Two shades of grey

Kävin Cosilla tsekkailemassa uutuuksia (netin perusteella tämä toppi oli aivan ässä, mutta totuus oli sitten jotakin muuta...) - eikä sieltä koskaan onnistu poistumaan tyhjin käsin. Tällä kertaa mukaan tarttui tämä kuvan toppi ja koru, sekä vielä toinen rento harmaa pitkähihainen, joka ehkä pääsee kuviin myöhemmin.

Neuletakki oli Maarinahaminan hankinta, ja housut Filippa K:n viime kesän mallistoa (muistaakseni, ehkä peräti edellistäkin?): ne eivät ole ihan niin viralliset, kuin perinteisemmät mustat suorat housut, mutta ovat kuitenkin selkeästi paljon puetumman oloiset kuin farkut. Kaiken kaikkiaan asu oli mukava päällä ja sopivan siisti - oikein nappicombo, siis!

Yritin jo päivällä ottaa selfien asusta, mutta se ei mennyt ihan tuubiin (alempi kuva) :-D Kyllä on vaikeaa, kun pitää aina itse säätää nämä kaikki kuvaushommat!

Muutakin säätöä on ollut ilmassa, sillä poikani kaatui viime viikolla futiskentällä, ja valitteli siihen malliin kättänsä, että oli pakko lähteä Jorviin röntgeniin: onnettomuus tapahtui tietysti myöhään illalla, eli yksityislääkäri ei ollut vaihtoehto... Siellä vierähtikin sitten melkein kuusi tuntia - onneksi olin varautunut aikaisempien kokemusten perusteella ja pakannut mukaan niin eväitä kuin lukemistakin! Käsi on nyt kipsissä, vaikka loppujen lopuksi selvisi, ettei murtumaa onneksi ollutkaan, vaan vain paha venähdys ja pehmytkudosvamma; kipeä se on silti, ja tulin (noloa!) tosi huonovointiseksi kun lääkäri väänteli kipeää kättä, ja lapsen tuska oli niin selvästi nähtävissä - jokainen vanhempi varmasti tietää, miten sitä ottaisi heti lapsen kivun itselleen, jos vain suinkin voisi! Kipsi hankaloittaa arkea nyt hetken, mutta sen kyllä kestää, kun tietää, ettei sitä tarvitse pitää montaa viikkoa - selvisimme siis pelkällä säikähdyksellä!

 Koiran lenkitys on nyt toistaiseksi siis vain minun ja mieheni vastuulla, joten täytyykin tästä lähteä happihyppelylle (koska mies on golfaamassa). Olen kyllä taas moneen kertaan tässä syksyn aikana ehtinyt mielessäni kiittelemään sitä, että koiran kanssa on pakko lähteä ulos, vaikka sohva olisi miten houkutteleva loppusijoituspaikka; sitten, kun on ehtinyt hetken kävelemään, alkaa taas ryhti suoristua ja hengitys kulkea, ja päivän väsymyskin valuu hartioilta pois - ilman koiraa ei olisi niin painavaa syytä lähteä, ja itseni tuntien jäisin helposti vain sisälle löhöilemään "kun on ollut niin rankka päivä". Oikeastaan ainoa asia, mikä saa minut aina yhtä riemuiten liikkeelle on ratsastus, mutta ilman omaa hevosta siihen ei ole joka päivä mahdollisuutta.


Niin että nyt on mentävä, joten heippa vaan!

P.S. Otsikko oli tietysti silmänisku Fifty Shades of Grey'lle - kirjaa en ole lukenut, mutta elokuva oli niin huono, ettei elämässäni ole ollut montaa yhtä hukkaan heitettyä tuntia kuin siihen käyttämäni aika!