Issikkavaelluksella

Ei ole montaa asiaa, joiden vuoksi sitä herää mielellään ja intoa puhkuen aikaisin viikonloppuaamuna. Oma lapsi on tietysti (!!) yksi niistä, mutta toinen on ratsastus. Kyllä sitä vain hyppää sängystä heti kellon pärähtäessä, kun tietää, että edessä on jotakin tosi kivaa ja piristävää - kuten nyt vaikka kolmen tunnin issikkavaellus :-)

Mobiilibloggeri arpoi taas kuvat kivasti satunnaisjärjestykseen, mutta tässä kuitenkin päivän tunnelmia Torpin tallilta ja laduilta:

Päivän uljas ratsuni.

Tässä ollaan jo taukopaikalla parin tunnin ratsastuksen jälkeen. Sekä hevoset että ihmiset saivat apetta.

Oma pieni polleni - niin piskuinen, että piti mennä kyykkyyn, kun laitoin turparemmiä kiinni :-)

Tallissa pitkän päivän jälkeen.

Kohta laukataan.

Islanninhevoset ovat siitä kivoja, että ne ovat niin maastovarmoja: juuri mikään ei niitä hetkauta, joten arempikin ratsastaja pärjää perustaidoilla maastossa. Lisäksi ne ovat laumasieluja, eli seuraavat kiltisti johtavaa hevosta - kuten tuosta yllä olevasta kuvastakin näkyy.

Maastossa, luonnon keskellä olemisessa on ihan oma juttunsa, vaikka siellä pääasiassa edetään ihan rauhalliseen tahtiin pitkin metsäpolkuja, tienvarsia tai pellon reunoja. Sitä vain istuu ja katselee ympärilleen, kuuntelee luonnon ääniä ja on jotenkin yhtä Äiti Maan kanssa...tai siis, lähiörouvan on hyvä joskus päästä olemaan hetki omien ajatustensa kanssa. En siis ajatellut moneen tuntiin juuri mitään.

Ulkoilma teki tehtävänsä, sillä nukuin kotiin päästyäni päikkärit ja nyt olen taas virtaa täynnä! Laitoin siis pyykit heti pyörimään päästäkseni eroon energiapiikistäni ja nyt ajattelin katsoa, mitä vilkkaassa sosiaalisen median elämässäni on ehtinyt tapahtumaan tämän sunnuntaipäivän aikana. Huh, mitä kiirettä taas pitääkään.