17.7.2012

Valvoimme aamuun asti

Muistatteko sen tunteen, kun nuorena fillaroi kotiin aamuyöllä, kun maassa oli jo kastetta ja linnut lauloivat? Silti oli valoisaa, eikä ollut kiire mihinkään.

Sellainen fiilis tuli nytkin, kun rullailin kotiin ihanan ystäväni kanssa vietetyn erittäin hauskan illan päätteeksi. Jos nyt jotakin eroja haluaa hakea, niin nyt näin auringon laskevan, enkä suinkaan nousevan :-)

Keittiötriviaa

Tiedättekö, mitä kuvassa on?


No mansikkapihdit, tietysti!
(en ollut koskaan kuullutkaan moisista, mutta ovat kyllä ihan toimivat)

16.7.2012

Järkiostoksia itselle ja koiralle

...ai niin, ja kotiinkin :-)

Aloitetaan vaikka kodilla: voitin taannoin Karusoman Facebook-arvonnasta lahjakortin, ja kävimme tänään koko perheen voimin valkkaamassa kotiimme uuden taulun. Studiossa oli töitä muutama tusina, joten eipä muuten todellakaan ollut helppo tehdä päätöstä, sillä meillä kaikilla oli omat suosikkimme - onneksi meitä on vain kolme! 

Sympaattinen taiteilija Ville Ruso jaksoi kärsivällisesti odotella sillä välin kun me diskuteerasimme asiasta (varsin sivistyneesti, onneksi) - tai ainakin hän peitti mahdollisen pitkästymisensä hyvin :-) Tällaisen teoksen nyt sitten lopuksi kannoimme kotiimme, ja sille löytyi jo sopiva paikka ruokapyödän vierestä.


Pihapiiristä ei löytynyt kauniimpia kukkia,
mutta kun oli ihan pakko saada jotakin tuoretta ja nopeasti!

Reiluinta diilissä on se, että saamme rauhassa tutustua teokseen ja käydä vaikka vaihtamassa sen, jos mieli tekee. Annetaan siis taululle pari päivää aikaa, ja sen jälkeen sanomme juu tai jaa!

Mitä mieltä te olette taulusta? Käykää muuten netissä (saitti tai FB) katsomassa Karusoman kuvia; pidän itse erityisen paljon niistä kuvista, joissa taulut ovat jo löytäneet paikkkansa ihmisten kodeista.

Samalla kaupunkireissulla kävimme syömässä Teatterissa, missä oli valitettavan huono palvelu ja vain kohtuulliset ruoat. Hmm, aina ennen olen ollut molempiin tosi tyytyväinen, joten annetaan tämä kerta anteeksi ja toivotaan, että heillä oli vain huono päivä tänään!

Sillä välin kun mies sovitteli farkkuja One Wayssä suuntasin (pää)määrätietoisesti Rizzolle ja ostin nämä kengät, joita sovitin jo muutama viikko sitten. Näitä tulee varmaan pidettyä töissä paljon, mutta ihan juhlakengiksi nämä eivät näin matalilla koroilla sovellu, vaikka myyjä kovasti vakuutteli, että paljon näitä ostetaan juhlakäyttöön. No, makuja ja tyylejä on monia ja mullapa on jo täydelliset Miu Miut juhlia odottelemassa :-)




Sitten viimeinen järkiostos, tällä kertaa koiralle. Seuraavien päivien sääennustukset ovat sen verran synkeät, että investoin sadehaalariin, jonka teoriassa pitäisi ainakin puolittaa koirankuivaukseen käytetty aika (märkä koira haisee myös tosi pahalle!). 

Hieman alistunut katse?!

Haalari pääsi heti käyttöön, ja valitettavasti myös hajosi samantien: kuvassakin edessä näkyvä kuminauha lähti irti, eikä sitä saa kotikonstein (näillä taidoilla) itse enää takaisin paikolleen. Joudun siis käymään vaihtamassa asun :-(


Annetaan (Tallinkin risteily)

Blogi ei vielä juhli tasavuosia (ennemminkin kuukausia) eikä mitään muutakaan suurta ole tapahtumassa, mutta sateisen arjen piristykseksi haluan lahjoittaa eteenpäin lahjakortin, jota en varmaankaan itse ehtisi koskaan käyttämään.

Kyseessä on siis Tallinkin 22h risteily Baltic Princessa -laivalla, ja se on voimassa 22.12.12 asti kaikkina viikonpäivinä. Kai sitä sadetta voi risteilylläkin pidellä :-)

Säännöt ovat selkeät: eka, joka huutaa hep! tähän alle kommentteihin, saa lahjakortin omakseen.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...