15.5.2015

Silmääkään räpäyttämättä

Mulla oli tänään kymmenen minuuttia aikaa odotella miestäni, ja päätin piipahtaa "ihan vain katselemaan" kevään uutuuksia La Mattaan Unioninkadulla. Kiertelin, katselin ja hypistelin, mutta mitään ihan täydellistä ei löytynyt - kunnes olin jo lähdössä ovesta ulos ja jouduinkin peruuttamaan pari askelta taaksepäin. Siinä se seisoi melkein ikkunassa, tämä sininen laukku; juuri oikean sävyinen, ei liian kirkas, eikä liian taivaansininen, kuten niin moni muu aikaisemmin katsastamani malli. 


En edes ollut ottanut laukkua käteeni, kun jo kysyin myyjältä sen hintaa - ja sain ilokseni kuulla, että se on viime syksyn mallistoa ja siksi puoleen hintaan! Eipä tarvinnut miettiä yhtään pidempään, ja myyjäkin taisi hämmentyä, kun ilmoitin siltä seisomaltani ostavani laukun (joka edelleen nökötti siinä jalustalla). 

Ehdin kunnolla tutustumaan sen anatomiaan vasta kotona, mutta onneksi huomasin tehneeni ihan viisaan valinnan: laukussa on kaksi vetoketjullista taskua, ja keskiosankin saa nepparilla kiinni - mutta se ei siis ole ainakaan ulkomailla se fiksuin paikka lompakolle tai kännykälle.... Ja olkahihnakin löytyy, täydellistä!




Ja hei, pitkän pitkä ostolakkokin tuli nyt vihdoinkin katkaistua - ei sillä, että siinä rahojen säästämisessäkään sinällään mitään vikaa olisi :-D

Nyt avasin uuden laukun ja perjantain kunniaksi cava-pullon, ja nautin perjantai-illasta poika kainalossani ja koira jaloissani (ei saa tulla sohvalle, joten joutuu tyytymään lattiapaikkaan). Ihan parasta, ja samaa leppoisaa meininkiä toivon teillekin! Poks!

10 kommenttia:

  1. Hyvä valinta, laukku on todella kaunis ja varmasti käytännöllinenkin! Tiedätkö mulla on ihan sama, pystyn tunnistamaan itselleni sopivan laukun alle sadasosasekunnissa, sen vain jotenkin tietää alitajuisesti mistä tykkää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä Sen Oikean vain tunnistaa aika usein heti ensisilmäyksellä :-)

      Poista
  2. On se vaan kaunis! Hyvä päätös ostoslakolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - se on mun näköinen: simppelille simppeliä!

      Poista
  3. Hyvä löytö; kaunis laukku ja kun vielä sait noin hyvällä alennuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta - laukku oli ihan selvästi jäänyt odottelemaan mua!

      Poista
  4. Kaunis laukku. Mulla on lievää laukkukuumetta, mutta oikeaa ei nyt ole tullut vastaan. Ehkä tunnistan sen sitten, kun kohdalle osuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti noin, kyllä sen sitten vain tietää :-)

      Poista
  5. Kun oikean näkee, niin kyllä sen heti tietää : ) Klassinen, ikuinen laukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni meistä näköjään uskoo ihastukseen ensisilmäyksellä!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...