30.9.2016

Ota, anna palautetta

Yksi hankalimpia asioita esimiehenä toimimisessa on rakentavan palautteen antaminen, joka ainakin monelle naisjohtajalle tuntuu olevan aika hankala paikka. Me naiset olemme (minäkin) luonteeltamme usein konflikteja välttäviä, ja siksi tuntuu ikävältä joutua käymään hankalia keskusteluja niiden samojen tyyppien kanssa, joiden kanssa tehdään töitä, syödään lounasta ja välillä istutaan drinksuillakin. Tämä on ollut esimiesurallani selkeä oppimisen paikka ja epämukavuusalueelle pakottautuminen, ja viime viikolla jouduin taas kohtamaan näitä tilanteita - eikä se tuntunut ollenkaan kivalta...

Pidin kaksi eri aiheisiin liittynyttä palautekeskustelua, joista toinen sujui loistavasti ja toinen meni niin huonosti kuin ikinä voi. Sen tarkemmin yksityiskohtia avaamatta voin todeta, että rakentavaa palautetta on myös todella vaikea ottaa vastaan (tämäkin toteutuu omalla kohdallani!), ja jos saa alaisekseen tyypin, jolla tämä taito on hallussaan, saa olla todella kiitollinen.

Ensireaktio on helposti tunnemyrsky ja vahva puolustautuminen, mikä on erittäin inhimillistä. Siitä pitäisi kuitenkin vastaanottavana osapuolena päästä yli ja malttaa kuunnella, mistä on kysymys - ja hyvä esimies taas osaa kertoa asiat tarpeeksi suoraan ja faktoihin pohjautuen, mutta kuitenkin myös lempeästi ja kunnioittavasti. On muuten helpommin sanottu kuin tehty!

Olen itse sortunut aikaisemmin ensinnäkin hankalien keskustelujen välttelyyn, mikä vain johtaa siihen, että tilanteet eskaloituvat ja kärjistyvät entistä pahemmiksi ja sitten itse keskustelussa en olekaan uskaltanut sanoa tarpeeksi suoraan, mistä on kyse, vaan olen pehmennellyt asioita liikaa. Lopputulos on ollut puolivillainen keskustelu, josta ei oikein voikaan syntyä mitään konkreettista muutosta, kun asiat on esitetty niin ympäripyöreästi!


Olin valmistautunut molempiin keskusteluihin miettimällä lähinnä avaussanoja, siitä eteenpäin ei voi etukäteen nuotittaa kaikkea, vaan pitää yrittää olla kuulolla ja mennä keskustelukumppanin fiiliksen mukaan. No, toisessa casessa kaikki tosiaan sujui oikein hyvin, ja vaikka olin mielestäni molemmissa aika lailla samalla tavalla virittäytynyt, meni se toinen aivan mäkeen, mikä jäi tietysti harmittamaan tosi paljon :-(

Olen itse yrittänyt ajatella niin, että kaikenlainen palaute on lahja: siinä saa mahdollisuuden nähdä itsestään puolen, jota ei välttämättä ole tiedostanut tai virheen, jota ei ole tajunnut, ja koska itse ainakin toivon kehittyväni jatkuvasti, on palautteen saaminen ikään kuin pieni oikopolku siinä kehityksen matkalla. Tietysti paljon riippuu siitä, miten palaute annetaan: tuleeko se syytöksenä vai onko siinä mahdollisuus keskusteluun ja pohdiskeluun siitä, miten asioita voisi tehdä paremmin. Ja vaikka uskon siihen, että jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa, eikä minkäänlainen muutos voi toimia pelkästään ulkoa ohjattuna, voi esimies kuitenkin auttaa kyselemällä ja tukemalla alaistaan - ymmärryksen kautta eteenpäin!

No mutta sitten on sitä toisenlaista palautetta, eli positiivista ja ylistävää - sitä ei voi koskaan olla liikaa (tai ainakin väitän, ettei sitä ole tarpeeksi)! Meidän organisaatiomme valmistautuu parhaillaan kehityskeskusteluihin, ja pyysin sitä varten toimitusjohtajaltamme palautetta, sillä vaikka hän ei ole lähiesimieheni, olen taas tehnyt hänenkin kanssaan enemmän yhteistyötä tämän vuoden aikana. No, ensinnäkin hän vastasi kaiken kiireensä keskellä saman päivän aikana ja pitkällä, hyvin jäsennellyllä maililla ja toisekseen se oli niin ihanan positiivinen viesti, että meinasi ihan oikeasti tulla itku! Olen työskennellyt uudessa roolissani nyt puolisen vuotta, eikä kaikki ole ihan aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista - etenkin viimeiset pari viikkoa ovat olleet varsin rankkoja: kehut eivät siis olisi voineet tulla parempaan saumaan!

Havahduin samalla siihen, että moni omista alaisistani kokee varmaan juuri nyt samalla tavalla: syksy on ollut tosi kiireinen ja haastava, ja vaikka olemmekin "vain" tehneet omaa työtämme, tuntuu hyvältä, kun se noteerataaan ja sinua arvostetaan. Yritän siis jo ennen kehityskeskusteluita muistaa antaa kaikille positiviista palautetta vaikka jostakin pienestäkin asiasta, sillä kehuttavaa kyllä löytyy!

Ja samaa pitäisi tietysti soveltaa kotonakin: kehuja ja kiitosta pitäisi olla moninkertaisesti nalkutukseen moitteisiin verrattuna. Pätee kaikkiin perheenjäseniin, mutta erityisesti näin kolmetoistavuotiaan herkän pojan äitinä pitäisi muistaa aina viedä asioita eteenpäin pääsääntöisesti positiivisen kautta - siinäpä minulle kehittymisen paikka!

Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitänne, kun nyt kerrankin eksyin puhumaan työasioista: saatko itse tarpeeksi palautetta ja koetko sen antamisen ja/tai vastaanottamisen luontevaksi? Jos koet, jaa ihmeessä vinkkisi!

P.s. Huomasitko, että vein blogin myös Facebookiin? Jos se on luonteva tapa seurata postauksia, käythän klikkaamassa itsesi seuraajaksi!

5 kommenttia:

  1. Itse en ole ainakaan vielä esimiesasemassa, mutta toivottavasti joskus. Sen minkä olen huomannut naisesimiehistä, niin omat sanat pitää kyllä valita hyvin tarkkaan. Mulle on nyt sattunut muutama esimies, jolle jos on antanut rakentavaa palautetta, niin on ottanut sen täysin itseensä ja kokenut, että minä syytän häntä. Kyse ei ole ollut siitä vaan olen ehdottanut miten voisi jatkossa toimia, ettei toistettaisi aina samoja virheitä. Mutta ei. Tuntuu, että saa hakata päätä seinään.

    Palautteen antaminen ja saaminen tuntuu välillä hankalalta, mutta kivalta kyllä tuntuu jos joskus sattuu saamaan sitä positiivista palautetta. Ja itse kyllä mielellään sitä viljelen. Olenpa ollut tilaisuudessa, jossa eräs työntekijä ripitettiin kaikkien kuullen ja kyllä muuten tuli paha mieli siitä. Minun mielestä asia olisi pitänyt hoitaa täysin kahden kesken.

    Olen itse viime aikoina lukenut/selaillut johtamisviestinnän kirjoja. Pitäisi tehdä oppari johtamisviestinnän kehittämisestä yhdelle organisaatiolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on hankalaa puolin ja toisin! Palaute pitäisi aina antaa kahden kesken, AINA - siitä ei voi tinkiä!

      Poista
  2. Olen niin "with you". Mikään ei ole niin palkitsevaa ja/mutta vaikeaa kun palautteen anto ja saaminen.

    Jos on liian rakentava kritiikin antaja niin pointti jää helposti epäselväksi tai ei ole tarpeeksi tiukka aiheuttaakseen todellista muutosta. Toisaalta huutamistason - tästä et ilman seuraamuksia selviä - aiheuttaa yleensä pelkästään defenssiivisen reaktion.

    Itse esimiehenä tykkään antaa positiivista palautetta ja sorrun negatiivisen kanssa helposti liian pehmeään viestiin. Toistolla tosin yleensä sekin viesti lopulta uppoaa. Vähän niinkun kotona lapsiin... Omat alaiset ovat melko suorasanaisia ja suoria, mikä on todella kiva. Ei jää asiat epäselviksi.

    Mutta muu organisatio käyttää eri keinoja = huutoa. Ja se on kyllä pitemmänpäälle todella rasittavaa. Ja kokemukseni mukaan siinä jää kuitenkin se varsinainen pointti myös sanomatta eli mikä meni väärin.

    Jotenkin se viesti ja odotus muutoksesta pitäisi aina miettiä todella hyvin ennen kuin avaa suunsa. Note to self.

    -minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ohoh, meillä ei kyllä kukaan huuda - paitsi ylistressaantuneet työntekijät joskus, mutta siihenkin pyritään puuttumaan, koska huutaminen nyt vaan ei ole cool.

      Toi oli muuten hyvä pointti, että pitää pystyä viestimään odotus muutoksesta - kiitos, otan käyttöön!

      Poista
    2. Mä olen kyllä sitä mieltä, että minkäänlainen huutaminen ei kuulu työpaikalle. Ei sen puoleen kotiinkaan, mutta joskus siihen tulee sorruttua *punastus*
      Huutamalla ei saa mitään hyvää aikaiseksi.

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...