toppi ja hame Banana Republic/ kengät Zinda |
Olen tehnyt mielessäni pakkauslistaa, jotta olisin edes puoliksi valmistautunut pikapakkaussessiota varten; tämä uusi asu on yksi setti, jonka otan mukaan, koska voin käyttää ylä- ja alaosaa sekä yhdessä että erikseen, ja se, jos mikä on reissussa kätevää. Olen jo viime vuodesta asti etsinyt sopivaa näyttäväkuosista kokonaisuutta, ja tämä Banana Republicin version kolahti ja tuntui ihan omalta - enkä pettynyt yhtään, kun sain kokonaisuuden itseni päälle (eihän sitä voi etukäteen tietää, miten paljon todellisuus eroaa mallikuvista ennen kuin vasta livenä....).
Noista kengistä en ole ihan varma tuollaisen vähän pidemmän hameen kanssa: katkaisevatko ne[kin] jalan vähän ikävästi? Ehkä joku sirompi korko olisi toimivampi - ja ehkä löydän sellaiset vaikka reissun päältä :-)
Mutta apua, missä vaiheessa ehdin tekemään pedikyyrin ja levittämään useamman kerroksen itseruskettavaa noihin vitivalkoisiin kinttuihini?! Toisaalta ensi viikon sääennuste on niin heikko (+13C päivällä ja sadekuuroja), että lienee viisasta nöyrtyä ja pakata sukkahousuja messiin...
Oman vaatesuunnitteluni lisäksi mietin jo vähän pojankin pakkaamisia, sillä vaikka mieheni onkin erittäin pätevä arkirutiineissa, en usko että hän jaksaisi toteuttaa minun laatimiani asuplänejä suurella pieteetillä, joten laitoin jo esille sellaisia vaatteita, jotka on ihan pakko muistaa ottaa mukaan.
Tämä Abercrombie Kidsin farkkupaita saapui juuri parahiksi viime viikolla; se oli 11-vuotiaan pojan hartaasti toivoma vaate, joka oli onneksi super-alessa, eli hintaa ei jäänyt yhtään enempää kuin H&M:n vastaavalle paidalle - ja laatu on paljon parempaa, kävin nimittäin liikkeessä hiplaamassa sitä jälkimmäistäkin ihan varmuuden vuoksi.
Näin meillä molemmilla on uudet vappuasumme :-D
Blogi jatkaa siis hiljaiseloaan taas seuraavan viikon, joten toivottelen glada vappenia jo kaikille näin hyvissä ajoin!