Harmaudessa

Sen lisäksi, että mun oli ihan mustpakkosaada ne edellisen postauksen korkkarit, oli Bodenin paketissa muutakin uutta. Perinteinen Breton-tunika oli kittana ja lyhyt, joten se lähti vaihtoon, mutta sen sijaan tämä harmaa villatakki (villa-alpakka!) oli jo kesähelteilläkin houkuttelevan näköinen valinta. Päällä se on ihanan pehmeä, suorastaan lohtuvaate loskaisiin marraskuun työpäiviin. En nyt siis millään muotoa toivo olevani siellä marraskuussa, mutta hyvähän se on kuitenkin jo varautua kaamokseen, vai mitä?

Olen hyvinkin onnellinen siitä, että juuri tämä työviikko on vihdoinkin ohi! Niin moni muukin suomalainen on jo joutunut yt-pyörityksen keskelle, mutta kun se huono arpa osuu oman työnantajan kohdalle, konkretisoituu asia aivan uudella tavalla. Alkushokin jälkeen on jengi kuitenkin onnistunut hienosti kokoamaan itsensä, ja työt ovat jatkuneet entiseen malliin - musta huumori on vain lisääntynyt, sillä se tuntuu olevan aika toimiva selviämismekanismi kaiken epätietoisuuden keskellä. Toki kuusi viikkoa on niin pitkä aika, että ehdimme varmasti käymään läpi tunneskaalaa hyvinkin rajusti päästä toiseen; päätösten tullessa olemme jo lokakuussa, mikä tuntuu jotenkin aivan epätodelliselta ajatukselta.

Yritän pitää isoimmat murheet pois blogin puolelta, mutta käytännössä yt:t tuovat itselleni lisätöitä tuleville viikolle, joten älkää ihmetelkö, jos katoan kuvioista. Tai sitten alan kirjoittelemaan ihan maaniseen tahtiin selvitäkseni stressistä, kuka tietää!

Vähintään yhtä pysäyttävää oli eilen näkemäni Mechelininkadun Hiljainen mielenosoitus, jonka ohi ajoin [hiljaa!]. Enkelinsiipiä pidelleet suloiset lapsukaiset ja viereisen kadunkulman valkoinen kynttilämeri kolahtivat tosi kovaa, ja nieleskelin loppumatkan. Kotona halasin taas vastaan pyristelevää esiteiniä tavallistakin pidempään.

Harmaista fiiliksistä huolimatta oikein aurinkoista viikonloppua kaikille; en minäkään ole tässä murheisiin hukuttautumassa, vaikka teksti tällä kertaa aika mollivoittoinen olikin!