsähtänyt täti? Minä olen jatkossa sellainen :-D


Nyt tämä höpsähtänyt täti lähtee hoivaamaan kuumeista pikkumiestä - ja huomenna on tietysti ihan normaali työpäivä, joten mies on parhaillaan puhelimessa äitinsä kanssa, jotta saamme hänet tänne siltä varalta, että pöpö jatkuu vielä yhtä ärhäkkäänä kuin tänäänkin (kuume huiteli yli 39C pariinkin otteeseen). Paluu arkeen ja takaisin maanpinnalle lomaeuforian jälkeen oli siis nopea ja tyly!

2.1.2016

New in from Mulberry

Vaikka vika työviikko ennen joululomaa olikin superkiireinen, ehdin kuitenkin tekemään tilauksen Mulberryn alen alettua [tajusitteko?]. Myönnän, etten ihan pitäytynyt hankintasuunnitelmassani, sillä olin ajatellut ostavani vähän rennomman ja huolettomamman shopperin, mutta vaikka niitä olikin tarjolla, innostuin kuitenkin aivan eri laukkumallista... Päätin luottaa intuitiooni ja sydämeeni - sitähähän sanotaan, että pitäisi ostaa vain sellaisia vaatteita ja asusteita, joita rakastaa - ja tilasin sitten tämän veskan:

 '
Mallin nimi on Arundel ja sävy on Taupe: olen suorastaan ylpeä siitä, etten valinnut mustaa versiota, vaan tämän vähän epävärin, joka on kuin ruskean ja harmaan lehtolapsi. Laukkuun mahtuu läppäri ja peruskamat, mutta ei kuitenkaan sen enempää, eli ihan Maija Poppasen ihmekassia tästä ei tule.


Pikanttina yksityiskohta on tuo osin sininen sisäpuoli, joka tuo laukkuun pienen yllätyksellisen särmän. Ja kuten näkyy, yksi laukun taskuista on vetoketjullinen, mikä on oikeastaan ihan must.

Tilasin laukun kaveriksi myös nämä beiget kengät - joita en tosin voi käyttää ihan näillä lumikeleillä (ihanaa muuten, että tuli talvi!!). Tässä taas nähdään että never say never, sillä vielä puoli vuotta sitten olin sitä mieltä, etten koskaan, missään olosuhteissa haksahtaisi enää tällaisiin mules-pistokkaisiin, kun jo kerran elin niiden valtakautta (kauan sitten 90-luvulla...)*. Mutta nähtyäni nämä kengät (ja naurettuani partaani ensin monta päivää) en saanut niitä mielestäni, ja kävin monta kertaa klikkaamassa ne ostoskoriini, kunnes sitten joku ekstra-alekoodi oli se lopullinen niitti. Yhdet kolmekasit ehdin jo sovittamaan, mutta ne olivat liian pienet ja lähtivät vaihtoon - tiedän jo siis ihan livekotisovituksen perusteella, miten hyvin nämä istuvat jalkaan, ja miten pitkiltä ne saavat sääret näyttämään!

Hämmentävää beigen esiinmarssia tässä on nähtävissä - ja mikäs sen parempaa, sillä sehän sopii uuden lempparini tummanisinisen kanssa hyvin yhteen.

Nyt lähden heittämään vähän meikkiä naamaan - tai ainakin punaa huuliin, sillä ripsenpidennyksistä on jäljellä vain puolikas rivistö (huolto on onneksi heti maanantaina!). Heippa ja huomiseen!

*samaa vannoin farkkushortseista, ja vitsit, miten kaipasinkaan sellaisia Thaimaassa....
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...