Nyt jo?!

Uumoilin aikaisemmassa postauksessani, ettei meidän kodissa näkyisi joulu kovin isosti tänä vuonna, ja niinhän siinä kävi: rappusiin viritetyn joulukalenterin lisäksi joulufiilistä toivat vain nämä kuusenoksat, jotka kävin napsimassa (pimeän turvin, vähän salaa...) lähimetsästä. Ne olivat itse asiassa kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein nätit, täytyy pitää mielessä tulevia vuosia ajatellen!

Nyt on kuulkaa sellainen tilanne, että mulla on enää yksi työpäivä jäljellä ennen tiistaiaamun aikaista lähtöämme. Tämä päivä sujuu pyykkäämisen, pakkaamisen ja parin viime hetken askareen toimittamisessa (palautan yhden paketin, käyn ostamassa äidilleni ja suvun pienimmille lahjoja ja lähetän nekin), ja huomenna illalla käyn viemässä koiran hoitoon ja vuoden vikalla ratsastustunnilla. Sen ratsastuksen olisi kyllä voinut jättää väliinkin- ahnehdin taas aikaoptimistina* aivan liikaa kaikkea tekemistä itselleni.

*aikaoptimisti - henkilö, joka kuvittelee ehtivänsä tekemään paljon enemmän, kuin muut ihmiset ja yleensä vielä paljon lyhyemmässä ajassa. Ei ota aikatauluihinsa minkäänlaista pelivaraa esim. yllättävän tietyön tai muun ruuhkan varalta, vaan laskee matka-ajan puhtaimman optimisuorituksen mukaan, vaikka ei ajakaan autoa 0% ilmanvastuksella suljetulla yksityisradalla.. 

Blogikin jää nyt joulutauolle, koska mulla ei ole yhtäkään uutta asukuvaa enää jemmassa. Jos mahdollista, teen pari postausta Miamista (lue: päivänvalosta riehaantuneena postailen loma-asujani harva se päivä) - tai sitten nähdään ja kuullaan seuraavaksi tammikuun puolella.

Nyt on siis hyvä hetki toivottaa teille kaikille mitä hienointa, rauhallisinta, kauneinta joulua läheistenne kanssa! Pus pus!

Puolivälissä (viikkoa, siis)

Minimiin tippunut bloggaustahtini ei johdu mielenkiinnon, vaan vapaa-ajan (ja joo, luonnonvalon) puutteesta: olen mennyt töihin poikkeuksellisen aikaisin ja tullut sieltä aivan liian myöhään kotiin. Kotona ei silti ole tullut vietettyä juurikaan aikaa, ainakaan valveilla. Ja silti yöunetkin ovat jääneet aivan liian vähälle, elän kroonisessa univajeessa.

Onneksi kohta on loma, ja voin paikkailla niin perhesuhteita kuin unenpuutettakin; uskoisin, etten ole ihan täysin mennyt väärille raiteille tai peruuttamattomille poluille kummankaan kohdalla... Ainakin mies vielä vastaa puheluihini ja lapsi kehuu ruokiani :-)

Sen verran ehdin viime viikolla (ja nyt vasta bloggaan asiasta, tätä mä just tarkoitin!) poikkeamaan Sokoksella sukkahousuostoksilla, että ostin itselleni uuden jakun. Sen saman jakun, jota sovittelin jo heti Marks&Spencer -osaston auettua, mutta jota ei löytynyt mun kokoisena. No nyt löytyi, ja nyt se on mun!

Syyskeleillä jakku toimittaa myös ulkovaatteen virkaa, sillä se on villakangasta; vielä pari päivää sitten se oli jopa vähän kuuman oloinen toimistokäytössä, mutta kunhan ne kunnon pakkaskelit alkavat - kai ne vielä ovat tulossa?! - on siinä jakku paikallaan!

Housuille kävi joku mystinen rypistyminen juuri ennen kuvaustilannetta (peilissä ne näyttivät vielä ihan siisteiltä...), en tajua :-O

Matkalaukkuakin pitäisi jo pikkuhiljaa pakkailla, tai ainakin pestä sinne ajateltuja vaatteita, mutta jätän kaiken suosiolla ensi viikonloppuun ja toivon, ettei tarvitse käydä enää ostamassa/ etsimässä mitään suurempaa. Ja höh, eiköhän sieltä periltä sitten saa ihan mitä vaan, jos nyt jotakin sattuisi puuttumaan! Odotan jo paljaita varpaita ja hameenhelmoja paljaita [vitivalkoisia tai itseruskettavasta laikukkaita] sääriä vasten...

Varasimme tänään ekat neljä hotelliyötä Miami Beachilta, ja vielä pitäisi osata tehdä valinta Key Westin ja Bahamanristeilyn välillä (molempiin ei ehdi) sekä päättää, missä vietämme joulun - jossakin kamalassa motellissa, jollemme kohta tee varauksia!

Ja koska maailma on nykyään todella pieni, olen jo sopinut samaan kaupunkiin matkaavan ystäväperheemme kanssa illanvietosta, eli ihan keskenämme ei tarvitse koko aikaa kinastella :-) Kyseisen perheen lapsi on vielä sattumoisin poikamme luokkakaveri, joten hänen mielestään tämä on mitä mainioin kuvio, ja hän jo visioi, miten vietämme koko loppulomammekin kaikki yhdessä... Niin tuskin tapahtuu, mutta sen sijaan on mahdollista, että ihan kaikkeista läheisimmät kaverimme lentävät seuraksemme joulun jälkeen tokaksi lomaviikoksi, mikä olisi mitä hauskin bonus!

Sitä ennen pitäisi kuitenkin käydä ostamassa pari ihan välttämätöntä joululahjaa ja lähettää muutama joulukortti; villeimmissä haaveissani askartelin kortit lapsen kanssa joululaulujen soidessa ja pipareiden paistuessa, mutta kyllä nyt kävi niin, että nappasin ne Unicefin pöydästä ja piparit tulivat Alepasta (joululauluja kuulee sitten shopping malleissa ihan riittävästi). Sinne päin kuitenkin!

Pienen pieni joulumieli

Meidän perheessä on tosi vähän ikiomia jouluperinteitä, sillä emme ole vielä kertaakaan viettäneet joulua omassa kodissa oman perheen tai lähipiirin kesken. Joko olemme olleet kuokkimassa anopin tai miehen veljen luona (molemmat asuvat tässä suht' lähellä), tai sitten vielä useammin olemme olleet ulkomailla aurinkoa etsimässä. Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta, ja lähdemmekin jo reilun viikon päästä taas reissuun.

Yksi joulujuttu on kuitenkin ylitse muiden: tämä äidiltäni peritty joulukalenteri, jonka virittelen kotimme rappusiin aina myöhään 30.11. yöllä, lapsen mentyä jo nukkumaan. Toki hän jo 11-vuotiaana tietää, että minä olen tämä kaiken takana, mutta yhteisestä sopimuksesta pidämme kuitenkin yllä illuusiota joulun taiasta, ja hän jaksaa ihmetellä, miten taitavat tontut ovat tänäkin vuonna osanneet valita juuri hänelle sopivia lahjoja.

Pikkuyllätysten keksiminen on joka vuosi hienoisen stressin paikka (en halua joka päivälle pelkkää karkkia, vaikka sitäkin löytyy), mutta silti nautin joka aamu pojan avatessa pussukkaansa. Välillä niitä on kaksikin: isäni oli suuri oluen ystävä, ja alunperin myös hän sai joka päivä erilaisen erikoisoluen - meidän perheessä oluen määrä on vähentynyt dramaattisesti, mutta näen myös kovasti vaivaa löytääkseni miehelle uusia laatuja kokeiltavaksi. Tällä kertaa sujautin mukaan myös itselleni yhden lahjan, löysin nimittäin ohikulkiessani Lindexilta hauskan t-paidan, jonka haluan ottaa reissuun mukaan ;-) Tästä perinteestä pidän siis kiinni kynsin hampain, ja joskus toivon vielä voivani luovuttaa samat punaiset, nyt jo pehmeäksi kuluneet pussit aikuiseksi kasvaneelle lapselleni hänen perheensä käyttöön. Kamalaa, alan nyt jo toivomaan lapsenlapsia, vaikka tyyppi on vasta ala-asteella!

Toinen ehdoton joulukoriste on tämä joulutähti, josta tykkään tosi paljon: se on samalla sekä moderni että perinteikäs, ja valaiseekin vielä kauniin pehmeästi takkahuoneen, jonne sen tällä kertaa viritin.

Joulukuusta ei ainakaan ole tulossa, ehkä pari pikkukoristetta voisin vielä hakea - tai vaikka pieniä kuusenoksia, jos nyt kävisin tuolta metsästä hakemassa samalla, kun lenkitän koiran. Olen pitkittänyt lenkille lähtemistä sekä siksi, että sää on mitä viheliäisin että myös siksi, että meille tulee kohta vieraita, enkä halua sitten heti juhlahumun keskellä lähteä uudestaan ulos pissatuskeikalle; tuohon keliin en saa/ raaski edes lapsia pakotettua pihalle koiraa viemään...

Meilläkin illan ohjelmaan kuuluu siis itsenäisen Suomen juhlintaa kavereiden kanssa: syömme ja juomme hyvin, arvostelemme linnanjuhlien pukuvalintoja ja parannamme maailmaa toivottavasti myöhään yöhön. Huomiselle en sitten olekaan sopinut mitään ohjelmaa, ihan siltä varalta, että väsyttäisi vähän tavallista enemmän :-D

Hauskaa ja hienoa itsenäisyyspäivää teillekin kaikille, olkaamme ylpeitä pienestä tasavallastamme!