15.2.2012

Kaikkien pitäisi kuvata päivän asunsa ETUKÄTEEN!

Jotenkin sitä on niin turtunut oman peilikuvansakin katseluun, että näkee vain sen, minkä haluaa nähdä - tai ainakin minä teen niin. Tässä pari päivää sitten pyysin lasta taas kuvaamaan aamulla Päivän asu -kuvaa; yhtään käyttökelpoista ei syntynyt, mutta sen kyllä näin niistä tärähtäneistäkin otoksista, että valitsemani farkut olivat aivan kamalat! No, kävin vaihtamassa alkuperäiset näihin tässä kuvassa näkyviin harmaisiin - mutta näköjään olisin voinut vielä piilottaa aluspaidan helman näkvyistä, niin rumalta se näyttää... Eli voisi olla ihan hyvä, jos vähän useammin kuvaisin päivän ensemblen ja katsoisin vielä kertaalleen, onko asussa mitään järkeä.

Ei niin onnistunut Päivän Asu

Samoin olisin voinut potkaista syrjään tuon ruman urheilukassin, mutta puolustuksekseni haluan sanoa, että eteisemme on aivan tukossa, koska lähdemme viikonloppuna reissuun.

Sitten vielä liikuttavampiin asioihin: sen lisäksi, että me vanhemmat saimme molemmat omat ystävänpäiväkortit, oli poikamme tehnyt koirallekin omansa :-)


Koira ja Rock-henkinen kortti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...