Mä tein sen, mä tein sen! Olin siis aamulla hammaslääkärissä ja aika hyvin meni! Reikiä ei onneksi ollut yhtään, mikä tietysti helpotti tilannetta huomattavasti, kun ei tarvinnut pelätä kuin hammaskiven poistoa - siinäkin oli mulle ihan tarpeeksi... En kuitenkaan hikoillut paitaani märäksi tai kämmeniäni liukkaiksi, joten edistys oli todellakin suurta.
Olin niin helpottunut tilanteen jälkeen, että marssin suoraan Stockalle palkitsemaan itseni. Cava olisi ollut vielä mukavampaa, mutta kun oli pakko mennä töihin (kello oli siis 10 aamulla). Stockan pikapyrähdyksen jälkeen oli muutaman satasen kevyempi, olisikohan pitänyt pyytää Minkkiseltä apua myös tähän shoppailuasiaan?!
Tällaiset Tigerin uutuudet löysin:
Huomatkaa trendikkäästi liukuvärjätty toppi - ei siis ole (tällä kertaa) kyse heikoista valokuvaustaidoista. Ja joku voisi nyt viisastella, etten olisi vältämättä tarvinnut enää viidettä tai kuudetta harmaata villatakkia, mutta kun toi vain oli aivan vastustamaton; niin pehmeä ja pörröinen, kuin joku pieni kani tai marsu :-)
Sitten iloinen/ärsyttävä uutinen: sain vihdoinkin varmistettua vessaremppaan tekijän, mutta hänpä ilmoitti tulevansa jo ensi viikolla! Tässä jää siis aivan liian vähän aikaa tehdä fiksuja valintoja - tänään sitten kiersin töiden jälkeen kaikki lähialueen rautakaupat läpi ja mm. seisoin vartin tuijottamassa erilaisia vessapaperipidikkeitä, kunnes sitten ostin kaikkein kalleimman. Tämä ei lupaa hyvää.
Kalusteet sentään sain tilattua tänään, ja niiden pitäisi olla noutovalmiina keskiviikkona- pitäkää peukkuja! Ja periaatteessa löysin Pukkilalta oikein kivat laatat, mutta nähtäväksi jää, saako niitä tarpeeksi pikaiseen toimitukseen...Tuntuu tyhmältä valita ihan kökkölaatat vain siksi että ne saa nopeasti, kun nyt kerrankin saa tuon rumilusvessan rempattua!
(Ymmärrän kyllä, että mikä tahansa laatta on parempi kuin nykyinen)
Tässä ihka-ainoa kuva vessasta ja parin viikon päästä se on toivottavasti jo 500% hienompi! Kaikki pinnat ja kalusteet menevät uusiksi ja kattokin maalataan valkoiseksi. Onni onnettomuudessa, että lavuaari halkesi ja pisti alulle koko tämän prosessin :-)
Miten oli, sainko ketään innostettua hypnoosiin, shoppailemaan tai remppahommiin?! Ja tietääkö kukaan pääkaupunkiseudulla asuva, mistä saisi laatat heti mukaansa?
30.8.2012
29.8.2012
Mitä tuli tehtyä!?
Tunnustan nyt tosi nolon asian: pelkään hammaslääkäriä.
Pelkäsin hammaslääkäriä.
Tilanne meni niin naurettavaksi, että harkitsin jo tosissani Diapam-reseptin pyytämistä ja totaalikoomaa, mutta se kaatui lähinnä logistisiin haasteisiin (en voi ajaa kotiin pillerihumalassa) - enkä usko, että höppänä työterveyslääkärimmekään olisi suostunut kirjoittamaan ko. reseptiä ihan helposti.
Sitten sain ahaa!-elämyksen: omin avuin en tästä suosta olisi enää päässyt ylös, joten joku apukeino oli löydettävä ja mikäs sen luotettavampaa ja luontevampaa kuin hypnoosi! Olin "tutustunut" Sami Minkkiseen Nelosen Mitä tuli tehtyä -ohjelman kautta (kuka väittää, ettei tv valista?!) ja otin sitten häneen yhteyttä kysyäkseni hoitaako hän yksityispotilaita.
Tänään olin aamulla vastaanotolla, ihan friikkiä! Sami oli tosi miellyttävän oloinen - olinkin bongannut hänet joskus aikaisemmin ruokakaupassa, ja olin siksikin vakuuttuunut siitä, että hän on ihan suht. normaali tyyppi, joka ei kuljeskele jäädyttämässä ihmisiä, jotta pääsisi nopeammin eteenpäin kassajonossa :-)
Sessio kesti kolmisen varttia ja koostui lähinnä erilaisista mielikuvaharjoituksista, joiden aikana toden totta vaivuin semirentoon ja introspektiiviseen (onko tuo edes oikea sana?) tilaan. Hammaslääkärikokemukset kutistettiin mahdollisimman pieniksi ja etäisiksi, ja niiden tilalle haettiin hyvää ja rentoa oloa.
Huomenna on tulikoe, eli varasi juuri ajan hammaslääkäriin. Vielä ei ainakaan tunnu solmua vatsassa pelkästä ajatuksesta - ja ehkä nyt pitäisikin välttää tuollaisia mielleyhtymiä ja yhdistää huomiseen aamuun pelkkää aurinkoa, värejä ja lämpöä!
Samat assosiaatiot toimivat, kun ajattelen sitä ihanaa uutta laukkuani, joka odottaa jo DHL:n terminaalissa tullausta :-) Harmaammat pilvet tulevat kuvioon kun mietin sitä tosiasiaa, että laukku on seissyt siellä jo viikon: olivat soittaneet (kerran?!) DHL:ltä ja päättäneet sen jälkeen lähettää kirjeen, jossa pyydetään lisätietoja tullausta varten. Siis haloo, miten ehtisin vastaamaan puhelimeen, kun olen palavereissa aamusta iltaan (paitsi juuri nyt, tämän ajan olin vielä varannut Samia varten) - enkä sitäpaitsi muutenkaan vastaa tuntemattomiin numeroihin, koska yleensä siellä joku yrittää myydä jotakin ja vie kamalasti aikaa kieltäytyä joka kerta kohteliaasti. Ei sitten tullut mieleen jättää viestiä?!
No, sieltä se on kuitenkin pikapuoliin tulossa, se laukku siis.
Lyhyesti totean myös, että olin katsomassa eilen Lady Gagaa, joka veti ihan ok show'n - olisin varmaan tykännyt vielä enemmän, jos olisin tunnistanut useamman biisin.... Se Lady Diana Die oli kyllä eriskummallisin kappale, mitä olen kuullut pitkään aikaan!
Iloa päiväänne!

27.8.2012
26.8.2012
Closet visit
Aikaisemmin vinkkasin The Coveteur -saitista, nyt löysin toisen vastaavan: Closet Visit. Suurin ero on ehkä se, että tämä jälkimmäinen esittelee hieman vähemmän tunnettujen daamien garderoobeja, kun taas The Coveteurissa oli vaikkapa Carrie Bradshaw'n closetin esittely. Kivasti molempien parissa saa kulumaan aikaa!
Jospa mulla vielä joskus olisi oma pukeutumishuone...Pitäisi varmaan rakentaa (tai siis meidän tapauksessa rakennuttaa) talo, sillä moniin valmiisiin asuntoihin ei edes pysty remppaamaan vastaavaa tilaa, vaikka miten haluaisi. Toisaalta, onhan meillä nytkin yksi ylimääräinen huone: virallisesti se on työ-/vierashuone, mutta käytänössä siellä nukkuu joku pari kertaa vuodessa ja muutoin se toimittaa lämpimän varaston virkaa. Nytkin sänky on täynnä kirppiskamoja ja lattialla on myytäväksi meneviä perintötauluja...
Viikonloppu on ollut kiva: golfia, ratsatusta, hyvää ruokaa, ja kiiretöntä oleskelua. Huomenna onkin taas tiukka tahti päällä, joten olisi ehkä fiksua vetäytyä jo iltapuulle tai ainakin sänkyyn lukemaan. Öitä!

25.8.2012
Päivän asu
Myönnän heti kättelyssä, että otsikko on harhaanjohtava, sillä kuvat ovat viime viikolta joltakin päivältä, en vain saanut siirrettyä niitä kameralta tätä ennen. Pojasta on kasvamassa kovaa vauhtia muotokuvaaja ja antaa nykyisin jo poseerausohjeita ihan pokkana: takin vyö piti sitoa kiinni, koska muuten näytin kuulemma ihan Muumimammalta. Imartelevaa...
Farkut MiH Oslo
kengät Pretty Ballerinas
huivi Massimo Dutti
takki Boomerang
|
Vähän on vasemmanpuoleinen kuva tärähtynyt, mutta annetaan se 8-vuotiaalle anteeksi. Rohkaistuin nyt ekaa kertaa ottamaan tuon keltaisen lintuhuivin käyttöön, ja ihan hyvin se mielestäni passasi tuohon comboon, vaikka lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei se sovi yhteen minkään kanssa.
Eiliset ostokset olivat kaikki jotenkin pielessä, joten palauttelen niitä kaikessa hiljaisuudessa ja palaan ruotuun (eli ostan samaa kamaa 4x kalliimmalla nettikaupoista...). Tai sitten raahaan kassikaupalla lisää harkitsemattomia hankintoja kaappeja täyttämään, vaikka henkisesti olen sitoutunut virtaviivaistamaan garderoobiani rankasti. Musta ei ole spartalaiseksi capsule wardrobe -ihmiseksi, mutta fakta on se, että kaapissa on ihan liikaa vaatteita, joita en aktiivisesti käytä ja jotka päälläni en tunne oloani kotoisaksi. Välillä pakotan itseni pukemaan ne päälle todistaakseni itselleni, etten ole tuhlannut rahoja, mutta syvällä sisimmässäni kyllä tiedän, että kyseesä on megaluokan huijausoperaatio. Näistä haluan siis päästä eroon, ja olenkin jo täyttänyt kaksi sinistä Ikea-kassia, jotta saan täytettyä Akselin kirppispöytäni syyskuussa.
Ja ne kirppisrahat käytinkin jo etukäteen siihen J.Crew'n laukkuun...
Tervetuloa uusille lukijoille ja kivaa lauantaita ihan kaikille - viikonloppua on vielä reilusti yli puolet jäljellä!
24.8.2012
Ilon kautta
Tiedättekö mitä hyvää rankassa duunissa on? Viikonloput erottuvat arjestä ja tuntuvat entistä ihanammilta!
Lähdimme töistä melkein suoraan Selloon syömään (ei puhettakaan, että olisin jaksanut vääntää kinkkukiusausta saati odottaan sen valmistumista), minkä jälkeen lapsi pääsi parturiin, minä shoppailemaan (Sellossa, surullista!) ja teimme vielä viikonlopun ruokaostokset. Jotenkin päädyimme ostamaan ruokaa about 8-henkiselle perheelle, joten voipi olla, ettei ennen ensi viikonloppua tarvitsekaan ostaa kuin tuoretta leipää. Musta on tullut markettimamma, joka ostaa vaatteensa Lindexistä - kohta varmaan Prismasta, jos tämä alamäki jatkuu.
(En jaksanut edes sovittaa Lindex-rääsyjä, joten ehkä esittelen myöhemmin joitakin helmiä tai sitten palautan ihan kaikki.)
Nyt on asiat kuitenkin mallillaan; kädessä/vieressä on kylmää valkkaria ja uusi Olivia odottaa lukemista. Ja sitten tämä:
Kuvassa näkyy juuri pakasta nostettu erittäin ryppyinen pellavatunika, joo. Hienoa tunikassa on se, että sain sen tänään ja tänään varasimme myös vihdoinkin talvimatkamme - olo ei voisi olla innostuneempi ja helpottuneempi! Helpottuneempi siksi, että matkatarjonta supistui viime viikkojen aikana todella uhkaavaa vauhtia, mutta jotenkin emme vain saaneet tehtyä lopullista päätöstä ja varausta, vaikka kävimme vaihtoehtoja läpi useana iltana Tripadvisorin avustamana (ja olihan mulla tietenkin vertailu-Excelkin, jossa pistetytin eri matkoja).
Ei siis joulustressiä ja -härdelliä, vaan viiden tähden luksusta omassa bungalowissa Thaimaan auringon alla. Ah ja voih!

23.8.2012
Just what I needed
Muistatte varmaan, kun (eilen ja toissapäivänä ainakin) tilitin sitä, miten mulla ei ole mitään päällepantavaa? Ongelmahan ratkesi käytännössä kokonaan näiden seuraavien hankintojen myötä, sillä seitsemäs- ja kahdeksastoista raitapaita ovat itsestäänselvä ratkaisu ko. ongelmaan...
Olen taas aivan puhki työpäivän jälkeen, miten sitä muka pitäisi jaksaa lähteä lenkille?! Töissä oli kiva päivä ja ehdin jopa juttelemaan ihmisten kanssa muustakin kuin työasioista - meillä on niin kivaa porukkaa töissä, että usein harmittaa, kun joutuu pitäytymään tiukasti asiassa, vaikka tekisi mieli juoruta ja rupatella paljon enemmän.
(No, jos rehellisiä ollaan, niin kyllähän sitä höpöttelyaikaa löytyy aina edes vähäsen :-))
Boksilla odottaisi maanantain Good Wife, joten taidan patistaa lapsen läksyjen pariin ja ottaa vähän omaa aikaa. Sitten lähden koiran kanssa kävelylenkille, jotta saan edes vähän raitista ilmaa. Kivaa iltaa teille!
En vain voinut vastustaa näitä Bodenin raitapaitoja. Pehmeää, paksua trikoota - näihin pukeuden koko syksyn (kotona, viikonloppuisin, rentoina työpäivinä)! |
Tämä tarttui käteen venemessuilta. Puolustuksekseni: oli alessa. |
Syystäkin oli alessa, kun on noin huolimattomasti siksakkailtu sinne tänne! |
(No, jos rehellisiä ollaan, niin kyllähän sitä höpöttelyaikaa löytyy aina edes vähäsen :-))
Boksilla odottaisi maanantain Good Wife, joten taidan patistaa lapsen läksyjen pariin ja ottaa vähän omaa aikaa. Sitten lähden koiran kanssa kävelylenkille, jotta saan edes vähän raitista ilmaa. Kivaa iltaa teille!
22.8.2012
Oikukas, minäkö?!
Kaikesta selviää, kunhan [mies] noudattaa tätä yksinkertaista kaaviota:
Tosin mulla viinin kohdalla pitäisi lukea kuohari :-)
21.8.2012
Silitysvesi ja kamala huti(hankinta)
Kun jotakin saa päähänsä, se vaivaa kunnes asian saa toteutettua tai hankittua - näin minulla ainakin. Kun Nina kirjoitti blogissaan Laura Ashleyn huone- ja liinavaatetuoksuista JA kun olin juuri paria päivää aikaisemmin harmitellut, miten nopeasti liinavaatteet muuttuvat säilytyksessä tunkkaisen hajuisiksi, ymmärsin laskea 1+1 -> PAKKO saada silitysvettä tai liinavaatesprayta tähän huusholliin mahdollisimman nopeasti!
Stockalta ei enää löytynyt Laura Ashleytä, mutta en antanut tämän vastoinkäymisen lannistaa minua, vaan jatkoin sinnikkäästi etsimistä ja päädyin - taas - Compagnie de Provencen tuotteisiin.
Putelia on käytännössä mahdoton kuvata, joten en nyt suurenna tuon isommaksi. Valikoimissa ei ollut edes spraypulloa jäljellä, vaan tuollainen täyttöpullo, mutta onneksi kotoa löytyi pieni suihkupullo, ja olen nyt good to go. Innostuin ehkä vähän liikaakin, ja suihkuttelin tyynyliinat ja lakanat sen verran hyvin, että jätin varmuuden vuoksi illaksi makkarin parvekkeen auki, jotta "pahin" ehtisi haihtua ennen kuin mies menee nukkumaan - voisi tulla kommenttia snadista ylilyönnistä :-) Tuoksu on yhdistelmä laventelia ja viikunaa, ja ensihaistattelulla viikuna on bouquet'ssa jopa se vallitsevampi elementti; täytyy vielä illalla perehtyä asiaan uudestaan.
(Kumma juttu, miten en ole saanut miestä ollenkaan innostumaan erilaisista huonetuoksuista ja tuoksukynttilöistä!?)
Sitten se huti, josta en edes laita tänne kuvaa...muuta kuin katalogista.
Kirjoittelin tässä taannoin huomioitani siitä, miten multa puuttuu toimistokelpoisia yläosia - käytännössä siis tarpeeksi siistejä neuletakkeja tai rentoja jakkuja, joita voisin yhdistellä helposti ja vaivattomasti farkkuihin ja korkkareihin/ballerinoihin. Tämä Warehousen neuletakki oli kivan näköinen ja huokean hintainen, joten ei ollut vaikea päätös tilata sitä asos.comista.
Mutta voi, mikä pettymys, kun ei se näyttänyt päälläni yhtään noin coolilta kuin tuon typsyn päällä. Otin pari kuvaa - tai oikeastaan monta, kun en ensin meinannut tajuta totuutta ja ajattelin, että kamerassa on joku vika - ja myönnettävä se on: näytän keski-ikäiseltä tädiltä, joka on pukenut ylleen kukkakuvioisen villatakin. Yäk. Perkele. Lähden juoksemaan. Moi!

20.8.2012
Hulinapäivä ja päivän asu
Huh, mikä maanantai! Aamu alkoi tiukalla palaverilla, jossa puhuttiin isoon ääneen ja suurella tunteella suomalaisten sielunmaisemasta (lanseerauskampanjan suunnittelusessio) - kovasti erilaisia tulkintoja löytyi pöydän ympäriltä ja seuraavien viikkojen kuluessa pitäisi päästä konsensukseen siitä, mille kohderyhmälle ja millä viestillä olemme tuotetta tekemässä. Onneksi päätöksen tueksi valmistuu pikapuolin kuluttajatutkimus, eli ihan näppituntumalla ei tarvitse tällä kertaa suunnistaa. Sen jälkeen budjetointia, eli excel-jumppaa (jonka seurauksena orastava päänsärky). Siinä välissä soitin lapsen lääkäriasioita ja hotkaisin samalla pussipuuron ja banaanin.
Iltapäivällä oli melkein valmiin mainosfilkan katsastus, se oli onneksi aivan erinomainen :-) Siitä viilamaan pilkkua, eli työstämään sisäistä ohjeistusta markkinointimateriaalien käytöstä ja iltapäiväksi vielä toiseen workshopiin mainostoimiston kanssa. Ruuhkat molempiin suuntiin olivat aivan käsittämättömät, ja niinpä tyydyin perusspaghetin tekemiseen, vaikka kieltämättä vähän kirpaisi, kun lapsi eilen totesi (ihan totuudenmukaisesti), että äiti, sä et kyllä pärjäisi noille [MasterChef Junior -kokeille].
Kotimatkalla vielä suunnittelin juoksulenkkiä, mutta taidan antaa painovoimalle periksi ja pysytellä sohvan lähituntumassa. Olen yrittänyt innostaa lasta lukemaan, joten ehkä voisimme vaikka yhdessä köllötellä ja lueskella. Pakastimessa olisi jäätelöäkin...
Neule - Boss
Farkut - Nudie
kengät - Rizzo
laukku - Bally
takki - Tiger of Sweden
huivi - Tiger of Sweden

19.8.2012
Kynsieni hyväksi
Olin menossa ostamaan Mavalan vastaavaa tuotetta, kun essien valtava myymäläständi pysäytti minut ja ajattelin, että kaipa sitä nyt vihdoinkin on kokeiltava edes yhtä essie-tuotetta. Essiehän on nykyään L'Oréalin omistama (samoin kuin puolet muutkin kosmetiikkabrändeistä, esim. Garnier, Biotherm, Kiehl's, Body Shop, jne.), ja hyvin on ranskalaisjätin markkinointi- ja PR-koneisto taas pyörinyt!
Asiaan: halusin lyhyille kynsille hyvän siisteyttämistuotteen silloin, kun ei jaksa pitää värilakkaa - ja jotenkin hassusti ajattelen, että kynsien olisi hyvä pitää taukoa juuri värilakoista, ikään kuin tällainen läpikuultava olisi sitten jotenkin hengittävämpi :- )
Tämä tuote kovettaa heikkoja kynsiä ja kirkastaa niiden väriä. Itsestäni ainakin tuntuu siltä että vaikka miten hyvin poistaisin lakat, jää etenkin tummemista sävyistä aina kynnen pintaan kellertävä - eli tosi ruma - sävy, ja tämän lakan pitäisi nyt poistaa se. Kuten aidosta kuvasta ylävasemmalla näkyy, toimii beam up varsin hyvin!
Me suuntaamme nyt venemessuille ja, jos kelit suovat, illalla vielä koko perheen voimin golfaamaan. Pyykkihuolto ja muut ikävät askareet jääkööt ensi viikolle, kyllähän sitä ehtii myöhemminkin :-)
18.8.2012
Uusi malli
Olin itsekin huomannut, että blogini sekoili aina välillä ja kun Nina vielä ystävällisesti vahvisti asian, tein sen ainoan liikun, minkä osaan: vaihdoin Bloggerin alustan toiseen. Tämä on nyt nimeltään Yksinkertainen, joten toivottavasti se lunastaa lupauksensa.
Pyytäisin teiltä apua kommenttien muodossa! Voisitko kommentoida:
1) onko sinulla ollut ongelmia blogin latautumisessa ja
2) vaikuttaako nyt, uuden alustan myötä siltä, että ongelma olisi korjaantunut?
Olisin superkiitollinen avustasi!

Done deal!
Jossakin välissä ekan pyykkisatsin ja aamukahvin välissä tulin sitten tilanneeksi tämän mustan Biennialin, mikä ei ainakaan eilen blogissa vierailleille liene mikään yllätys.
Rekisteröidyin jonkin aikaa sitten J. Crew'n "insideriksi", minkä ansiosta sain laukun duty free ja ilman lähetyskustannuksia. Siltikin hinta oli verojen kanssa reippaasti yli 400€ - hämäävää tuo jenkkien tapa ilmoittaa hinnat ilman veroja, mitä en koskaan osaa huomioida siellä paikan päälläkäänja sorrun ostamaan kaikkea superhalpaa, kunnes kassalla odottaa aina pieni yllätys, kun verot ynnätäänkin mukaan.
No, sieltä se nyt on tulossa - paree olla hyvä ja ihana, sillä psyykeeni ei kestä enää yhtään laukkupettymystä!
Juttelin aamulla ystäväni kanssa siitä ikuisesta dilemmasta, kun on kaapit aivan täynnä vaatteita, mutta silti ei ole yhtään mitään päälle pantavaa. Tuttua muillekin? Tiukan analyysin ja itsetutkiskelun perusteella totesin tämän johtuvan kahdesta asiasta:
1) garderoobini koostumus on vääränlainen: tarvitsen lisää semisiistejä yläosia, joita voin pitää päivittäin farkkujen kanssa; sen sijaan en tarvitse enää yhtään raidallista trikoopaitaa, joten olisin eilen voinut jättää yhden nettitilauksen tekemättä...
2) olen huono yhdistelemään vaatteitani, etenkin aamutohinassa; hyvänä esimerkkinä vaikka tuo J. Crew'n kuva tuossa yllä: vaikka kaapistani löytyisi kaikki nuo vaatekappaleet, en vain koskaan tajuaisi pukea niitä päälleni tuollaisena combona
Palaan kohtaan kaksi jossakin toisessa postauksessa, sen verran tärkeä aihe se on!

17.8.2012
Kuka kopsasi ja ketä?! Laukkuostoksilla taas.
Eiköhän Herra Lim ole idean isä ja Herra Jacobs onneonkijaopportunisti?!
Hmm...olisiko tuo Pashli Bag hyvä duunilaukku, vai kyllästyykö noihin vetoketjuvirityksiin liian nopeasti?
Mustaa (työ)laukkua olen siis vailla, ja näitä J. Crew'n veskoja olen katsellut tässä sillä silmällä jo jonkin aikaa (siitä lähtien, kun palautin sen Mulberryn Evelinan):
Biennial Satchel |
sivunäkymä (ei ollut kuvaa mustasta) |
Biennial Hobo |
Hinnatkin jäävät alle 400€, joten ei kirpaisisi kuin ihan hitusen - ja koska myin tässä pari laukkua (Mulberry ja Longchamp), olen tuon verran ja vähän enemmänkin plussan puolella. JA varasin juuri kirppispöydän Akselista syyskuulle, eli tulevaisuudessa on plenty money odotettavissa!
Tästä mallista pidän myös tosi paljon, mutta valitettavasti sitä ei ole kokomustana:
Edie Attaché Bag |
Uusi löytöni Decadent tarjoaisi tällaista varteenotettavaa vaihtoehtoa (nettisaitilta näkee parempia kuvia muissa väreissä, tämä musta näyttää ihan vihreältä):
Näitä pähkäilen siis viikonloppuna - tai ainakin siihen asti, kunnes olen saanut perjantaicavani ekan lasillisen juotua ;-) Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!
16.8.2012
Eväitä töihin
Kävin äsken ruokakaupassa hakemassa eväitä jemmaan, sillä valitettavan usein on päiviä, jolloin ehdi lounaalle tai joudun jäämään illaksi töihin.
Eikös tällä syndroomalla ole joku nimikin? Parittainosteluoireyhtymä?

15.8.2012
Mikä ihana cocktail-ilta!
14.8.2012
Pienestä muutoksesta iso ilo
Vihdoinkin saimme toteutettua projektin, joka on jäänyt roikkumaan aivan liian pitkäksi aikaa, vaikka kyse ei ollut kovinkaan suuresta asiasta.
Meillä oli makkarissa lukulamppuina maailman karseimmat jalkalamput, niin rumat etten halunnut edes kuvata niitä, saati että olisin kehdannut kuvalla myöntää, että olin sietänyt niitä monta vuotta!
Halusin tilalle mahdollisimman pienet ja huomaattomat lamput, ja löysinkin oivat Bauhausista - missä on muuten yllättävän hyvä lamppuvalikoima!
Ledit ovat kestäviä, eivätkä kuumene (molemmat isoja plussia), mutta vähän kylmä valo näistä kieltämättä tulee.
Noista Ikean niskatyynyistä voisi varmaan myös luopua, mutta kun ne ovat niin kätsät, ja makkariin en halua sisustustyynyjä - ne kun asuisivat pääsääntöisesti lattialla...
Kattovalaisimena meillä on Showroomin Pilke, joka oli löytö Kaapelitehtaan design-markkinoilta.

13.8.2012
Kengät äidille ja pojalle
Joo, lupasin että siirryn jo syksyisempiin aiheisiin, mutta kun olin jo tilannut nämä kengät Spartoolta sitä ennen - sallikaa siis vielä sandaalipostaus!
Converset olivat alennuksessa ja tulevat tarpeeseen edellisten jäädessä pieniksi (miten lapsen jalat voivatkin kasvaa lähes kohisten?!), sandaalit löysivät lähes itsestään tiensä ostoskoriin (alessa nekin). Ja sandaalejahan tarvitsen kaukomatkallamme, joka on edelleen buukkaamatta...
Huominen (!) koulun aloitus tuntuu ihan mukavalta ajatukselta: saa vihdoinkin arjen rullaamaan normaalisti - nyt kun on ollut kaiken maailman säätöä leirien ja eri lapsenvahtien kanssa. Lapsi on asiasta aika päinvastaista mieltä, ekojen vuosien innostus on kummasti päässyt laimentumaan :-)

12.8.2012
Matkakuume ja valinnan vaikeuttaa niukkuudenkin keskellä
Enää kaksi vaihtoehtoa jäljellä, silti tuntuu vaikealta päätöstä.... Valkoista hiekkaa ja lämpöä löytyy sekä Keniasta (kuvat yllä) että Thaimaasta (kuvat alla). Thaimaa on jo nähty vähän liiankin monta kertaa, mutta olisi tuttu ja helppo. Keniassa plussaa safarin mahdollisuus, nyt kun lapsikin alkaa olemaan sopivan ikäinen, mutta muutama asia myös mietityttää; ruoan laatu, ärsyttävät rantakaupustelijat/-kerjäläiset ja malariariski.
Muutama viikko sitten valinnanvaraa oli vielä paljon enemmän, nyt joudumme valitettavasti maksamaan myöhäisen lisän ekstraa omaa saamattomuuttamme :-( Sitten taas ihan viime tinkaankaan ei uskalla varausta jättää, vaikka joskus on löytynyt äkkilähtöjä viiden tähden hotelleihin erittäin hyvään hintaan- en vain kestä ottaa sitä riskiä, ettemme pääsisikään matkaan ollenkaan!
Kumpaan sinä lähtisit ja miksi? Ja erityisesti kiinnostaisi kuulla Kenian matkakokemuksia!
11.8.2012
Ostetaan arjenhallintatunteja
Lapsen penaali on varustettu uusilla kynillä ja vanhatkin on terotettu. Kumit ovat vielä ehjät ja niitä on tarpeeksi, viivotinkin löytyy. Jumppakassissa on jo shortsit, t-paita ja pyyhe. Reppu on tarkastettu ja todettu ehjäksi toimivaksi. Kaikki on siis kunnossa maanantaita varten.
Mutta...hetkinen - kouluhan alkaa vasta tiistaina!! Mihin laitan pojan maanantaiksi? Ja kenen vastuulla on tällainen megaluokan lapsus?
Ainoa onni tässä on se, että asia tuli ilmi jo nyt, eikä vasta myöhemmin; elin kuitenkin jo henkisesti läpi sen tilanteen, jossa lapsi soittaa maanantaina klo 9:01, että "äiti, ei täällä ole ketään, ja ovet on lukossa - mitä mä nyt teen?".
Voin kertoa, ettei ole ihan eka kerta, kun meidän perheessä pääsee unohtumaan tällaisia kohtalaisen tärkeitä asioita. Koskakohan oikein opin? Nyt laitoin jo samantien syysloman kalenteriin, viime vuonna unohdin senkin... Vaikea uskoa, että töissä vastuullani on paljon rahaa ja monta ihmistä, niin huithapeli olen näiden omien asioiden kanssa!

Hangon Hotel Regatta - kesämuistoja
Hanko on ihana kesäkaupunki, ja se on esitelty niin monessa blogissa niin taidokkain kuvin, etten edes yritä tehdä samaa. Sen sijaan halusin kyllä kehua Hotel Regattaa, joka on kokenut aivan täydellisen muodonmuutoksen remontin myötä - ei voisi todellakaan uskoa, että kyseessä on se sama, ennen jopa vastenmielisen rähjäinen rakennus aivan priimapaikalla rannan tuntumassa!
Kuvat ovat, kiitos mobiili-Bloggerin satunnaisessa järjestyksessä:
Etelä-euroopan fiilistä sisäpihalla |
Viihtyisä aulatila |
Sisäpihalta |
Perushuone |
Turistikuva vesitornista |
Lars Sonckin suunnittelema hotelli |
Siisti ja kiva kylppäri |
Aulasta |
Saaristolaisidylliä |
Respa |
Mietittyjä detskuja |
Turistifillareita |
Laadukkaat tekstiilit ja erittäin mukavat sängyt (etenkin jälkimmäinen olennaisen tärkeää hotellissa kuin hotellissa!) |
Sisäpihalta |
Hotellin henkilökunta oli sympaattista ja palvelualtista - vaikka mitään erityisiä, ratkaistavia ongelmia ei onneksi tullutkaan vastaan. Aamiainen oli perushyvä ja kaikki oli tuoretta.
Pitsihuvilat ovat kyllä idyllisiä, mutta sisäpuolelta osa on (oman ja muutamien tuttujen kokemusten mukaan) jotakin aivan muuta: pinnat voivat olla parin vuosikymmenen takaa, äänieristykset ovat aivan olemattomat, ja muutenkin touhu voi olla aika kotikutoista... Toki niissä on oma tunnelmansa, sitä ei voi kiistää!
Koska meillä on mökkejä käytössä useampia, ei tule kamalan usein matkailtua kotimaassa - ihania kesäkohteita (Hanko, Tammisaari, Naantali, Porvoo, Fiskars) olisi kuitenkin vaikka miten paljon tässä aika lähellä. Pitäisi tehdä enemmän päivä- tai viikonloppuretkiä! (Tai hankkia se vene...)
10.8.2012
Syyssisustusta
Oli tylsää, joten tilasin tässä aikani kuluksi tällaiset tyynyt Etsystä. Eivät ole ihan identtiset, toisessa on lintuja oksilla.
Ehkä mies on oikeassa, kodistamme on tulossa sisustustyynyhelvetti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)