*rehellisyyden nimissä on tietysti myönnettävä, etten ihan aina ehtinytkään tai ainakin oma lapsi oli pihalla viimeisenä odottamassa äitiä tai isää hakemaan...
Tänään oli aivan poikkeuksellinen päivä, sillä tulin töistä suoraan [melkein] valmiiseen ruokapöytään - ja ruoan oli laittanut 13-vuotias poikani kavereineen! He olivat käyneet kotimatkalla kaupassa ostamssa herkkupasta-ainekset, ja olivat aivan työn touhussa, kun tulin kotiin. Neuvoin vain lisäämään pastan määrää, jotta ruoasta riittäisi meille nälkäisille vanhemmillekin, ja sain rauhassa hengailla yläkerrassa sillä aikaa, kun nuoret herrat viimeistelivät ruoan - laitoinkin Faceen päivityksen, jossa sanoin että nyt muistan, miksi niitä lapsia tehdään ;-) Kiitos koulu, kiitos köksä!
Tuntuu että nyt muutenkin eletään hyvin jänniä aikoja, kun tuo poika alkaa kasvaa nuoreksi mieheksi - ja minä tietysti löydän herkistelyn aiheita vähän kaikesta, kuten vaikka siitä, että hänen kengänkokonsa humahti omani ohi tai että hänelle on ilmestynyt aivan hentoiset viiksenalut ylähuuleen. Toistaiseksi vapaa-ajanvietto on vielä varsin viattoman oloista, eikä esimerkiksi kotiintuloajoista ole tarvinnut juurikaan keskustella. Tiedän, että vanhemmille sanotaan, ettei saisi olla liian sinisilmäinen, mutta toisaalta ajattelen että kyllä luottamusta pitää olla niin kauan kuin sitä sitten joskus koetellaan. Itsehän aloitin kännikokeilut tuon ikäisenä, ja muistan kyllä hyvin, miten monin eri tavoin vanhempia sumutettiin, mutta tuo oma nuori tuntuu vielä aika lapselliselta...
No mutta sitten päivän asuun, joka on varmaan aika tutun oloinen niin vaatteiden kuin väriskaalansakin puolesta. On mustaa ja harmaata, ja ah! niin turvallisen mukava neulepoolokin. Löysin/ äkkäsin kotimme yläkerrasta uuden kuvauspaikan, johon tulee yllättävän hyvin valoa, joten voi olla että saatte tästedes ihailla tuota maisemataustaa perinteisen valkoisen seinän lisäksi :-D
neule Global
hame By Malene Birger
kengät &OtherStories
Mukava ilta huipentuu kaikkein rakkaimpaan harrastukseen, eli tietysti ratsastukseen; yritän psyykata itseäni taas kisoihin parin viikon päästä - nyt kun on ne kisahousutkin kerran hankittu! Edellinen kerta päätyi harmittavasti yhteen pudotukseen (puomin, ei ratsastajan), joten jäi vielä paljon parannettavaa, ja vaikka jännittääkin ihan kamalasti, tunnen myös kummallista vetoa kisaradalle - vaikkei kyseessä siis tosiaan olekaan mitään sen suureellisempaa kuin ihan oman tallin kisat.
Tässähän ehtisi joko ottamaan pikkutirsat tai sitten katsomaan Greyn anatomia -jakson. Hmmm...päädyn jälkimmmäiseen, onkin jo vähän ikävä sairaalan väkeä :-)