Eilen jo lupailin, mutta sitten unohdin kuvat kuitenkin. Tässä "vihdoinkin".
Kuvassa ensin uudet pöksyt, jotka kävivät ostoskorissani monta kertaa, ennen kuin sitten vihdoinkin joku ilta rohkaistuin tekemään lopullisen ostopäätöksen. Seuraavana päivänä Gapilla alkoikin heti -30% ale...
Mitä mieltä olette housuista, ovatko liian ärtsyt?! Ovat ihan oman mukavuusalueeni rajoilla, mutta silti tykkään niistä ja pakotan siis itseni hulluttelemaan vähäsen.
Svetari on myös uusi, maailman pehmeintä (ihan oikeasti!!) puuvillaa. Harkitsen jopa, että ostaisin vielä toisenkin eri värisenä.
Samassa paketissa oli tosiaan vielä lähes neonpinkit boyfriend-shortsit; hulluttelin ne päälläni golfkentällä ja pelikin taisi mennä liian kirkkaasta väristä aivan raiteiltaan, sillä pelasin törkeän huonosti. Onneksi olimme miehen kanssa kahdestaan, sillä vieraiden edessä olisi hävettänyt aika paljon. Eikä tässä muuten olisi mitään kamalaa paniikkia, mutta kun lupasin lähteä ensi viikolla (leikkimielisiin, mutta kuitenkin!) golfkisoihin ja tämän päivän pelillä en kyllä ole kovin suosittu joukkuetoveri...
Täytyy lähteä huomennakin harkkakierrokselle tai vähintäänkin käydä rangella ja lähipelialueella hakemassa lisätuntumaa. On tämä kilpaurheilijan elämä kyllä rankkaa :-)
Sitten Pomp De Luxin aleostoksiin, jotka olivat siis kaikki pojalle - valikoimissa on kyllä niin ihania tyttöjen vaatteita, että kelpaisivat mullekin! Koko tämä satsi satasella, mun mielestä aika taitavasti valkattu (ja näissä on ihan kelpo hinta-laatu-suhde muutenkin). Suureksi hämmästyksekseni -miten mun lapsi voi olla jo niin iso! - koko 146-152 cm ei ollut edes kamalan suuri, joten nämä pääsevät ihan kohta käyttöön, jolloin riski siitä, että unohtaisin ne kokonaan johonkin kaapin perälle jää paljon pienemmäksi. Eikä siis minulle itselleni ole niin käynyt juuri koskaan, mutta olen vain kuullut, että jollekin muulle on joskus saattanut joku vaatekappale unohtuakin.
Tämä on ollut huikean hieno päivä, johon on mahtunut golfin lisäksi jo veneilyä ja jäätelön syöntiäkin - kaikkia mahtavia kesäjuttuja :-) Ja alkaa taas enemmän ja enemmän näyttämään siltä, että meille tulee kohta vene; mies on potenut venekuumettaan jo useamman vuoden, mutta on tähän asti järkeillyt, ettei saa aikaansa riittämään ihan kaikkeen, koska etenkin hän pelaa golfia aika tosissaan ja aktiivisesti. Niinpä hankintaa on aina lykätty vuodella eteenpäin, mutta nyt polte on selvästi niin kova, ettei paluuta enää ole. Sen verran suunnitelmat (onneksi) järkeistyivät, että malli on muuttunut sellaisesta kymmenenmetrisestä järkäleestä paljon helpommin hallittavaksi ja liikuteltavaksi daycruiseriksi, jolla tehdään vähän lyhyempiä reissuja.
Saaristomökiltämme käsin on vain muutaman tunnin matka Ahvenanmaalle, ja täältä kotoa sitten voi reissata viikonlopuksi vaikka Tammisaareen, Inkooseen tai Hankoon (kaikissa joko kavereiden mökkejä ja/tai hyvät vierasvenesatamat), joten olen jo itsekin vähän innostunut ajatuksesta, vaikka tähän asti vene on ollut ihan täysin miehen projekti. No, ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä mies on varsin harkitsevaista ja hitaasti päätöksiään tekevää sorttia...
Nyt alan katsomaan äänittämiäni Madden häitä, joten ei muuta kuin oikein kivaa lauantai-iltaa kaikille!



