Päivän asuksi valikoitui hame, jota olen tainnut pitää vasta kerran *gasp!*, vaikka se onkin mielestäni tosi kiva - en vain ehdi pitämään kaikkia mun kivoja vaatteita, koska pidän tylsiä farkkupäiviä harva se päivä... Löyhä pukukoodi tekee minusta laiskan pukeutujan!
Neule on ikivanha (Gapin sekin), eikä kieltämättä ihan optimaalinen valinta tuohon asuun. Taidan myydä sen kirpparilla pois, niin ei tarvitse tuntea sen pitämättä jättämäisestä enää tunnontuskia. Mulla on edelleenkin liikaa tuollaisia "ihan ok" -vaatteita, joiden pitämisestä en saa mitään kicksejä - elämä on liian lyhyt tuollaisia keskinkertaisia neuleita varten!
Hameen kanssa olisi varmaan sopinut myös se Michael Korsin musta uusi jakku, mutta se olisi kyllä ollut ihan liian "olen tässä vaivihkaa menossa työhaastatteluun" -asu, enkä olisi tuntenut enää oloani kotoisaksi. Enkä siis ole hakemassa uutta työtä, tutuille ja salalukijoille tiedoksi!
**
Olen muuten varsin pettynyt tasa-arvoisen avioliittolain käsittelyyn ja kohtaloon - jotenkin olin ajatellut, että olisimme jo päässeet tässä maassa suvaitsevaisuuden ja avoimuuden aikakaudelle, ja tuntuu jopa kummalliselta, että jonkun mielestä samaa sukupolta olevien avioliitto olisi väärä, vieras tai pelottava konsepti. Ilmeisesti aika monen mielestä on!
Jos olet yhtään samoilla linjoilla kanssani ja haluat päästä vaikuttamaan, voit ihan heti tänään liittyä Tahdon2013 Facebook-sivuston jäseneksi ja 19.3. voimme allekirjoittaa kansalaisaloitteen. Jos 50 000 kansalaista allekirjoittaa, on eduskunnan käsiteltävä lakialoite.
FB-ryhmässä on nyt jo melkein 40 000 jäsentä, joten uskoisin että addressiinkin saadaan aikoinaan 50 000 allekirjoittajaa aivan hetkessä. Ja jos laki menee läpi, kaikki toisiaan rakastavat ihmiset voivat lupautua toisilleen ja elää onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti :-)
28.2.2013
27.2.2013
Päivän asu kera vahvan itsekritiikin
Kyllä nyt on katsottava karua totuutta silmiin: ei ole vain niin, että olo olisi läski, vaan olen oikeasti onnistunut lihomaan muutamassa viikossa about viisikymmentä kiloa. Eikä tarvinnut käydä vaa'alla tämän todetakseni (en edes halua nähdä sen näyttämiä lukemia...), sillä farkut kiristivät aamulla niin paljon, että luulin niiden kutistuneen ja kotimatkalla autossa oli pakko AVATA NAPPI! Nyt ei muuten paljon naurata, vaikka oleenkin yleensä ihan itse aurinko!
Vaatii rankkaa itsetutkiskelua ymmärtää, miten nyt näin pääsi plösähtämään ja ehkäpä joudun ekaa kertaa elämässäni nyt oikeasti vähän keventämään ruokavaliotakin (hetkellisesti, huom!). Aloitin heti tänään syömällä salaattia ja vain yhden palan leipää lounaaksi, enkä syönyt illalla yhtään suklaata - tai juonut viiniä. Aika hyvin, vai mitä!?
Rankaisen itseäni lisää näillä asukuvilla, joissa esiintyy nyt kuitenkin ekaa kertaa The Farkkupaita - joka sai ekat kehut heti ekalla käyttökerralla. Kiitos Päivi :-)
Ja sen verran armahdin itseäni, että laitoin tuon kokovartalokuvan mahdollisimman pienenä tuon ison korukuvan kylkeen :-) Toi jakku on muuten se, jonka tilasin mega-alesta theoutnet.comista jo syksyllä - mutta joka viipyi aika pitkään räätälillä ennen kuin sain sen nyt vihdoinkin käyttöön. Otan siitä vielä parempia kuvia, kunhan pääsen luonnonvalon äärelle tässä joskus.
Olisi kiva päästä jo aloittamaan liikunta - tämän edelleen jatkuvan (mutta onneksi pikkuhiljaa hiipuvan) flunssan lisäksi pimeä ja räntäinen keli on vähintään yhtä suuri henkinen este. Ei vain nappaa. (Ja sitten on muka vaikea ymmärtää, miksi olen lihonut...) Olisi myös kiva löytää joku uusi laji, josta voisin todella innostua - tai sitten voisin pitkästä aikaa palata joogan pariin, sitä olen vähän kaivannut elämääni.
(Toimisikohan tämä silleen aarrekartan tavoin, että kun kirjoitan tänne jotakin, se alkaa myös kuin itsestään toteutumaan?!)
No niin, keskiviikkodepiksistä kohti viikonloppua ja reippaampia fiiliksiä - voiton puolella ollaan!
Vaatii rankkaa itsetutkiskelua ymmärtää, miten nyt näin pääsi plösähtämään ja ehkäpä joudun ekaa kertaa elämässäni nyt oikeasti vähän keventämään ruokavaliotakin (hetkellisesti, huom!). Aloitin heti tänään syömällä salaattia ja vain yhden palan leipää lounaaksi, enkä syönyt illalla yhtään suklaata - tai juonut viiniä. Aika hyvin, vai mitä!?
Rankaisen itseäni lisää näillä asukuvilla, joissa esiintyy nyt kuitenkin ekaa kertaa The Farkkupaita - joka sai ekat kehut heti ekalla käyttökerralla. Kiitos Päivi :-)
Jakku Michael Kors, The Farkkupaita Gap, farkut COS Sinisävyinen korukin pääsi ekaa kertaa käteen, kun kerrankin muistin oikeaan aikaan, että mulla on tuollainen... |
Ja sen verran armahdin itseäni, että laitoin tuon kokovartalokuvan mahdollisimman pienenä tuon ison korukuvan kylkeen :-) Toi jakku on muuten se, jonka tilasin mega-alesta theoutnet.comista jo syksyllä - mutta joka viipyi aika pitkään räätälillä ennen kuin sain sen nyt vihdoinkin käyttöön. Otan siitä vielä parempia kuvia, kunhan pääsen luonnonvalon äärelle tässä joskus.
Olisi kiva päästä jo aloittamaan liikunta - tämän edelleen jatkuvan (mutta onneksi pikkuhiljaa hiipuvan) flunssan lisäksi pimeä ja räntäinen keli on vähintään yhtä suuri henkinen este. Ei vain nappaa. (Ja sitten on muka vaikea ymmärtää, miksi olen lihonut...) Olisi myös kiva löytää joku uusi laji, josta voisin todella innostua - tai sitten voisin pitkästä aikaa palata joogan pariin, sitä olen vähän kaivannut elämääni.
(Toimisikohan tämä silleen aarrekartan tavoin, että kun kirjoitan tänne jotakin, se alkaa myös kuin itsestään toteutumaan?!)
No niin, keskiviikkodepiksistä kohti viikonloppua ja reippaampia fiiliksiä - voiton puolella ollaan!
26.2.2013
Jungle fever
Ensin luin InStylesta tätä juttua Kenzon uudesta johtokaksikosta, joka on uudistanut brändin ja tehnyt siitä taas pitkää aikaa katu-uskottavan.
Sitten tämä COSin mekko osui silmääni hetkeä myöhemmin...
Ja kuin sattumalta olinkin juuri uutta juhlamekkoa vailla :-) Toivottavasti koko riittää, tänään on ollut harvinaisen läski olo. (Tilasin varmuuden vuoksi toisenkin, väljemmän mallin.)
Posted via DraftCraft app
Sitten tämä COSin mekko osui silmääni hetkeä myöhemmin...
Ja kuin sattumalta olinkin juuri uutta juhlamekkoa vailla :-) Toivottavasti koko riittää, tänään on ollut harvinaisen läski olo. (Tilasin varmuuden vuoksi toisenkin, väljemmän mallin.)
Posted via DraftCraft app
25.2.2013
Kuinka huivi taitellaan
Olen aika mielikuvitukseton huivinkietoja; useimmiten kiepautan huivin koko pituudeltaan monta kertaa kaulan ympärille ja piilotan solmitut päät sen alle. Tämäkin on jo askel eteenpäin edellisen vuosikymmenen "pashmina-tyylistä" (huivi kaksinkerroin, lenksusta pujotetaan päät läpi), joka on varmaan kaikille hyvinkin tuttu.
Täällä Shopbopin sivuilla on kuitenkin esitelty tusinoittain erilaisia sidontoja - kaikki toki muistuttavat varsin läheisesti toisiaan, mutta kyllä sieltä vähän uutta inspiraatiotakin löytyi!
Pitäisi olla mallikuvia printattuna tuolla alakerran peilikaapin vieressä, jotta muistaisi nämä variaatiot. Toista se ovat ne ikityylikkäät italialais- ja ranskalaisnaiset, jotka vain huitaisevat huivin huolettoman oloisesti kaulalleen ja - voilà! - onnistuvat joka kerta! (Ehkä se salaisuus onkin juuri siinä, ettei yritä niin kovasti...)
Kohta voi jo siirtää paksuimmat villahuivit syrjään odottamaan seuraavaa talvea, ja kevääksi voisi hankkia pari uutta. Vaikka tällaisia:
Täällä Shopbopin sivuilla on kuitenkin esitelty tusinoittain erilaisia sidontoja - kaikki toki muistuttavat varsin läheisesti toisiaan, mutta kyllä sieltä vähän uutta inspiraatiotakin löytyi!
Ai että näinkin voisi solmia tolleen sivuun |
Celinen muotikuvistakin tuttu tapa. |
Kohta voi jo siirtää paksuimmat villahuivit syrjään odottamaan seuraavaa talvea, ja kevääksi voisi hankkia pari uutta. Vaikka tällaisia:
Becksöndergaard/ Poppy Fields |
John Galliano |
Alexander McQueen/ Yellow Butterfly Camo Scarf |
...ja sitten pitäisi vielä keksiä, mihin säilön ne kaikki (uudet ja vanhat)...
Note to self 1: myy myös huiveja kirppiksellä!
Note to self 2: varaa kirppispöytä asap!
Espoolaisvaltakunnassani on taas kaikki hyvin, sillä sain kuin sainkin uuden ajan sinne kuumakivihierontaan. Suurkiitos ymmärryksestä ja joustavuudesta kauneushoitola Aila Airo!
24.2.2013
16 (apua!)
No niinhän siinä kävi, että kun en malttanut olla kommentoimatta Periaatteen naisen haastepostaukseen, pääsen nyt itsekin osallistumaan. Joudun palaamaan ajassa siihen hetkeen, kun olin 16-vuotias ja täytyy myöntää, että hetki jos toinenkin meni tässä niitä aikoja muistellessa, jotta osaisin olla edes jokseenkin totuudenmukainen.
Toinen suuri haaste on se, ettei minulla ole absoluuttisesti yhtään valokuvaa tuolta ajalta - kaikki ovat äitini luona, silloin kun ei vielä mitään digikameroita ollut olemassakaan... (kyllä muuten tuntee itsensä niin vanhaksi, kun kertoo lapselle sen ajan C-kaseteista ja filmirullien kehittämisoperaatioista!).
vielä kotona perheeni kanssa (minulla on kaksi nuorempaa sisarusta). En muista oikeastaan koskaan olleeni lapsenvahtina 10 vuotta nuoremmalle veljelleni, mikä näin jälkikäteen ajatellen on tosi sääli! Meiltä ei kotona vaadittu oikeastaan mitään kotitöitä, joten lähinnä vain velttoilin ja hengailin -aika iisiä elämää! Elämä pienessä kunnassa oli muutenkin aika turvallista - eli 16-vuotiaan mielestä todella tylsää ja sovinnaista.
Olin
hoikka ja pitkätukkainen - enkä ollenkaan osannut arvostaa ainakaan ensimmäistä :-) Olin juuri luopunut kaikista liikunnallisista harrastuksistani (ratsastus, voimistelu) ja menikin muutama vuosi, että löysin liikunnan ilon uudestaan; tennistä taisin käydä joskus lätkimässä, mutta sitäkin jotenkin ponnettomasti.
Tärkeintä elämässä oli
oma napa. Me me me. Muistaakseni aloin kuitenkin seurustelemaan tuon vuoden kesänä (lukion ekan jälkeen, siis) itseäni vuotta vanhemman pojan kanssa, ja olin tosi rakastunut ja onnellinen. Suhde kestikin pari vuotta- osin jopa kaukosuhteena - ja oli ensimmäinen vähän aikuismaisempi seurustelusuhteeni, oikein hyvä sellainen.
Työskentelin
...siivosin kesätyönäni kauppoja ja toimistotiloja iltaisin; aika rankkaa hommaa, muuten! Oli silti kiva saada taskurahaa, jonka taisin käyttää 99% vaatteisiin (some things never change...).
Halusin
että minusta "tulee jotakin". En todellakaan tiennyt, mitä tavoittelin, mutta kuten jokainen nuori, olin niin vakuuttunut omasta erinomaisuudestani ja ainutlaatuisuudestani, että sisälläni paloi suuri halu päästä näkemään, kokemaan ja vaikuttamaan - kunpa olisi tosiaan vielä tiennyt mihin :-) Halusin matkustaa ja opiskella; olin jo asunut ulkomailla useita vuosia, ja olimme taas lähdössä perheen kanssa uuteen maahan, joten koko maailma tuntui olevan avoin.
Tuossa vaiheessa taisin vielä haluta eläinlääkäriksi, mutta myös kaupalliset aineet alkoivat kiinnostamaan - etenkin kun jouduin jättämään pitkän fysiikan pois, koska en tajunnut siitä mitään...
Pelkäsin
varmaan ainakin sitä, etten kuitenkaan olisi yhtä fiksu tai kaunis tai hauska kuin muut tytöt. Että jämähtäisin ja minusta tulisikin ihan tavis, niin kuin vanhempani. Että tyytyisin elämään peruselämää, johon kuuluu rivitalo ja koira ja kaksi lasta (yäk etenkin lapsille!).
Buaahaahahaahahaaaaa!!!!!
paritalossa pientaloalueella lähellä palveluja ja lapsen koulua. Koti oli tähän muuttaessamme se unelmien koti, josta olin haaveillut, mutta joka oli myös tuntunut sellaiselta melkein liian aikuiselta unelmalta: takka, korkeaa tilaa, iso piha, poreamme, autokatos - niitähän on vain aikuisilla! Ja meillä kuitenkin oli jo lapsi siinä vaiheessa :-) Nyt haaveilemme vielä vähän isommasta ja avarammasta, mutta sitä ihan täydellistä ei ole osunut kohdalle, joten tässä on nyt ihan hyvä olla. Sekään ei vähennä tilanteen hienoutta, että asuntolainaa on enää parille vuodelle!
Olen
onnellinen kaikesta siitä, mitä minulle on suotu (kts. myös seuraava kohta). Muutamasta kilosta voisin luopua ja pari suonikohjuakin voisi taikoa pois, mutta ne ovat niin pientä kaiken muun rinnalla (ja etenkin ne kilot vain itsestä kiinni).
Elän perusespoolaista elämää, ja se on kivaa! Olemme tehneet kovasti töitä sen eteen, että voimme aina välillä matkustella, syödä hyvin, harrastaa ja shoppailla. Meillä on ihania ystäviä, joita tosin näemme liian harvoin, mutta joiden kanssa voi ainaa jatkaa juttua siitä, mihin se viimeksi jäi ja jotka ymmärtävät ihan hyvin, miksi näemme vain kerran-pari vuodessa, koska elävät itse samojen kiireiden keskellä.
Tärkeintä elämässä on
perhe.
Työskentelen
työssä, josta en opiskeluaikoinani kauppakorkeassa olisi uskaltanut edes unelmoidakaan!
Tosin silloin se suurin unelmani oli päästä Amanda Woodwardin (Beverly Hills 90210) tavoin mainostoimistoon, koska siellä pidettiin palavereja hienoissa lasiseinäisissä toimistoissa ja ajeltiin avoautolla ympäriinsä power suit päällä ja stiletot jalassa.
Työni on kiireistä, haasteellista, mielenkiintoista, inspiroivaa, hauskaa ja vaihtelevaa - loistopaketti, vai mitä? Olen useamman kymmenen hengen esimies, ja vastuullani on siis mm. yrityksemme markkinointiviestintä. Välillä vastuu hirvittää ja päivätkin venyvät, mutta pääsääntöisesti jaksan innostua ihan jokaisesta päivästä ja projektista, ja se on mielestäni tärkeintä - aamulla töihin ajaessa pitäisi tuntua hyvältä, ei ahdistavalta (siitäkin on nimittäin kokemusta)!
Haluan
...tämä on kaikkein vaikein kohta, koska tuntuu siltä, että kaikki on niin hyvin ja minulla on niin paljon kaikkea. En edes uskalla toivoa muuta kuin terveyttä ja uusia kenkiä!
Pelkään
vaikka mitä: että sairastumme, epäonnistumme tai eksymme. Ylivoimaisesti suurin ja (äitinä) ikuinen pelkoni on se, että lapselle tapahtuu jotakin; mitä vanhemmaksi hän kasvaa,sitä akuutimmin sitä myös tajuaa, miten maailma voikaan olla katala ja vaarallinen, ja miten pienetkin kohtalon oikut voivat viedä aivan väärille poluille. Toisaalta, käväisin itsekin aikoinaan aika monellakin väärällä polulla, ja tässä sitä ollaan viettämässä sitä perusespoolaista, tylsää arkea, joten yritän kasvattaa hänestä mahdollisimman fiksun, empaattisen ja avarakatseisen ja luotan siihen, että sillä pääsee elämässä pitkälle :-)
Kylläpä sitä ajatukset muuttuvat 23 vuodessa! Ne asiat, jotka teinistä tuntuivat tylsiltä, ovatkin nyt ihania - ja voi, miten sitä osaakaan arvostaa vanhempiaan ihan eri tavalla kuin tuolloin :-)
Muistatko sinä vielä, miltä tuntui olla 16-vuotias? Tai minkälaiseksi kuvittelet elämäsi neljänkympin korvilla?
Varoituksen sana: jokainen kommentoija saa itselleen oman lukunsa.
Toinen suuri haaste on se, ettei minulla ole absoluuttisesti yhtään valokuvaa tuolta ajalta - kaikki ovat äitini luona, silloin kun ei vielä mitään digikameroita ollut olemassakaan... (kyllä muuten tuntee itsensä niin vanhaksi, kun kertoo lapselle sen ajan C-kaseteista ja filmirullien kehittämisoperaatioista!).
Kun olin 16
Asuinvielä kotona perheeni kanssa (minulla on kaksi nuorempaa sisarusta). En muista oikeastaan koskaan olleeni lapsenvahtina 10 vuotta nuoremmalle veljelleni, mikä näin jälkikäteen ajatellen on tosi sääli! Meiltä ei kotona vaadittu oikeastaan mitään kotitöitä, joten lähinnä vain velttoilin ja hengailin -aika iisiä elämää! Elämä pienessä kunnassa oli muutenkin aika turvallista - eli 16-vuotiaan mielestä todella tylsää ja sovinnaista.
Olin
hoikka ja pitkätukkainen - enkä ollenkaan osannut arvostaa ainakaan ensimmäistä :-) Olin juuri luopunut kaikista liikunnallisista harrastuksistani (ratsastus, voimistelu) ja menikin muutama vuosi, että löysin liikunnan ilon uudestaan; tennistä taisin käydä joskus lätkimässä, mutta sitäkin jotenkin ponnettomasti.
Tärkeintä elämässä oli
oma napa. Me me me. Muistaakseni aloin kuitenkin seurustelemaan tuon vuoden kesänä (lukion ekan jälkeen, siis) itseäni vuotta vanhemman pojan kanssa, ja olin tosi rakastunut ja onnellinen. Suhde kestikin pari vuotta- osin jopa kaukosuhteena - ja oli ensimmäinen vähän aikuismaisempi seurustelusuhteeni, oikein hyvä sellainen.
Työskentelin
...siivosin kesätyönäni kauppoja ja toimistotiloja iltaisin; aika rankkaa hommaa, muuten! Oli silti kiva saada taskurahaa, jonka taisin käyttää 99% vaatteisiin (some things never change...).
Halusin
että minusta "tulee jotakin". En todellakaan tiennyt, mitä tavoittelin, mutta kuten jokainen nuori, olin niin vakuuttunut omasta erinomaisuudestani ja ainutlaatuisuudestani, että sisälläni paloi suuri halu päästä näkemään, kokemaan ja vaikuttamaan - kunpa olisi tosiaan vielä tiennyt mihin :-) Halusin matkustaa ja opiskella; olin jo asunut ulkomailla useita vuosia, ja olimme taas lähdössä perheen kanssa uuteen maahan, joten koko maailma tuntui olevan avoin.
Tuossa vaiheessa taisin vielä haluta eläinlääkäriksi, mutta myös kaupalliset aineet alkoivat kiinnostamaan - etenkin kun jouduin jättämään pitkän fysiikan pois, koska en tajunnut siitä mitään...
Pelkäsin
varmaan ainakin sitä, etten kuitenkaan olisi yhtä fiksu tai kaunis tai hauska kuin muut tytöt. Että jämähtäisin ja minusta tulisikin ihan tavis, niin kuin vanhempani. Että tyytyisin elämään peruselämää, johon kuuluu rivitalo ja koira ja kaksi lasta (yäk etenkin lapsille!).
Buaahaahahaahahaaaaa!!!!!
Nyt kun olen 39
Asunparitalossa pientaloalueella lähellä palveluja ja lapsen koulua. Koti oli tähän muuttaessamme se unelmien koti, josta olin haaveillut, mutta joka oli myös tuntunut sellaiselta melkein liian aikuiselta unelmalta: takka, korkeaa tilaa, iso piha, poreamme, autokatos - niitähän on vain aikuisilla! Ja meillä kuitenkin oli jo lapsi siinä vaiheessa :-) Nyt haaveilemme vielä vähän isommasta ja avarammasta, mutta sitä ihan täydellistä ei ole osunut kohdalle, joten tässä on nyt ihan hyvä olla. Sekään ei vähennä tilanteen hienoutta, että asuntolainaa on enää parille vuodelle!
Olen
onnellinen kaikesta siitä, mitä minulle on suotu (kts. myös seuraava kohta). Muutamasta kilosta voisin luopua ja pari suonikohjuakin voisi taikoa pois, mutta ne ovat niin pientä kaiken muun rinnalla (ja etenkin ne kilot vain itsestä kiinni).
Elän perusespoolaista elämää, ja se on kivaa! Olemme tehneet kovasti töitä sen eteen, että voimme aina välillä matkustella, syödä hyvin, harrastaa ja shoppailla. Meillä on ihania ystäviä, joita tosin näemme liian harvoin, mutta joiden kanssa voi ainaa jatkaa juttua siitä, mihin se viimeksi jäi ja jotka ymmärtävät ihan hyvin, miksi näemme vain kerran-pari vuodessa, koska elävät itse samojen kiireiden keskellä.
Tärkeintä elämässä on
perhe.
Työskentelen
työssä, josta en opiskeluaikoinani kauppakorkeassa olisi uskaltanut edes unelmoidakaan!
Tosin silloin se suurin unelmani oli päästä Amanda Woodwardin (Beverly Hills 90210) tavoin mainostoimistoon, koska siellä pidettiin palavereja hienoissa lasiseinäisissä toimistoissa ja ajeltiin avoautolla ympäriinsä power suit päällä ja stiletot jalassa.
Työni on kiireistä, haasteellista, mielenkiintoista, inspiroivaa, hauskaa ja vaihtelevaa - loistopaketti, vai mitä? Olen useamman kymmenen hengen esimies, ja vastuullani on siis mm. yrityksemme markkinointiviestintä. Välillä vastuu hirvittää ja päivätkin venyvät, mutta pääsääntöisesti jaksan innostua ihan jokaisesta päivästä ja projektista, ja se on mielestäni tärkeintä - aamulla töihin ajaessa pitäisi tuntua hyvältä, ei ahdistavalta (siitäkin on nimittäin kokemusta)!
Haluan
...tämä on kaikkein vaikein kohta, koska tuntuu siltä, että kaikki on niin hyvin ja minulla on niin paljon kaikkea. En edes uskalla toivoa muuta kuin terveyttä ja uusia kenkiä!
Pelkään
vaikka mitä: että sairastumme, epäonnistumme tai eksymme. Ylivoimaisesti suurin ja (äitinä) ikuinen pelkoni on se, että lapselle tapahtuu jotakin; mitä vanhemmaksi hän kasvaa,sitä akuutimmin sitä myös tajuaa, miten maailma voikaan olla katala ja vaarallinen, ja miten pienetkin kohtalon oikut voivat viedä aivan väärille poluille. Toisaalta, käväisin itsekin aikoinaan aika monellakin väärällä polulla, ja tässä sitä ollaan viettämässä sitä perusespoolaista, tylsää arkea, joten yritän kasvattaa hänestä mahdollisimman fiksun, empaattisen ja avarakatseisen ja luotan siihen, että sillä pääsee elämässä pitkälle :-)
Kylläpä sitä ajatukset muuttuvat 23 vuodessa! Ne asiat, jotka teinistä tuntuivat tylsiltä, ovatkin nyt ihania - ja voi, miten sitä osaakaan arvostaa vanhempiaan ihan eri tavalla kuin tuolloin :-)
Muistatko sinä vielä, miltä tuntui olla 16-vuotias? Tai minkälaiseksi kuvittelet elämäsi neljänkympin korvilla?
Varoituksen sana: jokainen kommentoija saa itselleen oman lukunsa.
23.2.2013
Voi pylly!
Siis voi helvetin helvetti ja kaikkea muuta väkevämpää! Puhelin soi tänään puoliltapäivin tuntemattomasta numerosta, enkä jaksanut vastata - varmaan jättäisi mulle viestin, jos olisi tärkeää asiaa, vai mitä?!
Nyt vasta, tässä sohvalla maatessani klo 22:50 tajusin, että soitto tuli kauneushoitolasta, jossa minun olisi pitänyt olla rentoutumassa kuumakivihieronnassa klo 13. En sitten ollut. Perkele.
Tässä tuli nyt todistettua, etten minä pelkästään töihin tarvitse sitä elämäntapavalmennusta, vaan tähän arjenkin elämänhallintaan!
Pistän tietysti kaiken tämän järkyttävän flunssan piikkiin ja yritän maanantaina soittaa ja kähisten anella armoa, mutta ymmärrän kyllä hyvin, jos en enää saa uutta aikaa :-( Että voikin harmittaa, kun ei noita hemmotteluhetkiä nyt mitenkään ylenpalttisen usein ole!
Nyt vasta, tässä sohvalla maatessani klo 22:50 tajusin, että soitto tuli kauneushoitolasta, jossa minun olisi pitänyt olla rentoutumassa kuumakivihieronnassa klo 13. En sitten ollut. Perkele.
Tässä tuli nyt todistettua, etten minä pelkästään töihin tarvitse sitä elämäntapavalmennusta, vaan tähän arjenkin elämänhallintaan!
Pistän tietysti kaiken tämän järkyttävän flunssan piikkiin ja yritän maanantaina soittaa ja kähisten anella armoa, mutta ymmärrän kyllä hyvin, jos en enää saa uutta aikaa :-( Että voikin harmittaa, kun ei noita hemmotteluhetkiä nyt mitenkään ylenpalttisen usein ole!
Vinkkaanpa minäkin POPin toppa-alesta
...vaikka asia varmaan onkin aika monella jo tiedossa. Nyt siis toppavaatteet "jopa" -40% ja villaiset aluskerrastot -30% tämän viikonlopun ajan.
Kävin jo reissussa kartoittamassa verkkokaupan tilannetta, mutten ehtinyt tilaamaan. Nyt kuitenkin aikani kuluksi ostin sekä takin että toppahousut ensi vuotta varten, molemmat -40%.
Housut ovat tuollaista lökäpöksymallia, mutta eivätköhän ne kelpaa laskettelurinteeseen; ne kehumani Remun "indestructible"-housut ovat muuten nyt täynnä pieniä viiltoja, joten ihan hyvä, että oli hiihtolomahousut erikseen. Ja se POPin välitoppis oli reissussa päällä ulkotakin alla ihan joka päivä, joten ei ollut huti sekään - kyllä mä olen sitten taitava tekemään hankintoja :-)
Antaa tulla, talvi 2014 (vai 2013? no ensi talvi kuitenkin!), minua et pääse yllättämään!
Kävin jo reissussa kartoittamassa verkkokaupan tilannetta, mutten ehtinyt tilaamaan. Nyt kuitenkin aikani kuluksi ostin sekä takin että toppahousut ensi vuotta varten, molemmat -40%.
Housut ovat tuollaista lökäpöksymallia, mutta eivätköhän ne kelpaa laskettelurinteeseen; ne kehumani Remun "indestructible"-housut ovat muuten nyt täynnä pieniä viiltoja, joten ihan hyvä, että oli hiihtolomahousut erikseen. Ja se POPin välitoppis oli reissussa päällä ulkotakin alla ihan joka päivä, joten ei ollut huti sekään - kyllä mä olen sitten taitava tekemään hankintoja :-)
Antaa tulla, talvi 2014 (vai 2013? no ensi talvi kuitenkin!), minua et pääse yllättämään!
The Slipper Shoe - hit or miss?
Olisikohan ollut viime kesä, kun näitä tohvelitossuja alkoi näkymään - ei niinkään Suomen katukuvassa, mutta muotilehdissä sitäkin enemmän. En ihan heti lämmennyt, hidas kun olen - ja voisiko muka mikään horjuttaa ballerinan valta-asemaa?!
Ehkä ei voi, mutta jokin näissä viehättää...
Tässä mytheresa.comissa tarjolla olevia esimerkkejä, valikoimaa tosiaan on!
Nilsonilla ja Vagabondillakin on omat mallinsa, joten ehkä olisi viisasta hankkia jotkut hieman huokeammat yhden kesän kengät kuin vaikkapa nuo Valentinon 558€ hintaiset ehkämänäitäainajoskuspidänversiot... En ole vielä katsastanut Gapin valikoimaa :-)
Mallin mittasuhteiden pitää kyllä olla just eikä melkein: nuo vaaleanpunaiset Valentinon kengät esimerkiksi näyttävät vanhan mummon aamutossuilta, kun taas Louboutinit ovat todella viehättävät. Ja myönnettäköön, että viime vuonnakin jo hiplailin kohtaamiani tohvelitossuja, mutta ne vain eivät olleet tarpeeksi lähellä oikeita geometrisiä kulmia. Näen tohvelitossut jo sen himoitsemani mustan nahkahameen kanssa.
Niin, joko kerroin, että mun on pakko saada sellainenkin?
Sairaspetihaaveilu (ja -shoppailu) jatkuu edelleen, ja mieskin niiskuttelee jo orastavaa Man Coldiaan - Luoja tätä huushollia varjelkoon siinä vaiheessa, kun se vielä pamahtaa päälle täydellä teholla, kun muutenkin olemme jo kaoottisessa tilassa! Koirakin ehti karkaamaan aamulla (takapihalla oli yllättävä hankikanto -> paineli suoraan aitojen yli), eikä kukaan jaksa kokata; ainoa tilanteesta nauttiva on lapsi, joka saa edelleen pelata luvattoman paljon tietsikkapelejä, kun immobilisoidut vanhemmat eivät jaksa kieltää tarpeeksi ponnekkaasti... Huomenna varmaan raportoin ostamistani tohvelikengistä - ja saa vinkata, jos tiedätte mistä löytäisin sen täydellisen mustan nahkahameen :-)
Ehkä ei voi, mutta jokin näissä viehättää...
Tässä mytheresa.comissa tarjolla olevia esimerkkejä, valikoimaa tosiaan on!
Tod's - Alexander McQueen - Miu Miu |
Louboutin - Dolce Gabbana - Valentino |
Nilsonilla ja Vagabondillakin on omat mallinsa, joten ehkä olisi viisasta hankkia jotkut hieman huokeammat yhden kesän kengät kuin vaikkapa nuo Valentinon 558€ hintaiset ehkämänäitäainajoskuspidänversiot... En ole vielä katsastanut Gapin valikoimaa :-)
Mallin mittasuhteiden pitää kyllä olla just eikä melkein: nuo vaaleanpunaiset Valentinon kengät esimerkiksi näyttävät vanhan mummon aamutossuilta, kun taas Louboutinit ovat todella viehättävät. Ja myönnettäköön, että viime vuonnakin jo hiplailin kohtaamiani tohvelitossuja, mutta ne vain eivät olleet tarpeeksi lähellä oikeita geometrisiä kulmia. Näen tohvelitossut jo sen himoitsemani mustan nahkahameen kanssa.
Niin, joko kerroin, että mun on pakko saada sellainenkin?
Sairaspetihaaveilu (ja -shoppailu) jatkuu edelleen, ja mieskin niiskuttelee jo orastavaa Man Coldiaan - Luoja tätä huushollia varjelkoon siinä vaiheessa, kun se vielä pamahtaa päälle täydellä teholla, kun muutenkin olemme jo kaoottisessa tilassa! Koirakin ehti karkaamaan aamulla (takapihalla oli yllättävä hankikanto -> paineli suoraan aitojen yli), eikä kukaan jaksa kokata; ainoa tilanteesta nauttiva on lapsi, joka saa edelleen pelata luvattoman paljon tietsikkapelejä, kun immobilisoidut vanhemmat eivät jaksa kieltää tarpeeksi ponnekkaasti... Huomenna varmaan raportoin ostamistani tohvelikengistä - ja saa vinkata, jos tiedätte mistä löytäisin sen täydellisen mustan nahkahameen :-)
22.2.2013
Lohtushoppailua sairaspedillä (annoin periksi)
Jo kauan, kauan sitten julistin haluavani farkkupaidan, mutten saanut lähipiiristäni tai teiltä täällä minkäänlaista kannatusta ajatukselleni - oikeastaan vähän päinvastoin (mies hirnui taas niin, että kuului naapuriin asti). Niinpä päätin häpeissäni haudata koko idiksen ja yritin viikottain muistutella itselleni, että farkkupaidat ovat superout, siis tosi passée ja silleen.
Silti kerta toisensa jälkeen klikkailin eri vaihtoehtoja ostoskoriini, kunnes nyt flunssa mursi minut lopullisesti ja kun sain paidan vielä alehintaankin, päätin tilata sen. Mistäpäs muualta kuin Gapilta - jenkkien KappAhl on näköjään vakkari-goto-mestani nykyään.
Mutta kun tiedättekö, että mulla on mielessäni useampikin vaate, jotka huutavat parikseen juuri tuollaista vaaleaa farkkupaitaa. Toivottavasti intuitioni osuisi kerrankin oikeaan ja pääsisin esittelemään ensi viikolla niin huikaisevia asucomboja, että te vain huokailette ihastuksissanne siellä ruutujen toisella puolella! Just you wait!
Ja kun en kehdannut tilata vain yhtä puseroa (mitä ne siellä pakkaamossakin oikein ajattelisivat minusta!), otin sille matkakaveriksi nämä korvikset, joita tulen varmaan käyttämään tasan kerran tulevan vuoden aikana... (en vielä osaa sanoa, mikä se tilaisuus voisi olla, mutta enköhän kerran pääse johonkin baariin minäkin).
****
Niin, kotona siis ollaan, mutta jouduinkin suoraan sängyn pohjalle potemaan (mielestäni) Man Coldin veroista flunssaa. Tauti on niin paha, että olen antanut lapsen pelata tietsikkapeleja jo monta tuntia putkeen ja kun se kohta tulee pyytäämään ruokaa, käsken syömään karkkia ja suklaata. Pakkasessa voisi olla jäätelöäkin....
Voikaa te paremmin, kivaa perjantaita kaikille!
21.2.2013
C'est fini
Lopussa on, loma siis. Jokaisen päivän lopussa olin aivan puhki, mielettömän onnellinen ja ehkä aina piirun verran parempi laskettelija - meidän seurueemme 9-vuotiaat ovat jo niin taitavia ja pelottomia (!) laskijoita, että joutuu ihan tosissaan tsemppaamaan pysyäkseen samassa vauhdissa :-) Ja koska täällä oli ekoina päivinä puuterilunta, pääsin minäkin pikkuoffareille pitkästä aikaa; pysyin kuitenkin pystyssä, vaikka tyyli olikin välillä vähän hakusessa...
Kuvaaminen jäi aika vähiin, en oikein itsekään tiedä miksi - maisemat olivat kuitenkin henkeäsalpaavat (ihan kirjaimellisestikin, jos kärsii yhtä pahasta korkeanpaikankammosta kuin minä). Säätkin suosivat meitä taas, sillä vain ekana päivänä oli lumisateen vuoksi huono näkyvyys ja muina päivinä paistoi aurinko; muut siis ruskettuivat ja minä keräilin lisää pisamia.
Ensi vuonna menemme varmaan jo johnkin toiseen Alppikohteeseen, joten jätän nyt vähän haikein mielin hyvästit Chamonix'lle ainakin toistaiseksi.
Kuvaaminen jäi aika vähiin, en oikein itsekään tiedä miksi - maisemat olivat kuitenkin henkeäsalpaavat (ihan kirjaimellisestikin, jos kärsii yhtä pahasta korkeanpaikankammosta kuin minä). Säätkin suosivat meitä taas, sillä vain ekana päivänä oli lumisateen vuoksi huono näkyvyys ja muina päivinä paistoi aurinko; muut siis ruskettuivat ja minä keräilin lisää pisamia.
Ensi vuonna menemme varmaan jo johnkin toiseen Alppikohteeseen, joten jätän nyt vähän haikein mielin hyvästit Chamonix'lle ainakin toistaiseksi.
15.2.2013
Kohteessa Chamonix - enfin!
Täällä siis ollaan jo toista päivää - taival ei ollut pitkä (Finskin suorat lennot ja kuski kentällä odottamassa), mutta aamuviiden herätykset eivät yksinkertaisesti ole meidän perheen juttu...
Hotellimme on todella idyllinen ja mukava, ja kirjaimellisesti kivenheiton päässä kaupungin keskustasta. Hiihtohissit ovat harmillisesti vain eri suunnalla, eli joidumme ryysäämään hiihtobusseilla joka aamu (pienten lasten kanssa aina vähän hankala harjoitus).
Lähdimme tänään intoa puhkuen rinteeseen, mutta lumisade oli niin hurjaa, että näkyvyyttä oli pahimmillaan vain pari metriä :-( Laskimme sinnikkäästi muutaman tunnin, mutta ei se nyt mitään maailman suurinta hupia ollut. Odotan siis huomiselta paljon, sillä huomiselle - ja itse asiassa koko viikolle - on luvattu pelkkää auringonpaistetta, joten mikäs sen mukavampaa!
Nettiyhteydet ovat ranskalaisittain kehnot, joten en pääse juurikaan kommentoimaan teidän juttujanne tai päivittämään blogia muuta kuin mobiili-Bloggerin kautta - todella hermojaraastavaa hommaa! Hiljaiselo siis jatkunee, kivaa hiihtolomaa teille kaikille!
Hotellimme on todella idyllinen ja mukava, ja kirjaimellisesti kivenheiton päässä kaupungin keskustasta. Hiihtohissit ovat harmillisesti vain eri suunnalla, eli joidumme ryysäämään hiihtobusseilla joka aamu (pienten lasten kanssa aina vähän hankala harjoitus).
Lähdimme tänään intoa puhkuen rinteeseen, mutta lumisade oli niin hurjaa, että näkyvyyttä oli pahimmillaan vain pari metriä :-( Laskimme sinnikkäästi muutaman tunnin, mutta ei se nyt mitään maailman suurinta hupia ollut. Odotan siis huomiselta paljon, sillä huomiselle - ja itse asiassa koko viikolle - on luvattu pelkkää auringonpaistetta, joten mikäs sen mukavampaa!
Nettiyhteydet ovat ranskalaisittain kehnot, joten en pääse juurikaan kommentoimaan teidän juttujanne tai päivittämään blogia muuta kuin mobiili-Bloggerin kautta - todella hermojaraastavaa hommaa! Hiljaiselo siis jatkunee, kivaa hiihtolomaa teille kaikille!
12.2.2013
Girl Power (kun Lady Power ei vain kuulostanut yhtä hyvältä...)
Mulla on reidet ja pohkeet aivan tiltissä, sillä olin viikonloppuna laskettelemassa lapseni, tämän parhaan kaverin ja hänen äitinsä kanssa - ja pitihän meidän äitien näyttää lapsille, että leiditkin osaavat/ uskaltavat vielä laskea tosi kovaa. Auts; kahteen päivään en ole pystynyt istumaan irvistelemättä, joten kallis oli senkin näytön paikan hinta!
Girl Power Exhibit Nr. 1.
****
Tapasin tänään pitkästä aikaa ja aivan sattumalta vanhan tuttuni (joka ei siis ole yhtään sen vanhempi kuin minäkään, mutta kun olemme tunteneet toisemme mm. saman jumppatunnin ja löyhästi työkuvioidenkin kautta jo pidemmän aikaa), mikä oli jo itsessään vallan mukava tapahtuma. Vaihdoimme siinä kahvittelun lomassa kuulumisia, ja ystävättäreni kertoi, että edelleen nousujohteisen uransa rinnalla (toim. oma sanavalinta!) hän oli myös perustanut korukaupan, joka sekin - of course - oli lähtenyt käyntiin oikein lupaavasti.
Tästä inspiroituneena tunnustin, että minäkin olin perustanut tämän blogin, jossa käy nykyään muutama sata ihmistä päivittäin, ja jonne kirjoittamisesta saan ihan erilaisia kicksejä kuin mistään muusta. No joo, joo, oman bisneksen perustamisen rinnalla se ei tietenkään tuntunut suunnattoman isolta asialta, mutta olimmepa silti oikein tyytyväisiä itseemme ja siihen, että olimme löytäneet omia, uusia juttuja normaalien arkirutiinien ja leipätyön rinnalle.
Girl Power Exhibit Nr. 2. Hyvä me!
Kävin tässä iltasella tutustumassa La Puella -korukauppaan ja olen nyt aivan innoissani siitä, että sen lisäksi että nostan hattua jokaiselle, joka ylipäätänsä lähtee yrittämään ja tekemään jotakin omaa, nämä korut olivat tosi stylejä!
Tuossa muutama poiminta - käy itse tsekkaamassa ja kerro tykkäsitkö, sillä Katarina taitaa olla kuulolla :-)
****
Blogi hiljenee nyt muutamaksi päiväksi, sillä sen lisäksi että kuskaan huomenna lasta synttäreille ja vien koiran hoitoon, täytyy myös pakata kaikki kamat ylihuomista lähtöä varten (pelkästään kolmet monot vievät jo yhden sallituista laukuistamme, joten aika tiukka linja pitää olla). Tuttuun tyyliini olen siis jättänyt kaiken olennaisen viimeiseen iltaan, ettei vain olisi liian helppoa... Intoudun varmaan kohteesta sitten tekemään ainakin jonkun postauksen, mutta siihen asti sayonara!
Girl Power Exhibit Nr. 1.
****
Tapasin tänään pitkästä aikaa ja aivan sattumalta vanhan tuttuni (joka ei siis ole yhtään sen vanhempi kuin minäkään, mutta kun olemme tunteneet toisemme mm. saman jumppatunnin ja löyhästi työkuvioidenkin kautta jo pidemmän aikaa), mikä oli jo itsessään vallan mukava tapahtuma. Vaihdoimme siinä kahvittelun lomassa kuulumisia, ja ystävättäreni kertoi, että edelleen nousujohteisen uransa rinnalla (toim. oma sanavalinta!) hän oli myös perustanut korukaupan, joka sekin - of course - oli lähtenyt käyntiin oikein lupaavasti.
Tästä inspiroituneena tunnustin, että minäkin olin perustanut tämän blogin, jossa käy nykyään muutama sata ihmistä päivittäin, ja jonne kirjoittamisesta saan ihan erilaisia kicksejä kuin mistään muusta. No joo, joo, oman bisneksen perustamisen rinnalla se ei tietenkään tuntunut suunnattoman isolta asialta, mutta olimmepa silti oikein tyytyväisiä itseemme ja siihen, että olimme löytäneet omia, uusia juttuja normaalien arkirutiinien ja leipätyön rinnalle.
Girl Power Exhibit Nr. 2. Hyvä me!
Kävin tässä iltasella tutustumassa La Puella -korukauppaan ja olen nyt aivan innoissani siitä, että sen lisäksi että nostan hattua jokaiselle, joka ylipäätänsä lähtee yrittämään ja tekemään jotakin omaa, nämä korut olivat tosi stylejä!
Leather Bracelet With Seastar |
Meet Me At Ming |
Black Leather Necklace |
Tuossa muutama poiminta - käy itse tsekkaamassa ja kerro tykkäsitkö, sillä Katarina taitaa olla kuulolla :-)
****
Blogi hiljenee nyt muutamaksi päiväksi, sillä sen lisäksi että kuskaan huomenna lasta synttäreille ja vien koiran hoitoon, täytyy myös pakata kaikki kamat ylihuomista lähtöä varten (pelkästään kolmet monot vievät jo yhden sallituista laukuistamme, joten aika tiukka linja pitää olla). Tuttuun tyyliini olen siis jättänyt kaiken olennaisen viimeiseen iltaan, ettei vain olisi liian helppoa... Intoudun varmaan kohteesta sitten tekemään ainakin jonkun postauksen, mutta siihen asti sayonara!
10.2.2013
Conservatorium - viiden tähden tyyliä katosta lattiaan
Nyt seuraa pitkähkö kuvakavalkadi upeasta Conservatorium-hotellista, jossa siis asuin Amsterdamissa pari viikkoa sitten. Uskaltaisin leuhkia olevani varsin kokenut matkailija, joka on päässyt näkemään mitä upeampia hotelleja ympäri maailman - Conservatorium pääsi ihan sinne kärkikuhinoihin mukaan! Aika moni muukin on ollut kanssani samaa mieltä Tripadvisorissa, tosin olisin odottanut oman kokemukseni perusteella vielä yli neljän tahden kokonaisarviota.
Kuvat eivät kerro mitään hotellin tunnelmasta, joka oli sekä rento että hienostunut - ja palvelutaso oli etenkin eurooppalaiseksi hotelliksi aivan uskomatonta tasoa!
Cava oli myös erinomaista :-)
Hotellissa yhdistyi hienosti vanha ja uusi: koko lobby (näkyy ylemmissä kuvissa) oli tuon lasikaton alla, ja oli ennen ollut sisäpihaa. Oikealla näkyvä moderni uusi siipi sisälsi mm. neukkareita ja hissit.
Yksityiskohtia aamiaispöydästä. Aamiainen oli runsas ja tykkäsin eritysesti tuoreista hedelmistä, smoothie-tarjoilusta sekä itse tehdystä salsasta (sopii tosi hyvin munakkaan kanssa!).
Hotellihuone
Turndown service :-)
Huomatkaa hedelmälautanen sekä huonetuoksu.
Penkki suihkussa, toimi!
Ihanasta kylpyammeesta en tajunnutkaan napata kuvaa.
Kaikki kosmetiikkatuotteet olivat L'Occitanen. Saatoin napata pari matkakokoa seuraavia matkoja silmälläpitäen :-)
Keittelin itselleni (N)espressot useampaan otteeseen.
Voin vain suositella hotellia erittäin lämpimästi, jos sattuisit olemaan menossa Amsterdamiin! Ydinkeskustaan on pari kilsaa matkaa, ja lentokentälle pääsee vartissa. Lisäksi esim. van Gogh -museo on samalla puolella kaupunkia - ja hotellin kulmalta alkaa yksi parhaista shoppailukaduista :-)
9.2.2013
Peilin pyörittelyä
Kuva on lavastettu, eikä vastaa täysin arkitodellisuutta. |
No, silmäni alkavat taas kerran pikkuhiljaa tottumaan ja kieltämättä se käy aika hyvin tuon kullanhohtoisen tapetin rinnalle. Elämähän on kompromisseja täynnä, eikö vain :-)
Ja sen vielä tunnustan, että kuva on osin lavastettu, sillä valitettavasti meidän on pakko pitää Elisa Viihteen wlan-boksia myös tuossa päällä, mutta se oli ensikuvissa juuri niin ruman näköinen, kuin mitä se oikeastikin on, että siirsin sen estettisistä syistä pois.
Muuten kuvia ei olekaan käsitelty, joten pahoittelen tavallistakin huonompaa laatua (syytän heikkoa henkistä olotilaani)! |
Tivoli Audiota ei juuri koskaan kuunnella, mutta se on niin kaunis esine, että haluan sen olevan jossakin esillä. Aina joskus poika laittaa sen päälle koulupäivänsä ajaksi, "jotta koira ei tuntisi itseään niin yksinäiseksi". Söpösti ajateltu!
*****
Olimme eilen juhlistamassa kaverin synttäreitä ja siitä huolimatta, että olimme jo puoliltaöin kotona, on pakko myöntää, että olo on hitusen hutera. Taidan siis mennä tästä ottamaan päivän ekat päikkärit ennen kuin harkitsenkaan mitään fyysisempää kotityötä, esim. ruoanlaittoa - tai sitten tänään on pitkästä aikaa pizzapäivä :-) Heipat teille ja kivaa lauantaita!
7.2.2013
Maton paikka ja valmennusprojektin aloitus
Löysin matolle mielestäni paljon paremman paikan tuosta ruokapöydän alta - siinä ei aikaisemmin ollut mattoa ollenkaan, mutta tajusin, että poikamme(kin) on nykyään sen verran siisti ruokailija, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen voisin harkita mattoa lähellekään ruokailutilaa!
Lisäksi tuossa taulussa toistuvat kutakuinkin maton värit, joten olkoon nyt tuossa ainakin jonkin aikaa perhesovun säilyttämiseksi...
***
Tämä on ollut tähän mennessä aivan käsittämätön työviikko, mutta oikeastaan aika hyvällä tavalla - paljon on siis saatu aikaiseksi, mistä tulee aina hyvä fiilis!
Ja tuosta saankin hyvän aasinsillan siihen elämäntapavalmennukseen, jonka aloitin pari viikkoa sitten. Minun eka tehtäväni (jo ennen ekaa istuntoa) oli miettiä, minkälaista muutosta haluaisin saada aikaiseksi jollakin elämäni osa-alueella - ja tämä olikin yllättävän vaikea asia, koska laiskanpulskana ihmisenä olen lähtökohtaisesti tyytyväinen asioihin juuri näin kuin ne nyt ovat, enkä ainakaan ole kovin motivoitunut tekemään järjettömästi töitä minkään uuden eteen. Olen siis aika haastava valmennettava!
Yksi asia kuitenkin on vaivannut jo pidemmän aikaa, ja se on asioiden priorisointi ja virtaviivaistaminen töissä, jotta saisin enemmän aikaa kehitysprojektien strategiselle suunnittelulle ja pähkäilylle; kulutan liikaa aikaa erilaisten juoksevien asioiden hoitamiseen sen sijaan, että ottaisin aikaa sille, mihin minun oikeasti pitäisi keskittyä - ja millä menestymistäni myös mitataan!
Nyt, kahden istunnon jälkeen, osasin jo kiteyttää asian noin nätisti yhteen kappaaleeseen, mutta voin kertoa, ettei tilanne ollut alkuhetkellä ihan sama: toistin vain kerta toisensa jälkeen, ettei mulla ole tarpeeksi aikaa, enkä tiedä mihin aikani työpäivän aikana oikein kuluu (paitsi palavereissa istumiseen). Pikkuhiljaa, kyselemällä asioita eri kantilta, valmentaja sai minut oivaltamaan, että jopa tunti viikossa puhdasta ideointiaikaa riittäisi, jos vain saisin napattua sen jostakin! Nyt tilanne on se, että havahdun aina perjantaina työviikon päätteeksi siihen, että olen kyllä ollut tosi kiireinen (valmentaja kuvasi tilannetta epäinhimilliseksi, mutta olen kyllä eri mieltä, koska pidän työstäni tosin paljon), mutta että kaikki "ylimääräinen" eli koneen äärellä/omassa huoneessa vietetty aika on mennyt erilaisten rutiiniasioiden hoitamiseen.
Ratkaisu: otan aina silloin tällöin aamulla tunnin työaikaa kotona, ja pyhitän sen ajan kulloinkin päällä olevaan akuuteimman projektin pohtimiseen. En vastaa puhelimeen, enkä lue sähköposteja, vaan keitän kupin hyvää kahvia ja annan ajatusten lentää! Olen jo valmiiksi innoissani - ja siis oikeastihan tuo on maailman yksinkertaisin ratkaisu, mutta en vain millään ollut tajunnut sitä itse (se siitä briljantista älystä, vai mitä)!
Istuntoja on jäljellä vielä kaksi, joten ehkä seuraavaksi uskaltaudun ratkomaan yksityiselämänikin ajanhallintaongelmia - ne kun eivät ole yhtään vähemmän haasteellisia...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)